Paul (Jugoslavian sijaishallitsija)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Pavle Karađorđević)
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Prinssi Paul
Prince Paul of Yugoslavia.jpg
Jugoslavian sijaishallitsija Paul.
Jugoslavian sijaishallitsija
9. lokakuuta, 1934 - 27. maaliskuuta, 1941
Pääministeri Bogoljub Jevtić
Milan Stojadinović
Dragiša Cvetković
Edeltäjä Aleksanteri I
Seuraaja Pietari II
Tiedot
Syntynyt 27. huhtikuuta 1893,
Pietari, Venäjän keisarikunta
Kuollut 14. syyskuuta 1976 (83 vuotta)
Pariisi, Ranska
Puoliso Kreikan ja Tanskan prinsessa Olga
Lapset prinssi Aleksandar, prinssi Nikola, prinsessa Elizabeth
Uskonto ortodoksi
Arvonimet Ruhtinas, knez

Paul (serb. ja kroat. Павле Карађорђевић, Pavle Karađorđević, sloveeniksi Pavel Karađorđević; 27. huhtikuuta 1893 Pietari14. syyskuuta 1976 Pariisi) oli Jugoslavian sijaishallitsija surmatun serkkunsa kuningas Aleksanterin vanhimman pojan Pietari II:n puolesta 9. lokakuuta 193427. maaliskuuta 1941.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinssi Paul oli ruhtinas Arsenin ja venäläisen ruhtinatar Aurora Demidovin ainoa poika. Aurora Demidovin isoäiti oli suomalainen sosiaalityön uranuurtaja Aurora Karamzin. Prinssi Paul kävi nuoruudessaan koulua ensin Belgradissa ja Sveitsin Genevessä. Vuonna 1910 hän Britanniaan ja opiskeli Oxfordin yliopistossa. 1910-luvulla hän oli asepalveluksessa Serbiassa ja osallistui ensimmäiseen ja toiseen Balkanin sotaan sekä ensimmäiseen maailmansotaan. Sotien jälkeen hän sai tutkintonsa Oxfordista vuonna 1921.[1]

Hän avioitui Kreikan ja Tanskan prinsessan Olgan kanssa vuonna 1923. Tuleva Britannian kuningas Yrjö VI, silloinen Yorkin herttua, oli häissä best maninä. Prinssi Paulin suhde Britanniaan oli muutenkin läheinen, sillä prinsessa Olgan sisar Marina avioitui myöhemmin Yorkin herttuan veljen Kentin herttua Edwardin kanssa, joka oli Paulille läheisimpiä ystäviä. Hän kuului Britanniassa ollessaan huonomaineisiin Bullingdon-klubiin, johon kuului myös hänen kälynsä mies Kentin herttua Edward.[2] Hänet nimitettin brittiläisen sukkanauharitarikunnan jäseneksi vuonna 1939.

Prinssin Paulin asema muuttui ratkaisevasti, kun hänen serkkunsa Jugoslavian kuningas Aleksanteri salamurhattiin Marseillessa yhdessä Ranskan silloisen ulkoministeri Louis Barthouin kanssa Aleksanterin saapuessa valtiovierailulle Ranskaan. Aleksanterin poika Pietari (Petar) oli vielä 11-vuotias. Sen vuoksi Aleksanterin serkusta, prinssi Paulista tuli sijaishallitsija, kunnes Pietari täyttäisi 18 vuotta. Prinssihallitsijana Paul joutui ottamaan kantaa Jugoslaviaa repineeseen kansallisuuksien ristiriitoihin. Erityisesti hallitsevien serbien ja itsensä alistetuiksi kokeneitten kroaattien välillä oli jännitettä, jota salamurhatun kuningas Aleksanterin vuonna 1929 tapahtunut diktaattoriksi julistaminen ei ollut vähentänyt. Paulin asenne oli suvaitsevaisempi kuin edeltäjänsä Aleksanterin. Hän pelkäsi Kroatian tilaisuuden tullen eroavan Jugoslaviasta, jonka vuoksi hän antoi pääministeri Dragiša Cvetkovićin neuvotella kroaattien kanssa uuden, liittovaltion luoneen perustuslain, jossa Kroatian provinssi sai autonomisen aseman. Tämä ns. Cvetković–Maček -sopimuksen pohjalta syntynyt perustuslaki astui voimaan elokuussa 1939.[3], [4]

Jugoslavian sijaishallitsija Paul teki virallisen valtiovierailun Saksaan kesäkuussa 1939. Saksan silloinen kakkosmies marsalkka Herman Göring järjesti prinssihallitsijan ja hänen puolisonsa prinsessa Olgan kunniaksi vastaanoton Charlottenburgin linnassa Berliinissä. Kuvassa vasemmalla saksalainen kernraalieversti Erhard Milch.

