Pentti Linkola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pentti Linkola
Pentti Linkola Helsingin kirjamessuilla 2011.
Pentti Linkola Helsingin kirjamessuilla 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt7. joulukuuta 1932
Helsinki
Kuollut5. huhtikuuta 2020 (87 vuotta)
Valkeakoski
Ammatti kirjailija-kalastaja
Kirjailija
Esikoisteos Isänmaan ja ihmisen puolesta (1960)
Palkinnot
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Kaarlo Pentti Linkola (7. joulukuuta 1932 Helsinki – 5. huhtikuuta 2020 Valkeakoski[1][2][3]) oli suomalainen esseisti, tietokirjailija, ammattikalastaja, luonnonsuojelija[4] ja puhuja[5].

Linkola oli länsimaista kasvuideologiaa kritisoivan radikaalin syväekologisen ajattelusuuntauksen edustaja. Linkolan perintöön kuuluu hänen perustamansa Luonnonperintösäätiö, joka ostaa Suomen vanhoja metsiä suojeltaviksi.

Linkola harjoitti ammattikalastusta vuodesta 1959. Vapaa-ajallaan hän harrasti muun muassa ornitologiaa, lintujen laskentaa ja rengastusta.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkola kuului isänsä puolelta itäsuomalaiseen Collanin sukuun ja äitinsä puolelta Palander–Suolahden sukuun.[6][7] Pentti Linkolan isä Kaarlo Linkola oli Helsingin yliopiston rehtori, kasvitieteen professori ja luonnonsuojelun edistäjä. Hän oli Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen (nyk. Suomen luonnonsuojeluliitto) perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja.[8] Linkolan äiti oli laborantti Hilkka o.s. Suolahti (1907–2001) ja äidinisä Helsingin yliopiston kansleri Hugo Suolahti.[4][7] Avioliitto oli Kaarlo Linkolan toinen, josta Pentti Linkolalla oli kaksi sisarusta: vuonna 1930 syntynyt sisar ja veli, kansatieteilijä ja Museoviraston intendentti Martti Linkola (1936–2011).[9][8][10] Isänsä ensimmäisestä avioliitosta hänellä oli 1921 syntynyt velipuoli Anssi, joka kaatui jatkosodassa 1941.[8][11] Linkolan pikkuserkku on biologi Anto Leikola.[12]

Linkola syntyi ja asui lapsuudessaan ja nuoruudessaan Helsingissä ja omien sanojensa mukaan tutustui Helsinkiin paljon tarkemmin kuin moni muu Helsingissä kasvanut henkilö.[13] Toisaalta lapsuudessaan ja nuoruudessaan Linkola vietti kesänsä Hugo Suolahden maatilalla Tyrvännön Kariniemessä ja asettui myöhemmin asumaan lähelle Kariniemeä.[4] Linkolan isä kuoli hänen ollessaan yhdeksänvuotias, minkä jälkeen perhe häädettiin virka-asunnosta.[4][9] Oppikoulussa Linkola oli perheensä köyhyyden vuoksi vapaaoppilas.[9] Linkola valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1950.[4] Hän aloitti eläin- ja kasvitieteen opinnot Helsingin yliopistossa mutta jätti opintonsa kesken ensimmäisen vuoden jälkeen.[14] Välivuoden jälkeen Linkola aloitti vielä syyslukukautta mutta lopetti puolessa välissä.[15] Opinnot keskeytyivät hänen mukaansa siksi, että hän on ulkoilmaihminen eikä kykene sisätyöhön.[16] Vuosina 1952–1959 Linkola toimi vapaana luonnontutkijana. Ammattikalastajaksi hän ryhtyi vuonna 1959 ja kalasti sekä merellä että järvillä, vuodesta 1978 Vanajavedellä. Hän asui Sääksmäen Ritvalassa.[17]

Linkola oli naimisissa vuosina 1961–1975 Aliisa o.s. Lummeksen kanssa, ja hänellä on avioliitosta vuosina 1961 ja 1963 syntyneet tyttäret.[4] Linkolan mukaan hänen avioliittonsa päättyi kalan hinnan laskettua ja perheen toimeentulon heikennyttyä. Ammattikalastus kävi entistä raskaammaksi, mutta Linkola halusi siitä huolimatta jatkaa ammattikalastajana. Hänen vaimonsa puolestaan ei halunnut, ja he erosivat.[16] Vuodesta 1995 lähtien Linkola kalasti vain talvisin jäiden kantaessa.[18] Hän sairastui ykköstyypin diabetekseen 64-vuotiaana.[19] Linkola kertoi joutuneensa käyttämään mielialalääkkeitä vaikean kliinisen depression hoitoon.[20]

Linkola kuoli kotonaan Valkeakosken Sääksmäessä 5. huhtikuuta 2020.[21]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkolan ensimmäinen poliittinen julkaisu oli omakustannepamfletti Isänmaan ja ihmisen puolesta mutta ei ketään vastaan (1960), jossa hän otti voimakkaasti pasifistisen kannan ja kehotti aseistakieltäytymiseen, vaikka olikin itse käynyt armeijan ja oli arvoltaan alikersantti.

