Pelon laakso

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pelon laakso (The Valley of Fear) on viimeinen neljästä Sir Arthur Conan Doylen kirjoittamasta pitkästä Shelock Holmes -romaanista. Ajallisesti se sijoittuu ennen Viimeisessä tapauksessa kerrottuja tapahtumia. Doylen romaani perustui löyhästi Molly Maguires -nimellä tunnetun salaliiton tapaukseen, jossa kaivosmiehet turvautuivat terrorismiin taistellessaan oikeuksiensa puolesta. Pelon laaksoa on sanottu ensimmäiseksi kovaksikeitetyksi rikosromaaniksi, sillä Holmes-romaaniksi se sisältää poikkeuksellisen paljon suorasukaista väkivaltaa. Teos on aiemmin ilmestynyt suomeksi vain kerran Timo Tuuran suomentamana nimellä Kauhun laakso vuonna 1915. Reijo Valta kävi Timo Tuuran käännöksen läpi ja julkaisi siitä 2017 uuden korjatun nykyaikaisemman version. Uuteen suomennokseen Valta kirjoitti myös jälkisanat.[1]

Kirjan juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sherlock Holmes saa sisäpiirin agentiltaan salatun viestin, joka hänen onnistuu purkaa yhdessä tohtori Watsonin kanssa. He saavat selville, että Birlstonessa asuva John Douglas -niminen mies on vaarassa. Holmes epäilee, että suunnitelmien takana on professori Moriarty, jota lain silmissä pidetään syyttömänä kaikkiin miehen suunnittelemiin rikoksiin. Scotland Yard kuitenkin ilmoittaa pian samana aamuna, että Douglas on jo murhattu, jolloin Holmesin syyttävä sormi osoittaa "Rikosten Napoleoniin" ja epäilee tällä olleen vaikutusta asiaan. Holmes, Watson ja Scotland Yardin etsivä matkustavat Sussexiin John Douglasin murhapaikalle, joka on vanha Birlstonen kartano.

Talon muut asukkaat esittävät itselleen alibin, jonka mukaan he ovat olleet murhayönä muualla, kun herra Douglasia on ammuttu aseella päähän. Poliisi spekuloi, että murhaajan on täytynyt paeta kartanoa ympäröivän vallihaudan kautta, mutta jos asia on näin, jää edelleen mysteeriksi, miten murhaaja saattoi kiertää poliisit kulkiessaan märissä vaatteissaan kaupungin läpi. Haastatellessaan talon väkeä Holmes kuulee, miten "salainen järjestö" oli vainonnut Douglasia, ja miten Douglas oli ennen kuolemaansa maininnut paikan nimeltä Pelon laakso. John Douglas oli asunut aiemmin Amerikassa, mutta oli yllättäen muuttanut sieltä pois ja asettunut sitten asumaan Sussexiin.

Tapahtumien tausta on Yhdysvaltain Chicagossa, missä John Douglas - oikealta nimeltään Birdy Edwards - työskenteli yhtenä etsivätoimisto Pinkertonin agenttina. Birdy Edwards oli soluttautunut osaksi Vermissan laakson vaarallista rikollisjengiä, jonka vuoksi kyseistä seutua oli kutsuttu Pelon laaksoksi. Edwards oli onnistunut saattamaan jengin oikeuden eteen, mutta jotkut tuomituista olivat vapauduttuaan alkaneet vainota vasikkaa.

Holmes vakuuttuu siitä, että nimenomaan professori Moriarty on ilmiantanut Douglasia metsästäneille miehille tämän olinpaikan ja uuden henkilöllisyyden. Hän aikoo saada Moriartyn vielä kiinni ja upottaa tämän rikollisjärjestön, mutta huomauttaa Watsonille, että tavoitteen saavuttaminen vie aikaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Doyle, Arthur Conan: Pelon laakso. Uudistettu suomennos Timo Tuuran Kauhun laakson (Kustannus Oy Kirja, 1915) pohjalta. Turku: Kustantamo Helmivyö, 2017. ISBN 978-952-7211-13-7.