Prinssihallitsija Paul ja hänen hallituksensa pyrkivät parantamaan 1930-luvun lopulla suhteita akselivaltoihin eli Saksaan ja Italiaan. Jugoslavia oli ensimmäisen maailmansodan seurauksena kuulunut ns. pikku entente - liittoumaan, jonka taustavoimana oli maailmansodan voittanut Ranska. Saksa ja Unkari erityisesti olivat olleet tässä liittoumarakenteessa pikku ententen vastapuolella. Maaliskuussa 1937 Jugoslavia ja Italia tekivät sopimuksen, jonka mukaan maat neuvottelisivat keskenään ulkopoliittisten vaikeuksien tullessa esiin. Tilanne kehittyi Jugoslavian ja Paulin kannalta entistä tukalammaksi, kun Italia valloitti huhtikuussa 1939 Jugoslavian naapurivaltio Albanian. Saksan johtaja Adolf Hitler kutsui prinssi Paulin puolisoineen kesäkuussa 1939 virallisella valtiovierailulla Saksaan, joka kesti peräti yhdeksän päivää. Saksan vaikutusvallan lisääntyessä erityisesti keskisessä Euroopassa prinssihallitsija Paulin oli harjoitettava entistä myötämielisempää politiikkaa akselivaltojen suhteen.[5], [6], [4]

Jugoslaviassa oli vaihtunut helmikuussa 1939 hallitus. Uusi pääministeri Dragiša Cvetković verrattuna edeltäjäänsä Milan Stojadinovićiin oli pidättyvämpi suhteissaan akselivaltoihin. Samanaikaisesti akselivallat painostivat Jugoslaviaa liittymään Kolmen vallan sopimukseen. Toisen maailmansodan syttyminen syyskuussa 1939 teki tilanteesta entistä jännittyneemmän. Pääministeri Cvetković allekirjoitti Kolmen vallan sopimuksen akselivaltojen kanssa Wienissä 25. maaliskuuta 1941 saatuaan vakuutuksen, ettei Jugoslavian tarvitsisi osallistua sotaan eikä myöntää kauttakulkuoikeutta vieraille joukoille.[7]

Jo ennen kuin pääministeri palasi Belgradiin, puhkesi Jugoslaviassa mellakoita. Kansannousun tukema sotilaskaappaus syrjäytti 27. maaliskuuta 1941 akselille ystävällisen Cvetkovićin hallituksen ja prinssihallitsija Paulin vallasta. Pietari II julistettiin täysi-ikäiseksi, ja hän osallistui brittien tukemaan kaappaukseen sopimuksen solminutta hallitusta vastaan. Kenraali Dušan Simović nimitettiin pääministeriksi. Akselivaltojen kanssa tehty sopimus mitätöitiin.[7]

Jugoslavian vallankaappaus johti siihen, että Operaatio Barbarossaan valmistautumassa ollut Saksa hyökkäsi samanaikaisesti Jugoslaviaan ja Kreikkaan. Viikoissa Saksa, Bulgaria, Unkari ja Italia valtasivat maan, ja se antautui 17. huhtikuuta. Jugoslavia jaettiin hyökkääjien kesken, ja osasta muodostettiin Saksan ja Italian tukema Kroatian kuningaskunta. Kuningas ja prinssi Paul pakenivat hallituksen kanssa maasta maanpakoon Kreikkaan.[4] Sodan aikana britit pitivät Paulia ja tämän perhettä kotiarestissa Keniassa ja myöhemmin Etelä-Afrikassa. Prinssi Paulin käly Kentin herttuatar Marina ja hänen puolisonsa Kentin herttua yrittävät saada sukulaisiaan prinssi Paulia ja prinsessa Olgaa Britanniaan, mutta pääministeri Winston Churchill piti Paulia sotarikollisena ja päästi lopulta vain puoliso Olgan Britanniaan.[1]

Jugoslavian sijaishallitsija Paul tyttärensä Elizabethin kanssa.
Jugoslavian sijaishallitsija Paulin vaakuna.

Titon johtama kommunistinen Jugoslavia tuomitsi prinssi Paulin poissaolevana sotarikolliseksi. Prinssi Paul muutti Pariisiin vuonna 1949, jossa hän asui loppuelämänsä. Hän kuoli 14. syyskuuta 1976 Pariisissa, eikä enää koskaan palannut Jugoslaviaan. Pietari II:n poika Aleksandar Karađorđević vaatii edelleen Serbian kruunua. Pietari II:n edesmennyt veli ruhtinas Tomislav Karađorđević oli edellinen kruununperijä.[1]

Prinssi Paul rehabilitoitiin Serbiassa vuonna 2011, ja omaisuus palautettiin hänen jälkeläisilleen. Prinssi Paulilla oli tytär Jelisaveta ja pojat Aleksandar ja Nikola. Näyttelijä Catherine Oxenberg on Paulin lapsenlapsi. Syyskuussa 2012 prinssi Paulin, prinsessa Olgan ja heidän vuonna 1954 kuolleen poikansa Nikolan maalliset jäännökset siirrettiin Geneven hautausmaalta Serbiaan Karadjordjević-suvun mausoleumiin Topolaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • J.R. von Salis: Uudemman ajan maailmanhistoria osa 6. WSOY, 1966.
  • Joseph Rothschild: East Central Europe Between the Two World Wars. University of Washington Press, 1990. ISBN 978-0295-595-357-1. (englanniksi)
  • Mikko Uola: Eritahtiset aseveljet. Docendo Oy, 2015. ISBN 978-952-291-170-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Prince Paul Karadjordjević - Regent of Yugoslavia 31.3.2017. radiotimes.com/. Viitattu 19.8.2017. (englanniksi)
  2. Did Decline and Fall’s Bollinger Club really exist? Evelyn Waugh and his Bullingdon Club inspiration 31.3.2017. radiotimes.com/. Viitattu 19.8.2017. (englanniksi)
  3. Joseph Rothschild 1990: 258.
  4. a b c Mikko Uola 2015: 398.
  5. J.R. von Salis 1966: 171.
  6. J.R. von Salis 1966: 247.
  7. a b J.R. von Salis 1966: 307.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]