Pekka Aarnio
Pekka Aarnio (5. tammikuuta 1947 Helsinki – 13. toukokuuta 2019 Helsinki)[1][2] oli suomalainen musiikkituottaja ja laulaja, joka tunnettiin Agit Prop -lauluyhtyeen jäsenenä.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aarnion ja Martti Launiksen ensimmäinen lauluyhtye syntyi 1960-luvun alkupuolen folk-innostuksen keskellä, ja oli nimeltään Guldgurkorna. Yhtye esiintyi lukuisissa folk-konserteissa Helsingin kouluissa, muun muassa Ressussa, Munkkiniemen Yhteiskoulussa ja Munkkivuoren yhteiskoulussa. Vuonna 1970 Aarnio perusti yhdessä Launiksen ja Sinikka Sokan kanssa Agit Prop -lauluyhtyeen, joka perustettiin alun perin kertaluontoiseksi kokoonpanoksi Uudenmaan Sosialistisen Nuorisoliiton edustajaksi Berliinin II poliittisen laulun festivaaleille.[3] Samana vuonna hän esiintyy soolo- ja duettolaulajana levyllä V. I. Lenin 1870–1970.[4] Aarnion ääniala oli basso.[3]
Vuonna 1976 Aarnio siirtyi päätoimiseksi levytuottajaksi Love Recordsille. Love Recordsin konkurssin jälkeen 1979 hän perusti Atte Blomin kanssa Johanna-levy-yhtiön. Hän on tuottanut muun muassa Tuomari Nurmion, Pelle Miljoonan, Leevi and the Leavingsin ja Ultra Bran levyjä.
Vuonna 2008 Aarnio sai Musiikki & Media -tapahtumassa Industry Awards -erikoispalkinnon työstään suomalaisen musiikkibisneksen hyväksi.[5] Vuonna 2019 hänelle myönnettiin Emma-gaalassa Kultainen Emma.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Veli-Pekka Leppänen: Yksi kirje syksyllä 1970 muutti suunnan –Pekka Aarnion elämäntyöksi tuli musiikki Helsingin Sanomat. 4.1.2017. Viitattu 9.1.2017.
- ↑ Agit Prop -yhtyeestä tunnettu Pekka Aarnio on kuollut Ilta-Sanomat. 14.5.2019. Viitattu 14.5.2019.
- ↑ a b Agit Prop -yhtyeestä tunnettu Pekka Aarnio on kuollut Yle Uutiset. 14.5.2019. Viitattu 27.1.2022.
- ↑ https://www.discogs.com/Various-VI-Lenin-1870-1970/release/3681198
- ↑ Pekka Aarniolle ja Lasse Norrekselle musiikkialan erikoispalkinto Helsingin Sanomat. 25.10.2008. Viitattu 27.10.2008.
- ↑ Pyhimys putsasi pöydän Emma-gaalassa – katso tästä kaikki voittajat Yle uutiset. 2.2.2019. Viitattu 3.2.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|