Paul Winchell
Ulkoasu
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Paul Winchell | |
|---|---|
Paul Winchell |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Pinkus Wilchinski |
| Syntynyt | 21. joulukuuta 1922 |
| Kuollut | 24. kesäkuuta 2005 (82 vuotta) |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1925–2005 |
| Merkittävät roolit | Oma itse (The Paul Winchell Show) Tiikeri (Nalle Puh) |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
Paul Winchell (21. joulukuuta 1922 – 24. kesäkuuta 2005) oli yhdysvaltalainen vatsastapuhuja ja ääninäyttelijä, joka tuli tunnetuksi vatsastapuhumisesta 1950- ja 1960-luvulla. Hän oli Tiikerin ensimmäinen ääninäyttelijä Disneyn Nalle Puh -animaatioissa 1960-luvun lopulta 1990-luvun lopulle asti. Winchell oli myös amatöörikeksijä, joka loi muun muassa ensimmäisen keinotekoisen sydämen.
Winchell on taustaltaan puolalainen[1] ja oikealta nimeltään Pinkus Wilchinski. Myös hänen tyttärensä April Winchell on ääninäyttelijä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jones, J. S. (2014). ”Polish Americans”. In T. Riggs (Ed.), Gale Encyclopedia of Multicultural America (3rd ed., Vol. 3, pp. 477-492). Gale Books. Viitattu 1.5.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Voice Chasers (Arkistoitu – Internet Archive)