Pellonvarauslaki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pellonvarauslaki oli Suomessa toteutettu maatalouden ylituotannon leikkaamiseen tähtäävä vuonna 1969 voimaan tullut laki. Lain johdosta maatilan omistaja saattoi tehdä valtion kanssa pellonvaraussopimuksen, jossa hän sitoutui jättämään pellot viljelemättä. Vastineeksi omistaja sai sopimusaikana rahallisen korvauksen, joka maksettiin neljännesvuosittain. Sopimus oli tehtävä tilan koko peltoalasta, kolmeksi vuodeksi kerrallaan.[1]

Tilanomistajalla oli myös mahdollisuus metsittää sopimukseen kuuluva peltoala, jolloin hän sai lisäkorvauksen. Metsityskorvaus oli yhtä suuri kuin pellonvarauskorvaus. Metsitys nosti pellonvaraussopimuksen kestoajan 15 vuodeksi.[1]

Pellonvaraustiloja kutsuttiin yleisesti nimellä pakettipellot, ja lakia peltopakettijärjestelmäksi. Peltojen jättäminen viljelemättä vaikutti maaseudun väestön mielialoihin; maatalous ja viljely koettiin perinteisenä elämäntapana, josta luopuminen oli henkisesti vaikeaa.[2]

Pellonvarausjärjestelmä korvattiin eläkejärjestelmillä kehittämällä 1970-luvulla maatalouden sukupolvenvaihto- ja luopumiseläkkeet.[3]

Peltoa sai kuitenkin käyttää perunan ja kasvitarhatuotteiden tuotantoon omalle perheelle ja rehun tuottamiseen omille eläimille, hevosille, poroille ja vuohille, tietyin edellytyksin myös lampaille.[4]

Uusia sopimuksia ei tehty enää vuoden 1974 jälkeen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pellonvarauslaki (1969)
  2. Pulkkinen (2004)
  3. MMM (2005) s. 7
  4. a b Facta 2001, WSOY 1985, 12. osa, palsta 633