Pergamon

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pergamonin kuningas)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pergamon
Πέργαμον
Pergamonin akropolista ja Trajanuksen temppelin raunioita.
Pergamonin akropolista ja Trajanuksen temppelin raunioita.
Sijainti

Pergamon
Koordinaatit 39°07′58″N, 27°11′01″E
Valtio Turkki
Paikkakunta Bergama, İzmir
Historia
Tyyppi kaupunki
Ajanjakso 700-luku eaa. – 716 jaa.
Huippukausi 282–133 eaa.
Kulttuuri antiikki
varhaiskeskiaika
Alue Myysia
Unescon maailmanperintökohde nimellä
Pergamon ja sen monikerroksinen kulttuurimaisema
Aiheesta muualla

Commons-logo.svg Pergamon Commonsissa

Pergamon (m.kreik. Πέργαμον, myös Pergamos, Πέργαμος, lat. Pergamum, Pergamus) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Myysiassa Vähän-Aasian länsiosassa nykyisen Turkin alueella.[1][2][3] Se sijaitsi nykyisen, kaupungista nimensä perineen Bergaman kaupungin paikalla.[4][5]

Pergamonista tuli merkittävä hellenistisellä kaudella attalidien valtakunnan (282–133 eaa.) pääkaupunkina. Kaupunki oli suurimmassa kukoistuksessaan Eumenes II:n aikana 197–159 eaa., jolloin se toimi merkittävänä sivistyskeskuksena. Kaupungissa oli suuri Pergamonin kirjasto, joka kilpaili Aleksandrian kirjaston kanssa. Attalidien valtakunta lakkasi olemasta vuonna 133 eaa., kun sen alueet liitettiin Roomaan. Pergamon menestyi kuitenkin kaupunkina myös seuranneella roomalaisella kaudella.[2][3][6]

Pergamonista on jäljellä huomattavia muinaisjäännöksiä, muun muassa Zeuksen alttaristo eli niin kutsuttu Pergamonin alttari. Se kuten monet muut kaupungin merkittävimmistä löydöistä ovat nykyisin esillä Pergamon-museossa Berliinissä.[2][6] Pergamonin arkeologinen alue on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2014 nimellä Pergamon ja sen monikerroksinen kulttuurimaisema.[7]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pergamonin akropolis eli linnavuori nähtynä Asklepieionilta.
Pergamonin akropoliin nykyinen köysirata.

Pergamonin poliksen kaupunkikeskus sijaitsi Kaikos-joen (nyk. Bakırçay) pohjoispuolella Myysian länsiosassa eli Teuthraniaksi kutsutulla alueella. Kaupunki oli lähellä paikkaa, jossa kaksi muuta jokea, Selinus (nyl. Bergama-Çay) ja Ketios (nyk. Kastel-Çay), laskivat Kaikokseen. Selinus kulki Pergamonin itsensä läpi, kun taas Ketios kulki juuri sen muurien ulkopuolella.[3][8]

Kaupungin akropoliina eli yläkaupunkina ja linnavuorena toimi luoteis-kaakkoissuuntainen kukkula, jonka korkeus on noin 355 metriä merenpinnasta laskettuna. Suurin osa hellenistisen kauden kaupungista sijaitsi kukkulan huipulla tai sen etelärinteessä, johon kaupunki levittäytyi myöhemmällä hellenistisellä kaudella. Roomalaisella kaudella kaupunki levittäytyi ala-kaupunkina yhä laajemmalle kukkulan juuren tasangolle eli nykyisen Bergaman kaupungin paikalle.[2][3][6] Ylös akropoliille kulkee nykyisin köysirata.

Pergamonin ympäristö oli Kaikos-joen suuntaista eli suunnilleen koillis-lounaissuuntaista tasankoa. Kaupungin etäisyys Egeanmerestä eli Vähän-Aasian länsirannikosta oli 120 stadioninmittaa eli noin 22 kilometriä. Kaikos-joki oli kuitenkin purjehduskelpoinen kaupungille asti, ja yhdisti näin kaupungin rannikkoon. Joen suussa Pergamonista etelälounaaseen sijainnut Elaian kaupunki toimi Pergamonin satamana. Idässä Kaikoksen laakso yhdisti Pergamonin Lyydian Stratonikeiaan ja Thyateiraan. Viimeksi mainitun kautta kulki persialainen kuninkaallinen tie, joka yhdisti Kyzikoksen Sardeeseen.[2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria ja mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pergamon oli alun perin paikallisesti merkittävä luonnonlinnoitus, joka sijaitsi korkean vuoren huipulla. Myöhemmin sen ympärille syntyi kaupunki, ja linnoituskukkulasta tuli sen akropolis. Kaupungin varhaisvaiheet tunnetaan antiikin lähteiden kautta vain huonosti. Pergamonlaiset itse katsoivat olevansa arkadialaisten jälkeläisiä. Kaupungin alkuperäiset asuttajat olisivat tulleet Vähään-Aasiaan herakleideihin kuuluneen Telefoksen johdolla.[3][9] Kaupungin nimen sanottiin tulevan Pergamoksesta, joka oli Pyrrhoksen eli Neoptolemoksen poika, ja oli saapunut seudulle yhdessä äitinsä Andromakhen kanssa, ja asettunut Pergamonin paikalle sen jälkeen, kun oli voittanut Teuthranian kuninkaan Areioksen.[10] Toisen perinteen mukaan Asklepios tuli Pergamoniin Epidauroksesta yhdessä siirtokuntalaisjoukon kanssa.[3]

Löydösten perusteella kaupungin paikka vaikuttaa asutetun 700-luvulla eaa. Koska se sijaitsi suhteellisen kaukana rannikosta, se ei todennäköisesti ollut aivan alkuvaiheessa kreikkalainen kaupunki.[6]

Arkaainen ja klassinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pergamonin lyömä raha, 400-luvun eaa. puoliväli. Kuvituksessa kaksi päätä sekä teksti ΠΕΡΓ, Perg.

