Pauni (Lohjan kylä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pauni
Kaupunki Lohja
Postinumero(t) 08500
Lähialueet Immula, Uusikylä, Herrdal

Pauni (ruots. Paunis) on kylä Lohjalla Uudellamaalla. Pauni sijaitsee Lohjan koillisosassa Lohjan ja Siuntion rajalla. Paunin naapurikyliä ovat muun muassa Uusikylä, Immula ja Herrdal.

Paunista on matkaa Lohjan asemalle noin 2 kilometriä ja Lohjan keskustaan noin 6 kilometriä. Paunissa toimii Immula-Paunin kyläyhdistys Ry.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paunilla oli kolme itsenäistä taloa jo keskiajalla, jotka Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa antoi rälssiksi Suitian kartanon Flemingille vuonna 1541. Nämä talot ovat Momma, Kana ja Pässi. Kana ja Pässi perustettiin myöhemmin kruunulle kun taas Momma säilytti rälssiluonteensa.

Paunin kylän läpi virtaava Kivikoskenpuro on ollut aikoinaan tärkeä kulkureitti niin ihmisille kuin tavaroillekin. Kivikoskenpuroa pitkin on päässyt Siuntion halki muinaisille markkinoille Pikkalan satamaan, josta oli erinomaiset yhteydet aina Viroon asti.[2]

Paunin kylä tunnettiin yhtenä Suomen viimeisistä raittikylistä. Raittikylä tarkoittaa, että kylän talot ja talousrakennukset sijaitsivat aivan vieri vieressä kylätien varressa isojakoon asti vallinneen tavan mukaisesti. Paunin raittikylä tuhoutui miltei kokonaan, kun kylätietä levennettiin ja oiottiin vuosina 1994–1996. Tällöin liian lähellä tietä sijainneita rakennuksia purettiin.

Paunin kylässä on jäljellä vielä yksi vanha riihi, joka on suojeltu.

Momman tilalla oli viinanpoltto-oikeus vuoteen 1866 asti. Viinatupa on Paunin kylässä edelleen olemassa pienen mäen päällä kylänraitin varrella.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Immulan-Paunin kyläyhdistys Immulan-Pauninkyläyhdistys ry. Viitattu 8.12.2020. (englanniksi)
  2. a b Ansa Mäkinen, Kaija Suominen, Marjatta Luhtasela, Teuvo Järvenpää: Lohjan kylät ja kaupunginosat, s. 234. Lohjan kylät Ry., 2017.