Linkolan ensimmäinen tietokirja oli yhdessä Olavi Hildénin kanssa koottu Suuri Lintukirja (1955). Linkola oli myös yksi 1960-luvulla ilmestyneen laajan Pohjolan linnut värikuvin -teoksen kirjoittajista.

Esseekokoelma Unelmat paremmasta maailmasta (1971) oli Linkolan ensimmäinen kirjan muotoon koottu kannanotto luonnonsuojelun puolesta. Kokoelma, samoin kuten vuonna 1979 ilmestynyt Toisinajattelijan päiväkirjasta, koostuu pääasiassa lehtiartikkeleista ja puheista. Tästä teoksesta Linkola sai vuonna 1983 Eino Leinon palkinnon. Vuonna 1989 Linkola julkaisi kirjan Johdatus 1990-luvun ajatteluun, josta hänelle myönnettiin Lauri Jäntin palkinto vuonna 1990[22] ja vuonna 2004 kirjan Voisiko elämä voittaa. Myös nämä kirjat on koottu hänen lehtikirjoituksistaan, joista useimmat oli vuosien kuluessa julkaistu Suomen Kuvalehdessä.

Linkolan ajattelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maapallon suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linkola herätti huomiota useilla lausumillaan, kuten: ”Niin kauan kuin yksikin terroristi on hengissä, on toivoa" ja ”Sodat ovat hyvä asia niin kauan kuin niitä käydään”[23] sekä ”AIDS antoi ensin toivoa, sitten sekin lässähti”.[24]

Linkolan ajattelun pääasiallinen lähtökohta oli hänen huolensa maapallon ekologisesta tilasta. Hänen mukaansa elämän säilyminen maapallolla edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen sekä ihmisten määrän jyrkkää vähentämistä. Elämän ensisijaisena vihollisena Linkola näkee väestöräjähdyksen ja toissijaisena henkeä kohden kasvavan luonnon kuormituksen.[25]

Ajattelussaan Linkola vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin tekniikan. Väestönkasvu on Linkolan mielestä suurin uhka elämän jatkumiselle, ja hän kertoi toistuvasti kannattavansa pidäkkeettömästi muun muassa terrorismia syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiin.[26] Hän myös hyväksyisi suurkaupunkien vesijohtoverkkojen myrkyttämisen ja tautiepidemiat.[27]

Vihreän liikkeen alkuaikoina Linkola oli mukana muun muassa Koijärven protestissa. Pian vihreisiin liian radikaaliksi osoittautunut Linkola kuitenkin erkani liikkeestä, eikä ollut enää mukana, kun Vihreä liitto puolueena perustettiin. Suoraan toimintaan Linkola osallistui myöhemminkin.lähde?

Vuonna 1995 Linkola perusti Luonnonperintösäätiön, jonka tarkoituksena on ostaa metsää luonnonsuojelualueiksi. Ylen Suuret suomalaiset -äänestyksessä moni laski Linkolan ansioksi sen, että hän ”elää kuten opettaakin”.[28] Vuonna 1998 Suomen luonnonsuojeluliitto myönsi Linkolalle ympäristöpalkinnon puolivuosisataisesta elämäntyöstä Suomen luonnon hyväksi ja vuonna 2008 liiton juhlamitalin tunnustukseksi ympäristön hyväksi tehdystä työstä[29]. Vuonna 1988 Linkola sai Lintutieteellisten Yhdistysten Liiton (nyk. BirdLife Suomi) kultaisen ansiomerkin linnuston suojelun eteen tehdystä työstä[30].

Linkola suhtautui vieraslajeihin jyrkän torjuvasti: minkit, supikoirat ja luonnossa vapaana liikkuvat kissat tulisi Linkolan mielestä hävittää Suomesta.[31]

Yhteiskunnallisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pentti Linkola vuonna 2006.