Pergamonin arkaaisen ja klassisen kauden historiaa tunnetaan vain vähän, ja se oli tuohon aikaan vielä suhteellisen merkityksetön kaupunki. Se luetaan kuitenkin aikakauden itsenäisten polisten eli kaupunkivaltioiden joukkoon. Varhaisin maininta kaupungista on peräisin Ksenofonilta, joka kävi siellä itse. Ainakin tuohon aikaan vuonna 399 eaa. kaupungin väestö oli suureksi osaksi kreikkalaista, mutta koostui ainakin osaksi paikallisesta ei-kreikkalaisesta väestöstä.[1][3][11] Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Pergamēnos (Περγαμηνός), myöhemmin latinaksi Pergamenus.[3]

Valtiomuodoltaan Pergamon oli klassisella kaudella ilmeisesti tyrannia. 400-luvulla eaa. sitä hallitsivat Spartan entisen kuninkaan Demaratoksen jälkeläiset Prokles ja Eurysthenes. Demaratos, joka oli siirtynyt Spartasta Persiaan persialaissotien aikaan tai alla, sai alueelta kaupunkeja valtaansa Persian kuninkaalta vuonna 486 eaa.[1][11][12]

Ksenofonin johtaman kymmenentuhannen armeijan marssi päättyi vuonna 400/399 eaa. Pergamoniin, josta Ksenofon käyttää nimeä Pergamos. Tuolloin kaupunkia hallitsivat Gongyloksen jälkeläiset, jotka myös olivat saaneet sen valtaansa persialaisilta. Ksenofon kertoo tavanneensa kaupungissa Gongyloksen lesken Hellaan ja tämän pojat Gorgionin ja Gongylos nuoremman. Gongyloksen suvun valta jatkui kaupungissa oletettavasti tämän jälkeenkin.[1][11] Pergamon löi omaa hopea- ja pronssirahaa 400–300-luvuilla eaa.[1]

Hellenistinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filetairoksen, Eumenes I:n ja Attalos I:n aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pergamon säilyi suhteellisen merkityksettömänä paikkana hellenistisen kauden alkuun saakka. Tuolloin Aleksanteri Suuren kenraaleihin ja seuraajiin eli diadokkeihin kuulunut Lysimakhos otti sen tukikohdakseen. Hän käytti sitä ensin 9 000 talentin arvoiseksi mainitun sotasaaliinsa säilytykseen. Omaisuutensa vartijaksi hän asetti luotettunsa eunukki Filetairos Tionlaisen. Filetairos osoittautui aluksi Lysimakhoksen luottamuksen arvoiseksi, mutta jouduttuaan isäntänsä vaimon Arsinoen kaltoinkohtelemaksi hän petti Lysimakhoksen ja luovutti Pergamonin Seleukokselle vuonna 282 eaa.[2][3][13]

Vaikka Pergamon olikin tämän jälkeen periaatteessa seleukidien vallan alla, siitä tuli todellisuudessa itsenäinen. Koska Lysimakhos oli muiden ongelmien vuoksi estynyt rankaisemasta Filetairosta, tämä kykeni säilyttämään valtansa kaupungissa 20 vuotta ja säilyttämään samalla hyvät välit naapurikaupunkeihin. Hän siirsi valtansa veljenpojalleen Eumeneelle, ja perusti näin attalideina tunnetun hallitsijasuvun. Eumenes laajensi Pergamonin vallassa olleita alueita ja sai jopa sotavoiton Antiokhoksesta, Seleukoksen pojasta, lähellä Sardesta.[3]

Pergamonin valtakunta vuonna 188 eaa.

Eumeneen hallittua 22 vuotta eli 263–241 eaa. häntä seurasi vallassa hänen serkkunsa Attalos. Tämä sai suuren sotavoiton galatialaisista eli galleista, ja otti tämän jälkeen itselleen kuninkaan arvonimen. Attalos sai maineen kyvykkäänä ja taitavana johtajana.[3][14] Hän asettui Rooman puolelle Makedoniaa ja Filippos V:ttä vastaan, ja Pergamon teki merkittäviä palveluksia roomalaisille yhdessä Rhodoksen laivaston kanssa. Attalos myös keräsi suuren omaisuuden.[3]

Eumenes II:n aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Attalos kuoli korkeassa iässä vuonna 197 eaa. Häntä seurasi vallassa hänen poikansa Eumenes II, joka hallitsi vuosina 197–159 eaa. Eumenes säilytti ystävälliset suhteet Roomaan, ja auttoi roomalaisia sekä seleukidien Persian Antiokhos Suurta että Makedonian Perseusta vastaan.

