Pekunitsa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekunitsa
Бегуницы, Begunitsy
Pekunitsan asuintaloja.
Pekunitsan asuintaloja.

Pekunitsa

Koordinaatit: 59°35′15″N, 29°18′47″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Volossovan piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 181,59 km²
Väkiluku (2017) 4 951











Pekunitsan kirkko.

Pekunitsa[1] (ven. Бегу́ницы, Begunitsy) on kylä ja maalaiskunta Leningradin alueen Volossovan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Pietarin ja Narvan välisen maantien varrella 21 kilometriä Volossovasta pohjoiseen. Kunnassa on 4 951 ja kylässä 4 190 asukasta (vuonna 2017)[2].

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekunitsan kunnan pinta-ala on 181,59 neliökilometriä[3]. Se rajoittuu idässä Volossovan piirin Seltsan, etelässä Lopitsan, Terpitsan ja Simetsan, luoteessa Jaaman piirin Ahokylän sekä pohjoisessa Lomonosovin piirin Kaprion ja Lopuhkinan kuntiin[4]. Pinta-alasta 51,0 prosenttia on metsää, 43,1 prosenttia maatalousmaata ja 4,9 prosenttia asuinaluetta[3].

Alue on kumpuilevaa Inkerin ylänköä,[5] jossa tavataan karstikuoppia[6]. Vesistöjä ovat muutamat lammet ja pienet järvet[7]. Hyötykaivannaisiin kuuluu turve[8].

Asutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnan hallinnollinen keskus on Pekunitsan kylä. Siihen kuuluu lisäksi 21 muuta kylää: Homutta (ven. Gomontovo), Ivanskoi (Ivanovskoje), Kaikino, Karstala (Karstolovo), Kirova (Kirovo), Korotsa (Korostovitsy), Markkova (Markovo), Miesnova (Mestanovo), Pieni-Teskova (Maloe Teškovo), Priiskova (Krasnoje Bryzgovo), Raitsa (Raditsy), Rukkulitsa (Rukulitsy), Sinkutsa (Sinkovitsy), Suomen-Laskutsa (Bolšije Laškovitsy), Suuri-Teskova (Bolšoje Teškovo), Sääpitsä (Zjabitsy), Tehlitsä (Teglitsy), Tuomarinautio (Tomarovo), Vanha-Pekunitsa (Staryje Begunitsy), Vennäin-Laskutsa (Laškovitsy) ja Vennäin-Priiskova (Russkoje Bryzgovo).[9]

Yli 80 prosenttia väestöstä asuu Pekunitsan kylässä. Yli sadan asukkaan kyliä ovat Suuri-Teskova, Ivanskoi ja Miesnova.[10] Kesäasukkaiden määräksi arvioidaan 2 700 henkeä. Kunnan alueella sijaitsee Kirovskojen puutarhapalsta-alue.[11]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekunitsasta ja sen lähikylistä on löydetty keskiaikaisia kurgaanihautoja. Suomen kaartin upseerien vuonna 1873 hautakummuista kaivamat esineet ovat nykyään Suomen kansallismuseon kokoelmissa.[12] 1700-luvulla perustetun Pekunitsan ortodoksiseurakunnan jäsenistä valtaosa oli venäläisiä, mutta vielä 1800-luvun lopulla eräissä kylissä (Korotsa, Raitsa, Tehlitsä, Toikana, Vanha-Pekunitsa, Vennäin-Laskutsa) asui inkerikkoja, jotka tosin jo tuolloin puhuivat sujuvaa venäjää.[13] Seudun inkerinsuomalaiset kuuluivat Kupanitsan ja Moloskovitsan luterilaisiin seurakuntiin. 1800-luvun lopulla alueelle muutti paljon virolaisia, jotka perustivat vuonna 1902 oman Teskovan seurakunnan.[14]

Liikenne, talous ja palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekunitsan kautta kulkee Pietarista Viron rajalle johtava valtatie M11, josta haarautuu Volossovan, Kaprion ja Kirnun (ven. Kernovo) välinen maantie[15]. Kunnasta on linja-autoyhteydet Volossovaan, Pietariin ja Jaamaan[16].

Paikallisia elinkeinoja ovat maatalous, palvelut, jalostus ja rakentaminen. Suuri osa asukkaista käy töissä Pietarissa.[17] Kunnan tärkein yritys on Homutan karjatila, joka tuottaa maitoa, lihaa ja rehua. Sen yhteydessä toimii myös hevossiittola. Teollisuutta edustaa suurehko nykyaikainen leipomo Hlebnaja Usadba.[18]

Keskuskylän palveluihin kuuluvat lastentarha, peruskoulu, ammattikoulu, pieni poliklinikka, kirjasto, taidekoulu, kulttuuritalo, joukko kauppoja ja kaksi kahvilaa.[19]

Nähtävyydet ja matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuriperintökohteita ovat keskiaikaiset hautakummut sekä sisällissodan ja toisen maailmansodan aikaiset hautapaikat. Markkovan kylässä on säilynyt Neuvostoliiton sankarin Pietari Tiikkiläisen kotitalo. Muita nähtävyyksiä ovat Vlasovon kartanoalue Kirovan kylässä, Sinkutsan ja Tehlitsän kartanoiden puistoalueet ja arkkienkeli Mikaelin kirkko Pekunitsassa.[20] Kunnassa ei ole matkailupalveluja[18].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 30. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).
  2. Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti msu.lenobl.ru. 2017. Viitattu 27.9.2019.
  3. a b Generalnyi plan, s. 64.
  4. Generalnyi plan, s. 9–10.
  5. Generalnyi plan, s. 32.
  6. Generalnyi plan, s. 34.
  7. Generalnyi plan, s. 31.
  8. Generalnyi plan, s. 37.
  9. Generalnyi plan, s. 9.
  10. Generalnyi plan, s. 47.
  11. Generalnyi plan, s. 49–50.
  12. Nevalainen, Pekka & Sihvo, Hannes (toim.): Inkeri: historia, kansa, kulttuuri, s. 14. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1991. ISBN 951-717-668-6.
  13. Kertomus Pekunitsan seurakunnasta countrysite.spb.ru. Viitattu 24.8.2008. (venäjäksi)
  14. Luther, Georg: Herdaminne för Ingermanland II: De finska och svenska församlingarna och deras prästerskap 1704–1940. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2000. ISBN 951-583-052-4.
  15. Generalnyi plan, s. 120–122.
  16. Generalnyi plan, s. 126.
  17. Generalnyi plan, s. 51.
  18. a b Generalnyi plan, s. 43.
  19. Generalnyi plan, s. 53–60.
  20. Generalnyi plan, s. 93–98.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]