Paul Strand
| Paul Strand | |
|---|---|
Strand Alfred Stieglitzin kuvaamana 1917 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. lokakuuta 1890 |
| Kuollut | 31. maaliskuuta 1976 (ikä 85) |
| Ammatti | valokuvaaja |
Paul Strand (16. lokakuuta 1890 – 31. maaliskuuta 1976) oli yhdysvaltalainen valokuvaaja. Hän syntyi New Yorkissa böömiläisille vanhemmille ja opiskeli Ethical Culture Fieldston Schoolissa Lewis Hinen johdolla. Strand teki työtä myös elokuvissa.
Strand tutustui Alfred Stieglitziin, Photo-Secession-ryhmän johtajaan, ja tämän galleriassa esillä oleviin Pablo Picasson, Paul Cézannen ja Georges Braquen avantgarde-maalauksiin. Nämä teokset inspiroivat häntä korostamaan abstraktia muotoa ja kuviota omissa valokuvissaan.[1]
Tuohon aikaan taidevalokuvaajat pyrkivät jäljittelemään maalauksia, mutta Strand kulki omia polkujaan. Strandin luonnonmuotojen ja arkkitehtuurin kuvausten raikkaus ja vähäeleisyys vaikuttivat muiden amerikkalaisten valokuvaajien työhön.[1]
Osallistuttuaan ensimmäiseen maailmansotaan Strand työskenteli elokuvakuvaajana, mutta omisti vapaa-aikansa valokuvaukselle, vangiten luonnonmuotojen kauneutta dramaattisten lähikuvien avulla eri puolilla Pohjois-Amerikkaa.[1]
1930-luvulla Strand kiinnostui yhä enemmän yhteiskunnallisten kysymysten käsittelystä, joten hän vaihtoi painopisteensä valokuvauksesta elokuviin keinona tavoittaa laajempi yleisö ja kertoa selkeämpi tarina.[1]
Strand jätti synnyinmaansa toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1949 ja vietti viimeiset vuosikymmenensä Ranskassa, jossa hän jatkoi uraansa menestyksellä siitäkin huolimatta, ettei koskaan oppinut ranskan kieltä sujuvasti. Hän kuoli uudessa maassaan 85 vuoden ikäisenä.
Suomennettu kirjoitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valokuvaus ja uusi jumala. Julkaisussa: Kuvista sanoin: ajatuksia valokuvasta. 2, koonnut Martti Lintunen. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museon säätiö 1984 ISBN 951-9086-23-4
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Paul Strand Encyclopaedia Britannica. Viitattu 16.7.2025.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paul Strand Wikimedia Commonsissa