Roomalaisten kukistettua seleukidien kuninkaan Antiokhos III:n Magnesian taistelussa vuonna 190 eaa. tämä joutui luopumaan Vähässä-Aasiassa olleista alueistaan. Roomalaiset palkitsivat Eumeneen antamalla hänen valtaansa kaikki Vähän-Aasian alueet Taurosvuorista länteen. Näin Pergamonista, jonka alue ei aiemmin ollut ulottunut Elaiaa ja Adramyttionia kauemmaksi, tuli nyt suuri ja voimakas valtakunta.[3][15] Attalidien valtakunta käsitti laajimmillaan lähes koko läntisen ja eteläisen Vähän-Aasian sekä Traakian Khersonesoksen ja muun muassa Aiginan saaren.[2]

Eumenes II sai lähes surmansa murhayrityksessä Delfoissa vuonna 172 eaa. Salamurhaajien sanottiin olleen Perseuksen palkkaamia. Joitakin vuosia myöhemmin Eumenes siirtyi kuitenkin Makedonian puolelle, ja sai näin Rooman vihat niskoilleen.[3] Pergamon on velkaa ennen kaikkea Eumenes II:lle maineestaan. Eumenes tuki tieteitä, taiteita ja kirjallisuutta, rakennutti kaupunkiinsa ja myös muihin kaupunkeihin lukuisia julkisia rakennuksia, sekä perusti Pergamoniin sen kuulun Pergamonin kirjaston. Se hävisi laajuudessa ja arvossa ainoastaan Aleksandrian kirjastolle, ja Pergamonista tuli sen ansiosta aikansa johtavia kulttuurikeskuksia. Legenda kertoo, että kun Aleksandria kilpailijaa häiritäkseen kielsi papyruksen maastaviennin, kehittivät pergamonilaiset tilalle kaupungista nimensä saaneen pergamentin.[2][3]

Pienoismalli Pergamonin akropoliista. Pergamon-museo.
Pergamonin akropolista.

Kaupungissa kehittyi myös hellenistisen kuvanveiston niin kutsuttu Pergamonin koulukunta, ja sen kuvanveistolla ja arkkitehtuurilla oli suuri vaikutus myöhempään taiteeseen.[2][3]

Attalos II:n ja Attalos III:n aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eumenesta seurasi vallassa hänen poikansa Attalos III. Hallintoa johti kuitenkin aluksi vuosina 159–138 eaa. Eumeneen veli Attalos II. Attalos II:n aikana Pergamon auttoi jälleen Roomaa, nyt Makedonian Andriskosta eli Pseudo-Filipposta vastaan. Attalos II kukisti myös traakialaisen Kainoi-heimon kuninkaan Diegyliksen sekä syöksi vallasta Bithynian kuninkaan Prusias II:n. Attalos II:n kuoltua hänen holhokkinsa Attalos III sai vallan, ja hallitsi vuosina 138–133 eaa.[3]

Roomalainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mithridates VI:n aikana Pergamonissa noin vuonna 74 eaa. lyöty stateeri. Kuvituksessa diadeemilla kruunattu pää sekä uroshirvi ja teksti BAΣIΛEΩΣ MIΘPAΔATOY EYΠATOPOΣ, Basileōs Mithradatū Eupatoros.

Attalos III:n kuoltua hän testamenttasi valtakuntansa Roomalle. Pian tämän jälkeen Eumenes II:n toinen poika Aristonikos kuitenkin kapinoi ja vaati Pergamonia itselleen omaksuen nimen Eumenes III. Hänet kukistettiin vuonna 130 eaa.[3] Roomalaiset tekivät Pergamonin entisistä alueista Asian provinssin.[3][13][16]

Pergamonin kaupunki kukoisti edelleen tästä alkaneella roomalaisella kaudella. Se säilyi merkittävänä hallinto- ja kulttuurikeskuksena ja myös tärkeänä kauppakaupunkina, koska monet läntisen Vähän-Aasian keskeiset tiet yhtyivät sen kohdalla.[3] Galenos oli kotoisin kaupungista, ja toimi sen Asklepieionissa, joka sai roomalaisella kaudella suurta mainetta ja kohosi valtakunnan merkittävimpien parantoloiden joukkoon.[6]

Pergamon tunnettiin myös muun muassa voiteiden valmistuksesta[17] ja keramiikasta[18] sekä pergamentista, joka kuten jo mainittua sai nimensä (charta Pergamena) kaupungista.[3] Plinius vanhempi mainitsee, että kaupungissa järjestettiin vuosittain suuret kukkotappelut.[19] Olympian kisojen voittoja kaupungilla tiedetään olleen koko antiikin ajalla ainakin neljä.[20]

Pergamonissa oli varhaiskristillinen seurakunta jo ensimmäisellä vuosisadalla, ja se esiintyy yhtenä Aasian seitsemästä seurakunnasta Johanneksen ilmestyksessä.[3][21] Kaupunki oli piispanistuin viimeistään 100-luvulla.[2]

Myöhempi historia ja kaivaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pergamon taantui bysanttilaisella keskiajalla, muun muassa koska arabit valtasivat ja tuhosivat sen vuonna 716. Tämän jälkeen paikka on saattanut olla autiona, mutta se oli asutettu uudelleen 1100-luvulle tultaessa. Paikan muinainen nimi on säilynyt nykyisen turkkilaisen kaupungin nimimuodossa Bergama.[2][3][6][22]

Jo ennen varsinaisia arkeologisia kaivauksia Pergamonissa kävi useita eurooppalaisia matkailijoita ja taiteenkeräilijöitä, kuten ranskalainen antiikintutkija Auguste de Choiseul-Gouffier, brittiläinen arkkitehti Charles Cockerell, saksalainen arkeologi Otto von Stackelberg ja saksalainen antiikintutkija Otto Friedrich von Richter. Turkkilaisvuosisatoina Pergamonin raunioita purettiin ja käytettiin uusiksi rakennusmateriaalina.[22]