Linkolan mukaan demokratia on ”kuoleman uskonto”,[32] koska on kohtuutonta vaatia tavalliselta kansalta, että se osaisi toimia oikein.[33] Hänen ajattelussaan onkin esiintynyt paljon vanhan ajan eliittiä ihannoivia ja keskivertokansalaisia (”roskaväkeä”) arvostelevia piirteitä, erityisesti Väinö Linnan päivillä vuonna 2000 pidetyssä puheessa, joka on julkaistu hänen kirjassaan Voisiko elämä voittaa, sekä hänen artikkelissaan Hiidenkiven numerossa 1/2001. J. P. Roos on katsonut Linkolan edustavan ajattelussaan ekofasismia.[33] Jera ja Jyri Hännisen kirjan Tuhansien aatteiden maa mukaan ”Linkola on ehkä ainoa avoimesti fasismia ja diktatuuria kannattava julkisuuden henkilö Suomessa”.[34]

Linkola on kirjoittanut myös, että korkealla aineellisella elintasolla ihminen paitsi tuhoaa luontoa myös rääkkää itseään henkisesti.[35] Tämän perusteella hän on kritisoinut muun muassa nykyaikaista koulutusta. Hänen mielestään nykyinen koulutusputki on ylipitkä.[36] Aikuiskoulutusta Linkola vastusti vielä enemmän, sillä hänen mielestään ihmisen ei pitäisi olla pakotettu opiskelemaan uutta nuoruutensa jälkeen ohitettuaan luonnollisen oppimisikänsä.[37] Teoksessaan Voisiko elämä voittaa Linkola kirjoittaa, että koululaitosta pitäisi vaalia yhteiskunnan silmäteränä mutta että opetuksen sisältöä pitäisi muuttaa nykyisestä.[38]

Linkola erosi Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta nuorena mutta liittyi takaisin siihen 2010-luvulla.[39]

Suomea Linkola arvosteli kulutusyhteiskunnan pohjoiseksi sillanpääasemaksi, joka on tihutöissään erityisen röyhkeä jopa muihin teollisuusmaihin verrattuna.[40] Linkola tuomitsi ajatukset, joiden mukaan Suomessa on vielä tilaa eikä suomalaisten tarvitsisi huolehtia väestöräjähdyksestä. Linkola on kirjoittanut, että suhteellisesti Suomea voidaan pitää maailman tiheimmin asuttuihin maihin kuuluvana, kun otetaan huomioon, millä ilmastovyöhykkeillä maailman maat sijaitsevat. Hän on huomauttanut, että Suomen ilmastovyöhykkeellä melkein kaikkialla muualla maapallolla vallitsee lähes väestötyhjiö.[41] Lisäksi hän vihaa suomalaisten kesämökkeilyä turhana ja rantoja valtaavana ja muistuttaa siitä, että muualla maailmassa ihmisillä on tavallisesti vain yksi asunto. Norjan hän on tosin sanonut olevan ”toinen öykkärien maa”, koska sielläkin on monia loma-asuntoja. lähde?

Linkola on luonnehdittu Suomen tunnetuimmaksi malthusilaiseksi, sillä hänen mukaansa kaikenlaiset ihmiskuntaa kohtaavat katastrofit ovat ainoa keino pelastaa maapallo ekologiselta tuholta.[42] Helsingin Sanomien lukijaäänestyksessä Suomen kansallisaarteista Linkola oli neljäntenä.[43]

Linkolan kuoleman jälkeen selvisi, että Supo oli ollut kiinnostunut hänen toiminnastaan jo 1950-luvulla.[44]

Kalastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pentti Linkola sai vuodesta 1959 päätoimeentulonsa kalastuksesta, jota hän harjoitti verkoilla Päijänteellä, Suomenlahdella, Keiteleellä, Mallasvedellä ja vuodesta 1978 Vanajavedellä. Kalastus painottui talvikuukausiin. Kalastuksessa Linkola vältti moottorikäyttöisiä apuvälineitä. Kesäaikana hän liikkui vesillä soutamalla ja talvella apuna oli hevonen. Tärkein saaliskala oli kuha.

Lintututkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Pentti Linkola sai kalastuksesta elannon, linnut olivat hänen intohimonsa.[45] Linkola teki töitä Suomen ensimmäisenä maasto-ornitologina. Hän on Suomen pitkäaikaisempia linnun rengastajia, 67 vuotta kestäneellä taipaleella, 68 000:lla rengastetulla lintuyksilöllä ja 260:n lintulajin havainnolla.[46][47]. Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimisto palkitsi hänet vuoden 1974 rengastajana.[48]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linkola, Pentti & O. Hilden: Suuri Lintukirja. Otava 1955, uudistettu laitos 1962
  • Isänmaan ja ihmisen puolesta: Mutta ei ketään vastaan. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 1960. Uusintapainos: Into-pamfletti 2010.
  • Pohjolan linnut värikuvin: Elinympäristö. Levinneisyys. Muutto. Otava 1963–67.
  • Unelmat paremmasta maailmasta. Helsinki: Into, 1971 (4. painos 1990).
  • Toisinajattelijan päiväkirjasta. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09514-1.
  • Linkola, Pentti & Soininvaara, Osmo: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Perusta, 1986. ISBN 951-0-14133-X.
  • Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Helsinki: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15940-9.
  • Voisiko elämä voittaa: ja millä ehdoilla. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3159-9.

Käännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Can Life Prevail? A Radical Approach to the Environmental Crisis (Voisiko elämä voittaa, 2004). Käännös: Eetu Rautio, London: Integral Tradition Publishing 2009 ISBN 978-1-907166-01-3 – 2. uud. p. Arktos Media, 2011 ISBN 978-1-907166-63-1 .[49]
  • Teisitimõtleja märkmed (Toisinajattelijan päiväkirjasta, 1971). Käännös (viroksi): Priit-Kalev Parts, kustantaja MTÜ Rahvusliku Ehituse Selts, julkaistu 2021 ISBN: 9789916405949.[50]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Luonnonsuojelija Pentti Linkola on kuollut Yle Uutiset. 5.4.2020. Viitattu 5.4.2020.
  2. ↑ Pentti Linkola 1932–2020: Äärimmäinen luonnonsuojelija ei säästänyt itseään – ihmisten vihaajaksi luultu erakko oli loistava seuramies Iltalehti. 5.4.2020. Viitattu 5.4.2020.
  3. ↑ Pentti Linkola kuoli kotonaan nukkuessaan, vielä viikko sitten hän osallistui kokoukseen, suunnitteli metsien suojelua – ja odotti, milloin linnut alkavat taas laulaa Aamulehti. 5.4.2020. Arkistoitu 6.4.2020. Viitattu 5.4.2020.
  4. ↑ a b c d e f Leikola, Anto: ”Linkola, Pentti (1932–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 224–225. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.9.2015).
  5. ↑ Luonnonperintösäätiön historia Luonnonperintösäätiö. Viitattu 25.7.2023.
  6. ↑ Autio, Veli-Matti: ”Collan (1600–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 228–229. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ a b ”Palander (1600–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 475–476. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.9.2015).
  8. ↑ a b c Haapasaari, Matti: ”Linkola, Kaarlo (1888–1942)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 219–224. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.9.2015).
  9. ↑ a b c Toisinajattelijan päiväkirjasta, s. 191–192.
  10. ↑ Klinge, Matti – Leikola, Anto – Tarkiainen, Kari: Kuolleet: Kunniatohtori Martti Linkola. Helsingin Sanomat, 17.3.2011, s. C 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.1.2016.
  11. ↑ Kylänpää 2017: 49–54.
  12. ↑ Leikola, Anto: ”Pentti Linkola, sukulainen ja ystävä”, Linkolan ajamana, s. 129–136. Into-pamfletti, 3. Toimittanut Tere Vadén. Helsinki: Like: Into, 2008. ISBN 978-952-01-0210-4.
  13. ↑ Linkola, Pentti: Unelmat paremmasta maailmasta, luku ”Pohjolan valkeat kaupungit”.
  14. ↑ Pentti Linkola. 7.12.2007. Kaleva. Viitattu 4.9.2015.
  15. ↑ Itse asiassa kuultuna : Pentti Linkola (keskusteluohjelma, jossa Linkola vieraana, julkaistu to 7.1.2016, n. 12.25) henkilökuva, keskusteluohjelma. Yle. Viitattu 11.12.2023.
  16. ↑ a b Pentti Linkolalle terrorismi on iloinen asia. (Persona non grata -ohjelma 26.3.2004, n. 8 minuutin kohdalla) Elävä arkisto. Yle. Viitattu 3.6.2014.
  17. ↑ Linkola, Pentti. Valkeakosken kaupunki. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 2.9.2015.
  18. ↑ Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja. Turku: Sammakko, 2006. ISBN 952-483-025-6. lähde tarkemmin?
  19. ↑ Elo, Timo: Pentti Linkola – kuusikymppisenä ykköstyypin diabeetikoksi (julkaistu Diabetes-lehdessä 5/2013) 11.12.2014. Diabetesliitto. Viitattu 7.12.2018.
  20. ↑ Konttinen, Jussi: Pentti Linkolan vuosisata. Helsingin Sanomat. 2.12.2012. Viitattu 5.1.2016.
  21. ↑ Pentti Linkola kuoli kotonaan nukkuessaan, vielä viikko sitten hän osallistui kokoukseen, suunnitteli metsien suojelua – ja odotti, milloin linnut alkavat taas laulaa Aamulehti. 5.4.2020. Arkistoitu 6.4.2020. Viitattu 7.7. 2021.
  22. ↑ Lauri Jäntin säätiö: Palkitut 1985 - 2018 laurijantinsaatio.fi. Viitattu 9.9.2018.
  23. ↑ Linkola iskee jälleen: Aids oli pettymys, toivoa terrorismista Vihreä Lanka. 10.11.2009. Viitattu 12.6.2021.
  24. ↑ Uusi Suomi: Väestöräjähdys: ”AIDS antoi ensin toivoa, sitten sekin lässähti” Uusi Suomi. Viitattu 12.6.2021.
  25. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 255.
  26. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 352.
  27. ↑ Aunila, Seija: Tuomiopäivän kalastaja Pentti Linkola. Elävä arkisto. 19.1.2007. Yleisradio. Viitattu 4.6.2014.
  28. ↑ Pentti Linkola. Suuret suomalaiset. Yleisradio.
  29. ↑ Palkitut Suomen luonnonsuojeluliitto. Viitattu 5.4.2020.
  30. ↑ Birdlife Suomi | Ansiomerkit birdlife.fi. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
  31. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 99–109.
  32. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 362.
  33. ↑ a b Roos, J. P.: Linkolan ekonatsismi. Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta. Arkistoitu 3.6.2004. Viitattu 6.6.2008.
  34. ↑ Hänninen, Jera – Hänninen, Jyri: Tuhansien aatteiden maa: Ääriajattelua nyky-Suomessa, s. 247. Helsinki: Johnny Kniga, 2010. ISBN 978-951-0-36072-9.
  35. ↑ Johdatus 1990-luvun ajatteluun, s. 183–184.
  36. ↑ Toisinajattelijan päiväkirjasta, s. 89.
  37. ↑ Toisinajattelijan päiväkirjasta, s. 98–99.
  38. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 394–395.
  39. ↑ Korpijoki, Heljä: Pentti Linkolan linja pitää edelleen. Keskisuomalainen. Arkistoitu 18.4.2015. Viitattu 31.8.2015.
  40. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 258–259 ja 332–333.
  41. ↑ Voisiko elämä voittaa, s. 306.
  42. ↑ Koponen, Juhani – Lanki, Jari – Kervinen, Anna: ”Syy: Malthusilaiset ja uusmalthusilaiset näkemykset”, Kehitysmaatutkimus: johdatus perusteisiin, s. 165. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-952-495-004-6.
  43. ↑ Suomen 10 aarretta. Helsingin Sanomat 8.12.2014. Viitattu 5.1.2016.
  44. ↑ https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/suojelupoliisi-kiinnostui-pentti-linkolasta-jo-1950-luvulla-paljastaa-hameen-sanomien-selvitys-etsivat-kertovat-kommunistipropagandasta-ja-kehotuksesta-rikokseen-2252313 (Arkistoitu – Internet Archive)
  45. ↑ Lintututkija ja luonnonsuojelija Pentti Linkolan esineitä - Digitaalinen kokoelma Suomen kansallismuseo. 10.12.2021. Viitattu 30.12.2023.
  46. ↑ Pyykkö Minna: Tuhansien tarinoiden lintumies Pentti Linkola (kohdasta 3:15 eteenpäin) Minna Pyykön maailma. 19.12.2021. Suomi: Yle areena. Viitattu 31.12.2023.
  47. ↑ Pentti Linkola ja puoli vuosisataa radikaalia sanomaa luonnon puolesta yle.fi. 5.12.2018. Viitattu 30.12.2023.
  48. ↑ Suomen rengastusatlas I, s. 44.
  49. ↑ Pentti Linkola Arktos Media. Arkistoitu 1.3.2017. Viitattu 31.5.2017. (englanniksi)
  50. ↑ Teisitimõtleja märkmed, Pentti Linkola, MTÜ Rahvusliku Ehituse Selts 2021 | vanaraamat.ee www.vanaraamat.ee. Viitattu 30.12.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pentti_Linkola&oldid=22344583”