Peltomyyrä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peltomyyrä
Microtus Agrestis - geograph.org.uk - 167665.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Hiirimäiset jyrsijät Myomorpha[2]
Yläheimo: Muroidea
Heimo: Cricetidae
Alaheimo: Myyrät Arvicolinae
Suku: Peltomyyrät Microtus
Laji: agrestis
Kaksiosainen nimi
Microtus agrestis
(Linnaeus, 1761)
Levinneisyyskartta
Peltomyyrän levinneisyys.
Peltomyyrän levinneisyys.
Synonyymit
  • Microtus (Microtus) agrestis[2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Peltomyyrä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Peltomyyrä Commonsissa

Peltomyyrä (Microtus agrestis) on jyrsijöihin kuuluva eläinlaji, joka esiintyy yleisenä myös Suomessa.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltomyyrä on yleinen koko Euroopassa ja Suomessa. Se on metsämyyrän ohella Suomen yleisimpiä myyrälajeja. Sen katsotaan elävän koko Fennoskandiassa, joskin se mahdollisesti puuttuu Gotlannista, Saarenmaalta, Hiidenmaalta eikä Ahvenanmaalta. Peltomyyriin lasketaan Suomessa joidenkin tutkijoiden mukaan kaksi erillistä kantaa tai alalajia, etelänpeltomyyrä (Microtus agrestis gregarius) ja pohjanpeltomyyrä (Microtus agrestis agrestis). Näistä jälkimmäisen arvellaan saapuneen jääkauden jälkeen Norjan rannikolta, edellisen idästä ja etelästä. Sekakantoja tunnetaan paljon. Nämä myyrämuodot tunnistetaan lähinnä yläleuan poskihampaista. Poskihampaiden purupintoja käytetään muutenkin toisilleen läheisten myyrälajien tunnistamiseen.[3]

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvin samannäköisiä lajeja ovat kenttämyyrä ja idänkenttämyyrä. Peltomyyrän tuntomerkkejä ovat harmaanruskea turkin väritys, pienet silmät sekä lyhyet jalat ja häntä. Peltomyyrän korvat ovat kokonaan karvan peitossa. Vatsan puolelta väritys on harmahtava. Peltomyyrällä on jyrsijöille tyypilliset kallon muoto ja hampaat. Myyrät erottuvat helposti hiiristä lyhyemmästä, tylpästä kuonostaan.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltomyyrä viihtyy aukeilla alueilla saaristossa, rantaniityillä, maatalousalueilla, pelloilla, metsän reunoilla ja hakkuualueilla – kaikkialla, missä on tiheää heinä- ja ruohokasvillisuutta. Peltomyyrä on sekä yö- että päiväaktiivinen eläin. Se liikkuu pääasiassa kaivamissaan käytävissä ja maan pinnalla muutaman sadan metrin alueella. Se kaivaa käytäviä kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin kenttämyyrä. Pidempiä vaelluksia se tekee vain kausittaisesti. Peltomyyrä on puille ja pensaille suurta tuhoa aiheuttava eläin. Talvisaikaan se käyttää lumen alla olevien puiden kuorta ravinnokseen. Peltomyyrä elää yhdestä vuodesta kahteen vuoteen.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltomyyrän lisääntymiskausi ajoittuu toukokuusta syyskuuhun; peltomyyränaaras voi synnyttää 4–6 poikuetta yhden kauden aikana. Poikueen koko vaihtelee yhdestä kymmeneen. Tyypillistä peltomyyrälle on muiden myyrien tapaan runsas lisääntyminen, sillä myyräpopulaatio voi kasvaa yhdessä vuodessa 30–40-kertaiseksi. Kannan lähes eksponentiaalista kasvua seuraa raju kannan väheneminen 3–4 vuoden välein, kun ympäristön kantokyky on saavutettu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kryštufek, B., Vohralík, V., Zima, J. & Zagorodnyuk, I.: Microtus agrestis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.6.2014. (englanniksi)
  2. a b Wilson & Reeder: Microtus (Microtus) agrestis Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 2.5.2010. (englanniksi)
  3. Lauri Siivonen: Pohjolan nisäkkäät: viides, uudistettu painos, s. 9,98,99. Helsinki: Otava, 1977. ISBN 951-1-04235-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]