Pergamonin kaivauksia ovat suorittaneet saksalaiset arkeologit. Ne aloitti Carl Humann vuonna 1878. Hän johti Istanbulİzmir-rautatien rakennustöitä, ja tutustui samalla Pergamoniin käyden siellä useita kertoja. Humann alkoi puhua turkkilaisille paikan säilyttämisen puolesta. Saatuaan haltuunsa joitakin osia Pergamonin alttarin friisistä, hän vei ne museonjohtaja Alexander Conzelle Berliiniin, joka ymmärsi löydön merkityksen. Humann sai tukea myös Ernst Curtiukselta sekä Saksan hallinnolta, joka halusi nostaa maan muinaismuistojen haalimisessa Britannian tasolle.[22]

Osmaniviranomaiset antoivat luvan kaivauksille vuonna 1877.[6][23] Ensimmäiset kaivaukset suoritettiin vuosina 1878–1879, toiset 1880–1881 ja kolmannet 1883–1886. Myöhemmässä vaiheessa Humannia avusti Wilhelm Dörpfeld.[22] Vuodesta 1900 lähtien kaivaukset ovat olleet Saksan arkeologisen instituutin hallussa. Kaivaukset ovat jatkuneet nykypäiviin, ja ne ovat olleet poikki vain maailmansotien aikana.[23][22]

Pergamonin muinaisjäänteet liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2014.[7]

Rakennukset ja löydökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaavakuva Pergamonin akropoliista. Carl Humann, 1881.

Hellenistinen Pergamon oli rakennettu suureellisesti, ja siitä on säilynyt huomattavia raunioita, jotka todistavat sen suuruudesta huippukaudellaan. Kaupungissa on myös huomattavia roomalaisaikaisten rakennusten jäänteitä.[2][3]

Akropolis eli yläkaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pergamonin akropolis oli kaupungin vanhin osa. Se oli jyrkkärinteinen luonnonlinnoitus, joka oli luonnon puolesta linnoitettu kaikilta muilta paitsi eteläsivultaan, joka laskee kohti Kaikos-joen laaksoa ja jolta puolelta johti myös tie ylös kukkulalle. Akropoliilla sijaitsivat muun muassa kaupungin tärkeimmät temppelit, Zeuksen ja Athenen alttari, kirjasto ja teatteri sekä kuninkaallinen palatsi, varuskunta ja asevarastot. Rakentaminen oli sopeutettu hyvin kukkulan muotoihin. Kukkulan jyrkkyyden vuoksi rakentaminen vaati lukuisia terassipengerryksiä ja tukimuureja.[2][6]

Linnoitteet

Akropolis linnoitettiin 300- ja 200-luvuilla eaa. Varhaisin 300-luvulla eaa. rakennettu muuri ympäröi kukkulan yläosan. Sitä laajennettiin 200-luvulla eaa. etelään niin, että se kulki nyt Demeterin ja Koren pyhäkön ja gymnasionin yläpuolelta. Eumenes II:n aikana rakennettiin uusi ja vahvempi muuri, joka ympäröi nyt suurimman osan kukkulan rinteistä sen etelä- ja länsisivuilta. Muurien pääportti sijaitsi niiden lounaisosassa. Pääkatu nousi sieltä ylös kukkulan huipulle.[2][6]

Ylempi agora

Akropoliin huipun eteläosassa sijaitsi Ylempi agora, joka rakennettiin 100-luvulla eaa. Sen eteläsivua reunusti kaksikerroksinen doorilaista tyyliä edustanut stoa eli pylväshalli. Myös itä- ja koillissivuilla oli pylväiköt. Agoran länsisivulla oli doorilaista ja joonialaista tyyliä yhdistellyt prostyylitemppeli, joka oli omistettu Dionysokselle.[2]

Pergamonin alttari

Pergamonista siirretty ja ennallistettu niin kutsuttu Pergamonin alttari Pergamon-museossa Berliinissä.

Pergamonin alttarina tunnettu suurikokoinen alttarirakennus sijaitsi akropoliin länsilaidalla Ylemmän agoran pohjoispuolella, etelään Athenen temppelistä. Se oli arvioiden mukaan omistettu Zeukselle ja Athenelle. Alttarin rakennutti todennäköisesti Pergamonin kuningas Eumenes II noin vuonna 166–156 eaa.[2][22][24]

Alttarirakennuksen koko oli noin 36 × 34 metriä ja korkeus noin 16,5 metriä. Se koostui viisiportaisesta krepidomasta, noin kuusi metriä korkeasta sokkelista sekä yläosan alttaritasanteesta, jossa pylväiköt reunustivat varsinaisen alttarin käsittänyttä sisäpihaa. Alttaritasanteelle johti rakennelman länsisivulta läpi sokkelin kulkeneet monumentaaliportaat, joiden leveys oli 20 metriä. Pohjois- ja itä- ja länsisivulta sisäpihaa kiersivät joonialaista tyyliä edustaneet katetut pylväiköt. Varsinainen polttouhrialttari sijaitsi ylätasanteen keskellä.[24][2][25]

