Pentti Renvall

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alice ja Pentti Renvallin häät vuonna 1931.

Bengt Uno Nathanael (Pentti) Renvall (29. maaliskuuta 1907 Turku29. lokakuuta 1974 Kauniainen) oli suomalainen historiantutkija. Hän toimi Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian historian professorina vuosina 1950–1973.[1] Renvallin erikoisalaa olivat nuijasota ja 1500-luvun historia.

Pentti Renvall kuului Renvallien sivistyssukuun. Hänen isänsä oli Haminan kirkkoherra Uno Mikael Renvall, jonka punaiset murhasivat vuoden 1918 sisällissodassa. Renvall kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta reaalilyseosta vuonna 1925. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1930, maisteriksi 1937 ja lisensiaatiksi 1939. Hän opiskeli historian ohella filosofiaa ja täydensi psykologian opintojaan Berliinin yliopistossa vuosina 1929–1930.[1]

Tohtoriksi Renvall väitteli Turun yliopistossa 20. joulukuuta 1939. Talvisodan pommitukset viivästyttivät väitöstilaisuuden alkamista, koska asianosaiset joutuivat hälytyksen vuoksi hakeutumaan väestönsuojiin.[2] Väitöskirja käsitteli Suomen 1590-luvun kriisiä, josta Renvall rakensi suomalaiskansallisen kuvan. Tutkimuksessaan Renvall väitti, että käskynhaltija Klaus Flemingin toimintaa ohjasi Suomen Ruotsista erillisten turvallisuuspoliittisten etujen ajaminen. Kapinajohtaja Jaakko Ilkan Renvall taas osoitti vauraaksi nimismieheksi, kun siihen asti vallinneen käsityksen mukaan Ilkkaa oli pidetty köyhänä talonpoikana.[1]

Renvall tutki 1930-luvulta alkaen Suomen historiaa keskeisenä teemanaan yksittäisten johtajayksilöiden rooli. On puhuttu jopa ”renvallilaisesta valioyksilöajattelusta”.[3] Hänen tutkimuksensa keskittyi myöhemminkin pääasiassa 1500-lukuun. Renvall julkaisi myös kaksi merkittäväksi muodostunutta historiantutkimuksen metodiopasta. Hän sai vaikutteita Eino Kailan loogisesta empirismistä ja vaati etsimään ja tunnistamaan tutkittavasta ilmiöstä ja menneisyydestä poikkeuksettomia rakennekokonaisuuksia. Hänen ajatteluaan leimasi myös vahva kehitysusko.[1]

Jatkosodan aikana Renvall oli Itä-Karjalan sotasaalisarkiston päällikkönä.[4] Vuosina 1945–1950 hän oli Turun maakunta-arkiston hoitaja ja 1946–1951 Turun yliopiston Suomen historian dosentti. Sen jälkeen hän oli Helsingin yliopistossa Suomen ja Skandinavian historian professorina 1950–1973, historiallis-kielitieteellisen osaston dekaanina 1957–1960 ja yliopiston vararehtorina 1968 sekä kanslerina 1968–1973.[5] Kanslerikaudellaan Renvall vastusti hallinnonuudistusta eli mies ja ääni -vaalitavan käyttöönottoa, joka ei lopulta toteutunut. Hänen aloitteestaan perustettiin tuolloin myös historiantutkimuslaitos, joka sai vuonna 1983 nimekseen Renvall-instituutti. Renvall oli vuosina 1960–1969 Historiallisen Aikakauskirjan päätoimittaja.[1]

Renvall vihittiin Uumajan yliopiston filosofian kunniatohtoriksi vuonna 1970.[1]

Renvallin ensimmäinen puoliso oli Alice o.s. Lindholm (1905–1945) vuodesta 1931 ja toinen puoliso tekstiilitaiteilija Eeva Renvall (ent. Rauhala, o.s. Waris) vuodesta 1954.[5]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Klaus Fleming und der finnische Adel (1939)
  • Historiantutkimuksen työmenetelmät (1947)
  • Kuninkaanmiehiä ja kapinoitsijoita (1949)
  • Varsinais-Suomen historia V: Varsinais-Suomen valtiolliset vaiheet ja hallinnollis-taloudellinen kehitys (1949)
  • Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomusten valossa (1949)
  • Suomen kansanedustuslaitoksen historia I: Ruotsin vallan aika (1962)
  • Nykyajan historiantutkimus (1965)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Jutikkala, Eino: Renvall, Pentti (1907–1974). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Juva, Einar W. Klaus Fleming ja 1590-luvun kriisi. Historiallinen Aikakauskirja 3/1940, 281-291.
  3. Ahtiainen, Pekka & Tervonen, Jukka: Historiankirjoitus – kansakunnan kompassi vai politiikan tuuliviiri Tieteessä tapahtuu 8/1996. Viitattu 8.3.2016.
  4. Kruhse, Pauli: Suomea rajan takana 1918-1944. Suomenkielisen neuvostokirjallisuuden historia ja bibliografia. Helsinki: Kansalliskirjasto, 2008. ISBN 978-951-69-2705-6.
  5. a b Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 593–594. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]