Per Åke Laurén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Per Åke Laurén (20. toukokuuta 1879 Helsinki13. tammikuuta 1951) oli suomalainen Septem-ryhmään kuulunut taidemaalari. Hän oli myös opettaja, kirjailija ja kotiseutuharrastaja.

Laurénin vanhemmat olivat varatuomari Albert Verner Laurén ja Albertina Sofia Wasz. Hän kävi lyseota ja opiskeli sitten Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1899–1901. Laurén osallistui Suomen Taiteilijain näyttelyihin 1900-1908 sekä myöhemmin 1936 ja 1943.

Laurén toimi opettajana Taideteollisessa keskuskoulussa 1926–1951 sekä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1937–1944. Hän oli jälkimmäisen koulun johtajana 1938–1941.

Laurén maalasi 1900-luvun alussa vielä humoristissävyisiä kuvia kansanelämästä, mutta oleskeltuaan Pariisissa hän alkoi siirtyä kohti modernimpaa ilmaisua. Hän kuului 1910-luvulla Septem-taiteilijaryhmään joka lähti uudistamaan Suomen maalaustaidetta neoimpressionismin hengessä. Myöhemmässä tuotannossaan Lauren keskittyi lähinnä yleensä Uudenmaan viljelysseuduilta maalattuihin värikkäisiin maisemamaalauksiin.

Laurén keräsi kansanperinnettä Helsingin pitäjän ja Espoon alueelta. Hän osallistui myös harrastajateatteritoimintaan ja kirjoitti itsekin huvinäytelmiä seuranäyttämöitä varten. Laurén käänsi ruotsiksi Aleksis Kiven teoksia ja vuonna 1918 sai Svenska teaternissa ensi-iltansa Aleksis Kiven Nummisuutarit-näytelmä nimerllä Sockenskomakarna. Lauren oli kääntänyt näytelmän ruotsiksi, suunnitellut lavasteet ja hän myös ohjasi sen.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • II palkinto valtion maisemamaalauskilpailussa 1912
  • II palkinto Pietarsaaren yhteislyseon seinämaalauskilpailussa 1931

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]