Alttarin sokkeli oli koristeltu 111 metriä pitkällä refliefifriisillä, joka kuvasi gigantomakhiaa eli kreikkalaisen mytologian jumalten ja giganttien välistä taistelua. Samalla se, kuten koko alttari, juhlisti Pergamonin saavuttamia sotavoittoja. Alttarissa oli myös pienempi, Pergamoniin kytketyn heeros Telefoksen elämää kuvannut friisi. Nykyisin alttarin friisit ovat esillä Berliinin Pergamon-museossa, jonne on myös ennallistettu sen länsipään julkisivu ja portaikko.[22][26]

Heroon eli hallitsijakultin pyhäkkö

Akropoliin itälaidalla sijaitsi peristyylirakennus, jota muutettiin useaan otteeseen 200-luvun eaa. ja 100-luvun jaa. välisenä aikana. Se on tulkittu herooniksi, joka oli omistettu Pergamonin kuninkaille.[2]

Athenen temppeli

Athene-jumalattarelle omistettu temppeli sijaitsi Pergamonin alttarin pohjoispuolella. Se rakennettiin 200-luvulla eaa., mikä tekee siitä akropoliin huipun vanhimman kulttipaikan. Temppeli oli peripteraalitemppeli, jossa oli 6 × 10 pylvästä, ja se edusti doorilaista tyyliä. Temppeliä ympäröi pyhäkköalue, joka oli reunustettu pohjois-, itä- ja eteläsivulta stoilla eli pylväshalleilla. Itästoaan liittyi pyhäkköalueen sisäänkäyntinä toiminut propylon.[6][2][27]

Kirjasto

Pergamonin kirjasto toimi Athenen pyhäkköalueen pohjoispuolisen stoan takana olleessa lisärakennuksessa. Se perustettiin viimeistään Eumenes II:n aikana. Hän halusi tehdä Pergamonista Ateenan ja Aleksandrian veroisen sivistyskeskuksen, ja kirjasto kilpaili suoraan Aleksandrian kirjaston kanssa. Kirjaston sanotaan suurimmillaan pitäneen sisällään 200 000 kirjaa.[2][28][29] Kirjaston historia päättyi vuonna 41 eaa., kun Marcus Antonius vei sen kirjakokoelman Aleksandriaan ja lahjoitti sen Kleopatralle sijoitettavaksi Aleksandrian kirjastoon.[2][29][30] Kirjasto koostui lukuisista saleista ja muista huoneista. Pääsalin koko oli noin 16,8 × 14,3 metriä.[28]

Trajanuksen temppeli

Trajaneum eli keisari Trajanukselle omistettu temppeli sijaitsi akropoliin pohjoisosassa luoteeseen Athenen temppelistä ja kirjastosta. Se rakennettiin paikalle roomalaisella kaudella Trajanuksen itsensä aikana 98–117 jaa. ja se valmistui seuraavan keisarin eli Hadrianuksen aikana 117–138 jaa. Temppeli oli podiumille rakennettu peripteraalitemppeli, jossa oli 6 × 9 pylvästä, ja joka edusti korinttilaista tyyliä. Sitä ympäröi noin 58 × 68 metrin kokoinen temenos-aukio, joka oli ympäröity pylväiköin kaikilta paitsi etelän puolelta. Rakennuskokonaisuus on ollut roomalaisaikaisen Pergamonin huomattavimpia, ja se on myös nykyisin kaupungin arkeologisen alueen parhaiten säilyneitä osia.[2][31]

Teatteri

Kaupungin teatteri sijaitsee akropoliin jyrkässä länsirinteessä. Se rakennettiin alun perin vuosina 225–200 eaa. ja laajennettiin lähes lopulliseen muotoonsa Eumenes II:n aikana noin 197–159 eaa. Viimeiset muutokset teatterirakennukseen tehtiin roomalaisella kaudella 100-luvulla jaa. Teatterin katsomossa on 78 penkkiriviä, ja siinä on ollut tilaa noin 10 000 hengelle. Se on rakennuspaikan vuoksi poikkeuksellisen jyrkkä, eikä tyypillisten kreikkalaisten teatterien tapaan täysin puoliympyränmuotoinen vaan vajaampi. Teatterin skene- eli näyttämörakennus oli rakennettu noin 246,5 metriä pitkälle ja 17,4 metriä leveälle pengertasanteelle, ja se voitiin purkaa esitysten välillä, niin että penger saattoi toimia katuna.[2][32]

Dionysoksen temppeli

Dionysokselle omistettu temppeli sijaitsi teatterin pengertasannekadun pohjoispäässä. Se rakennettiin alun perin 100-luvulla eaa. ja uusittiin kokonaan vuosina 198–217 jaa. Temppeli oli hellenistisen kauden suurin prostyylitemppeli. Se edusti joonialaista tyyliä, ja sen julkisivussa oli kaksi neljän pylvään riviä. Pylväiden korkeus oli noin 11 metriä ja temppelin pohjan koko noin 13,2 × 21,6 metriä. Temppelin etupuolen vasen kulmapylväs ja osa entablementtia eli palkistoa sekä kattoa ja akroterion-koriste on kunnostettuna Pergamon-museossa.[2][33]

Rakennukset I–VI

Akropoliin itäosassa pääkadun ja idänpuolen muurin välissä sijaitsi kuusi suurikokoista rakennusta, joista käytetään tutkimuksessa nimityksiä Rakennus I – Rakennus VI (numeroituna pohjoisesta etelään). Rakennus I oli varuskuntarakennus. Rakennus II:een liittyi vartiotorni. Rakennus III:een kuului kulttitila sekä suuri vesisäiliö, mutta sen käyttötarkoitusta ei tunneta. Rakennukset IV ja V toimivat ilmeisesti kuninkaallisina palatseina. Kummassakin oli suuri peristyylipiha, ja ne oli koristeltu seinämaalauksin ja lattiamosaiikein.[2]

Arsenaalit

Akropoliin huipun pohjoisosassa oli viisi pitkänomaista pohjois-eteläsuunnassa rakennettua arsenaalia eli asevarastoa, jotka on ajoitettu 200- ja 100-luvuille eaa. Niiden raunioista on löydetty muun muassa katapulteissa käytettyjä heittokiviä sekä metalliesineitä.[2]

Länsirinteen rakennukset

Akropoliin länsirinteestä on löydetty muun muassa Selinus-joen ylittäneen hellenistisen sillan jäänteet sekä noin 150 × 80 metrin kokoinen roomalaiselle kaudelle ajoitettu tynnyriholvattu pengertasanne, jolla on mahdollisesti sijainnut gymnasion. Aluetta on tutkittu vain vähän, koska nykyinen kaupunki sijaitsee osin alueen päällä.[2]

Akropoliin etelärinne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunki alkoi levitä akropoliin huipulta pitkin sen etelärinnettä 200-luvulla eaa. Lopulta se ulottui lähes kukkulan juurelle saakka. Koko alue rakennettiin uudestaan 100-luvulla eaa. Tuolloin merkittävin rakennushanke oli suurikokoinen gymnasion. Muihin lukeutuivat Alempi agora ja Demeterin ja Koren pyhäkkö. Samalla alue tuli akropoliin laajennettujen muurien sisäpuolelle.[6]

Alempi agora

Akropoliin etelärinteen alaosassa sijaitsi Alempi agora, joka rakennettiin 100-luvulla eaa. Se oli rakennettu itä-länsisuunnassa, ja sen koko oli noin 34 × 64 metriä. Agora oli reunustettu stoilla kaikilta neljältä sivulta. Pidemmillä eli pohjois- ja eteläsivuilla stoissa oli arviolta kolme kerrosta ja lyhyemmillä itä- ja länsisivuilla kaksi kerrosta. Pääsisäänkäynti oli koillisosasta.[2]

Gymnasion

Gymnasionin rauniot.

Kaupungin gymnasion sijaitsi Pergamonin agoran etelärinteessä. Se rakennettiin Eumenes II:n aikana vuoden 197 eaa. jälkeen. Rakennuskokonaisuus oli tehty kolmelle pengertasanteelle. Siihen kuului muun muassa palaistra, jonka länsi-, pohjois- ja itäsivuilla oli pylväiköt; korinttilaista tyyliä edustanut temppeli, joka oli omistettu Herakleelle; joonialaista tyyliä edustanut prostyylitemppeli, jonka arvellaan olleen omistettu Asklepiokselle; kaksi suurta kylpylärakennusta; sekä katettu stadion juoksuharjoittelua varten.[2]

Heran temppeli

Hera Basileialle omistettu pyhäkköalue sijaitsi gymnasionin pohjoispuolella. Se rakennettiin Attalos II:n aikana 159–138 eaa. Siihen kuului prostyylitemppeli, joka edusti doorilaista tyyliä ja jonka julkisivussa oli neljä pylvästä.[2][34]

Demeterin ja Koren pyhäkkö

Demeterille ja Korelle omistettu pyhäkkö sijaitsi gymnasionin luoteispuolella. Sen rakennutti vanhemmalle kulttipaikalle attalidien hallitsijasuvun perustaja Filetairos noin 283–263 eaa. Näin se oli hellenistisen Pergamonin varhaisimpia ellei varhaisin pyhäkkö. Sitä laajennettiin myöhemmin. Pyhäkkö oli rakennettu noin 100 metriä pitkälle pengertasanteelle. Pyhäkköalueen keskellä sijaitsi joonialaista tyyliä edustanut anta-temppeli, jonka julkisivussa oli kaksi pylvästä, ja jonka koko oli noin 14,1 × 8 metriä. Pyhäkköalueen sisäänkäynti oli itäpäästä propylonin kautta. Pohjois-, länsi- ja eteläsivulta pyhäkköalue oli reunustettu eri tyylisuuntia edustaneilla stoilla. Pohjoissivulla oli myös suorista penkkiriveistä koostunut katsomo, jotka oli tarkoitettu kulttimenoja seuraaville.[2][35]

Asuintalot

Akropoliin pengerretyissä rinteissä oli suuri joukko asuintaloja ja katuja. Osa niistä oli hellenistisiä peristyylitaloja. Yksi tällainen, joka sijaitsi Alemman agoran pohjoispuolella ja jota muokattiin roomalaisella kaudella, on nimetty siinä asuneen konsoli Attaloksen mukaan Attaloksen taloksi.[2]

Alakaupunki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pergamon levittäytyi alakaupungiksi akropoliin etelä- ja lounaispuolelle eli nykyisen Bergaman kaupungin alueelle erityisesti roomalaisella kaudella. Siksi myös alueen merkittävimmät jäänteet ovat kyseiseltä ajalta.[6]

Punainen basilika eli Egyptiläisten jumalten pyhäkkö

Niin kutsutun Punaisen basilikan rauniot.

Alakaupungissa akropoliin eteläpuolella sijaitsee ”Punaiseksi basilikaksi” kutsuttu rakennus, joka on tulkittu egyptiläisille jumalille omistetuksi pyhäköksi. Se rakennettiin 100-luvulla jaa., oletettavasti Hadrianuksen aikana. Rauniorakennus on saanut nykyisen nimensä siitä, että sen jäljellä olevat osat ovat punatiilestä, ja sen ydinosa on muodostanut basilikan. Koko rakennuskokonaisuus oli noin 270 metriä pitkä ja 100 metriä leveä. Sen itäpäässä sijaitsi varsinaisten temppelirakennusten kokonaisuus, jossa keskellä oli noin 60 × 25 metriä kooltaan ollut basilika. Sen pohjois- ja eteläpuolella oli pyöreät rotundat, joiden halkaisija oli noin 12 metriä. Näiden rakennusten länsipuolella oli suuri portiikki sekä laaja noin 200 × 100 metrin kokoinen temenos-aukio, joka oli ympäröity peräti 13 metriä korkealla muurilla. Selinus-joki kulki temenoksen ali luoteis-kaakkoissuunnassa tunneloituna. Kokonaisuuteen kuului myös muita vesiaiheita. Ne sekä kokonaisuuden jakaantuminen kolmeen osaan viittaavat selvästi egyptiläisten jumalten kulttiin.[2][36]

Roomalainen amfiteatteri

Amfiteatterin rauniot.

Pergamonin amfiteatteri sijaitsi nykyisen Musalla (Musala) Mezarlikin kukkulan luoteisrinteessä nykyisen Bergaman kaupungin luoteisosassa. Se rakennettiin Rooman keisarikaudella. Rakennuksen halkaisija pohjois-eteläsuunnassa on noin 136 metriä ja itä-länsisuunnassa noin 128 metriä, ja sen areenan koko on noin 51 × 37 metriä. Nykyisin se on raunioinakin yksi koko Vähän-Aasian parhaiten säilyneitä amfiteattereita.[2][37]

Roomalainen teatteri

Kaupungin roomalainen teatteri sijaitsi nykyisen Musalla Mezarlıkin kaakkoisrinteessä. Myös se rakennettiin keisarikaudella. Teatteri oli rakennettu tufakivestä ja päällystetty andesiitilla. Nykyaikaan se on säilynyt vain huonosti. Teatterin kautta kulki Asklepieioniin johtanut tie.[2]

Roomalainen stadion

Keisarikaudella rakennettu stadion sijaitsi Musalla Mezarlıkinin koillisrinteessä. Siitä ei ole jäljellä juuri mitään, mutta sen ääriviivat ovat hahmotettavissa.[2]

Asklepieion

Asklepieionin raunioita.
Asklepieionin teatteri.

Asklepieion eli Asklepiokselle omistettu pyhäkköalue sijaitsi antiikin aikaisen kaupungin lounaispuolella. Se perustettiin noin vuonna 400 eaa., alun perin yksityisenä pyhäkkönä. Pyhäkkö sai virallisen aseman kaupungissa 200-luvun eaa. loppupuolella. Pyhäkköalue rakennettiin uudestaan monumentaalisena Hadrianuksen aikana 117–138 jaa. Paikasta tuli antiikin maailman toiseksi merkittävin Asklepieion heti Epidauroksen Asklepieionin jälkeen, ja sitä pidettiin yhtenä koko Rooman valtakunnan merkittävimmistä parantoloista.[2][6][38]

Paikalla nykyisin olevat rakennusjäänteet ovat pääosin peräisin Hadrianuksen ajan uudelleenrakennuksesta. Siihen kuului alkuperäinen vanha Asklepioksen temppeli, jota ympäröi noin 100 × 132 metrin kokoinen aukio, jota reunustivat pohjois-, länsi- ja eteläsivulta joonialaista tyyliä edustaneet stoat. Itäsivulla oli propylon ja siihen liittynyt esipiha, joka toimi pyhäkköalueen sisäänkäyntinä, ja jolle johti kaupungista korinttilaisin pylväiköin reunustettu tie. Esipihan eteläpuolella sijaitsi pyöreä Zeus-Asklepioksen temppeli, jonka halkaisija oli noin 23,9 metriä. Pyhäkköalueen koilliskulmassa esipihan pohjoispuolella sijaitsi kirjasto. Kokonaisuuden kaakkoiskulmassa sijaitsi pyöreä, noin 26,5 metriä halkaisijaltaan ollut rakennus, joka saattoi olla parantolakäytössä. Kokonaisuuden luoteiskulmassa oli puolikaarenmuotoinen teatteri.[2][38]

Sillat ja akveduktit

Alakaupungin alueelta on löydetty useita tasangon jokia ylittäneiden siltojen jäänteitä. Kaupunkiin johti useita akvedukteja, jotka toivat vettä jopa 40 kilometrin päästä. Hellenistisellä kaudella ne olivat enimmäkseen vedenpaineeseen perustuvia putkiakvedukteja, joista yksi tuli akropoliille pohjoispuolelta. Roomalaisella kaudella rakennettiin myös korkeita kaarisilta-akvedukteja.[2]

Hautakummut

Kaupungin lounaisosan tasangolta on löydetty neljä suurta tumulus-hautaa eli hautakumpua. Niistä suurin tunnetaan nykyisin nimellä Yığma Tepe. Sen halkaisija on 158 metriä ja korkeus 32 metriä. Suuren koon vuoksi sen hautakammiota ei ole löydetty.[2][39] Se samoin kuin kaksi pienempää tumulusta ovat hellenistiseltä kaudelta. Pienemmistä on löydetty sarkofageja, luita ja hautalahjoja. Neljäs, nykyiseltä nimeltään Maltepe (Mal-Tepe), on roomalaiselta kaudelta. Myös siitä on löydetty sarkofagi.[2]

Esinelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa kaupungin merkittävimmistä esinelöydöistä on Pergamon-museossa Berliinissä. Tämä pätee erityisesti ennen vuotta 1936 tehtyihin löytöihin. Tämän jälkeen tehdyt löydöt ovat kyseisenä vuonna valmistuneessa Bergaman museossa. Löytöjä on myös Istanbulin arkeologisessa museossa.[2][23][22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”828 Pergamon”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”PERGAMON Mysia, Turkey”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Smith, William: ”Pergamum”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  4. Pergamon Pleiades. Viitattu 2.11.2020.
  5. Pergamon (Aiolis) 328 Bergama - Πέργαμον ToposText. Viitattu 2.11.2020.
  6. a b c d e f g h i j k l m Pergamon (Site) Perseus. Viitattu 2.11.2020.
  7. a b Pergamon and its Multi-Layered Cultural Landscape UNESCO World Heritage Center. Viitattu 2.11.2020.
  8. Strabon: Geografika 13 s. 619; Plinius vanhempi: Naturalis historia 5.33; Pausanias: Kreikan kuvaus 6.16.1; Titus Livius: Rooman synty 37.18.
  9. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.4.5.
  10. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.11.2.
  11. a b c Ksenofon: Kyyroksen sotaretki (Anabasis) 7.8.
  12. Herodotos: Historiateos 6.70.
  13. a b Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 1035. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  14. Strabon: Geografika 13 s. 623–624; Polybios: Historiai 18.24; Titus Livius: Rooman synty 33.21.
  15. Strabon: Geografika 13 s. 623–624; Titus Livius: Rooman synty 38.39.
  16. Strabon: Geografika 14 s. 646.
  17. Athenaios: Deipnosofistai 15.689.
  18. Plinius vanhempi: Naturalis historia 35.46.
  19. Plinius vanhempi: Naturalis historia 10.25.
  20. The Olympic Victors From Ancient Olympia to Athens of 1896. Foundation of the Hellenic World. Viitattu 1.2.2018.
  21. Ilm. 2:12–17
  22. a b c d e f g h Altar of Zeus at Pergamon (c. 166–156 BCE) Encyclopedia of Art and Classical Antiquities. Viitattu 2.11.2020.
  23. a b c Heffernan, Amanda: The Acropolis Theatre at Pergamum, Turkey The Ancient Theatre Archive. Viitattu 2.11.2020.
  24. a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Pergamon, Pergamonin alttari”, Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  25. Abenstein, Edelgard & Fiedler, Jeannine: Taide & Arkkitehtuuri: Berliini (suom. Pirkko Roinila), s. 122, 124–126. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2009. Alkuteos Kunst & Architektur Berlin.
  26. Βουτυράς, Μανόλης & Γουλάκη-Βουτυρά, Αλεξάνδρα: Το Πέργαμον Η Αρχαία Ελληνική Τέχνη και η Ακτινοβολία της. Αρχαιογνωσία και Αρχαιογλωσσία στη Μέση Εκπαίδευση. Αρχαία Ελληνική Γλώσσα και Γραμματεία. Viitattu 2.11.2020.
  27. Pergamon Temple The Museum of the Goddess Athena. Viitattu 2.11.2020.
  28. a b The Great Library of Pergamum Library of Pergamum. Viitattu 2.11.2020.
  29. a b The Library at Pergamum Encyclopaedia Romana. University of Chicago. Viitattu 2.11.2020.
  30. Pergamon Library in Turkey: Science Temple Voyage Turkey. Viitattu 2.11.2020.
  31. Pergamon My Favourite Planet. Viitattu 2.11.2020.
  32. Pergamum (Pergamon) Acropolis Theatre The Ancient Theatre Archive. Viitattu 2.11.2020.
  33. Pergamon My Favourite Planet. Viitattu 2.11.2020.
  34. Tempel der Hera Basileia, Pergamon Arachne. University of Cologne, Archaeological Institute. Viitattu 2.11.2020.
  35. Piok Zanon, Cornelie: The Sanctuary of Demeter at Pergamon: Architecture and Dynasty in the Early Attalid Capital (Doctoral Dissertation) 2009. University of Pittsburgh. Viitattu 2.11.2020.
  36. The "Red Basilica" My Favourite Planet. Viitattu 2.11.2020.
  37. Yeneroğlu, Ihsan: The Amphitheater of Pergamon Transformation of the Pergamon Micro-Region. 11.7.2019. Viitattu 2.11.2020.
  38. a b Asklepieion, Pergamon (Site) Perseus. Viitattu 2.11.2020.
  39. Mecking, Rebekka et al.: Archaeological Prospection, April/June 2020, 27. vsk, nro 2, s. 73–105. Artikkelin verkkoversio.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bayraktar, Vehbi: Pergamon: Professional Guide. World Art Group, 1993. ISBN 9789754790146.
  • Evans, Richard: A History of Pergamum: Beyond Hellenistic Kingship. A. & C. Black, 2012. ISBN 9781441162366.
  • Humann, Carl & Bohn, Richard & Fränkel, Max: Die Ergebnisse der Ausgrabungen zu Pergamon. Berlin: Grote’sche, 1888.
  • Picón, Carlos A. & Hemingway, Seán: Pergamon and the Hellenistic Kingdoms of the Ancient World. Metropolitan Museum of Art Series. Metropolitan Museum of Art, 2016. ISBN 9781588395870.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]