Tämä on lupaava artikkeli.

Paul Rosbaud

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paul Wenzel Rosbaud
Henkilötiedot
Syntynyt 18. marraskuuta 1896
Graz, Itävalta
Kuollut 28. tammikuuta 1963
Lontoo, Iso-Britannia
Tieteilijä
Tutkimusalue fysiikka

Paul Wenzel Rosbaud (18. marraskuuta 1896 Graz[1], Itävalta28. tammikuuta 1963 Lontoo, Iso-Britannia) oli itävaltalaissyntyinen fyysikko, tiedetoimittaja ja eräs liittoutuneiden tärkeimmistä agenteista Natsi-Saksassa toisen maailmansodan aikana.[2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosbaud syntyi Grazin tuomiokirkon urkurin aviottomana poikana. Hän joutui ensimmäisessä maailmansodassa nuorena sotilaana brittien sotavangiksi. Sotavankeudessa kokemansa hyvän kohtelun myötä hänelle muodostui myönteinen kuva Britanniasta. Hän opiskeli fysiikkaa ja metallurgiaa[2]. Hänellä oli tohtoritutkinto fysiikasta, mutta hän ei jatkanut tutkijanuralla.[3]

Myöhemmin Rosbaudista tuli liberaali intellektuellli, joka meni naimisiin juutalaisen naisen kanssa. Hän seurasi kauhulla Adolf Hitlerin valtaannousua. Samaan aikaan hänen oma uransa eteni vauhdilla. Hänestä tuli tieteellisen lehden nimeltä Metallwirtschaft päätoimittaja sekä saksalaisen tieteellisen kustantamon, Springer Verlagin, tieteellinen asiantuntija. Työnsä puolesta hän oppi tuntemaan lukuisia saksalaisia huipputiedemiehiä.[2]

Vuonna 1938 Rosbaud sai toimitettua vaimonsa ja tyttärensä Lontooseen brittien tiedustelupalvelu MI6:n avustamana. Heitä avustanut agentti Frank Foley sai samalla värvättyä Rosbaudin brittien agentiksi. Hänen koodinimekseen tuli Der Greif (engl. Griffin, Aarnikotka).[2]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rosbaud toimi brittiagenttina jo tammikuussa 1939. Saksalaisen ydintutkimuksen "isä" Otto Hahn lähetti julkaistavaksi käsikirjoituksen, jossa hän kuvasi atomin halkaisuprosessia. Rosbaud tajusi uraanin fissioprosessin valtavan tuhovoiman ja julkaisi Hahnin tulokset välittömästi Naturwissenschaften-lehdessä. Monet alan tutkijat uskovat, että tulosten nopea julkaisu esti Gestapoa salaamasta saksalaisen tutkimuksen edistyneisyyttä asiassa.[2]

Tieteellisen informaation keräämisen ohella Rosbaud auttoi muita juutalaishenkilöitä ja -perheitä pakenemaan Saksasta, esimerkiksi fyysikko Lise Meitnerin, joka oli työskennellyt Hahnin yhteistyökumppanina 30 vuotta. Sodan ajan hän lähetti noin kerran kuussa raportin MI6:lle, yleensä Ranskan vastarintaliikkeen tai norjalaisen tiedusteluorganisaatio XU:n kautta. Viestit oli koodattu kirjoihin tai ne olivat mikrofilmeinä piilotettuina lentokoneisiin Berliinin ja Oslon välisillä lennoilla.[2]

V1-ohjus Lontoon yläpuolella 1944

Rosbaudin aloitteesta norjalainen agentti Sverre Bergh keräsi lisätietoa saksalaisten V1/V2-rakettiohjelmasta Peenemündestä jo vuonna 1941. Rosbaudin ja Berghin välittämää varhaista informaatiota ei kuitenkaan uskottu.[3] Rosbaud informoi myös liittoutuneita Saksan ydinpommiohjelman viivästymisestä - saksalaiset eivät olisi kyenneet hänen mukaansa valmistamaan atomipommia pitkään aikaan. Britit eivät kuitenkaan tiedottaneet amerikkalaisia Rosbaudin raporteista.[2]

Tiedetoimittajana Rosbaud kykeni matkustamaan Natsi-Saksassa suhteellisen vapaasti ja kyselemään asioista. Hänen yksityiskohtaiset raporttinsa herättivät Britanniassa jopa epäilyjä kaksoisagenttiudesta, hänen epäiltiin välittävän epäaitoa informaatiota.[2] Sverre Berghin mukaan hän tapasi Rosbaudin sodan lopulla 20. huhtikuuta 1945 Berliinissä. Rosbaud jäi Berliiniin Neuvostoliiton miehittämälle alueelle, josta hänet onnistuttiin salakuljettamaan amerikkalaisessa ilmavoimien univormussa länsiliittoutuneiden alueelle syksyllä 1945. Berghin mukaan Rosbaud pääsi lopulta Lontooseen lokakuussa 1945, jolloin hän tapasi ensimmäistä kertaa moneen vuoteen vaimonsa Hilden ja tyttärensä Angelan.[3]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän jatkoi työtään tiedetoimittajana ja oli mukana perustamassa Pergamon Press -kustantamoa Springer Verlagin Englannin osastoksi yhteistyössä Robert Maxwellin kanssa. Maxwell osti Pergamonin Springeriltä vuonna 1951 ja siitä oli tuleva Maxwellin mediadynastian peruskivi. Maxwellin ja Rosbaudin yhteistyö loppui hieman tämän jälkeen.[3][4] Rosbaud työskenteli tämän jälkeen itsenäisenä tiedetoimittajana ja kustannuskonsulttina.[3]

Rosbaud salasi sodanaikaisen toimintansa jopa vaimoltaan. Hän tuhosi useimmat yksityisistä papereistaan, eikä häntä huomioitu kunnianosoituksin. Britannian tiedustelupalvelun virallinen historia ei maininnut häntä nimeltä, viitaten vain "hyvin sijoittuneeseen toimittajaan saksalaisessa tiedelehdessä, joka oli yhteyksissä tiedustelupalveluun keväästä 1942 lähtien". Myöskään CIA ei myönnä omistavansa materiaalia Rosbaudista. Yhdysvaltain oikeusministeriön muistio vuodelta 1955 tosin mainitsee hänen menestyksekkään ja tärkeän toimintansa liittoutuneiden hyväksi. Rosbaud kuoli leukemiaan St. Maryn sairaalassa Lontoossa 1963.[2] Sverre Berghin mukaan Rosbaud oli itse toivonut pysyvänsä anonyyminä sotaan osallistujana, eikä toivonut julkisuutta sodanaikaisille toimilleen.[3]

Arnold Kramish julkaisi Rosbaudin elämäkerran 1986. MI6 ei kuitenkaan ole sallinut pääsyä Rosbaudin arkistoihin, eikä hänen toimintansa ja raporttiensa kaikkia yksityiskohtia siten tunneta.[2]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arnold Kramish: The Griffin: The Greatest Untold Espionage Story of World War II. Houghton Mifflin, 1986. ISBN 0-395-36318-7. (englanniksi)
  • Sverre Bergh, Svein Sæter: Spion i Hitlers Rike. Trondheim: Damm, 2006. ISBN 978-82-04-12361-9. (norjaksi) (Erityisesti Rosbaudin toiminnasta Sverre Berghin ja XU:n kanssa)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dieter Rossboth: Important Family Members rossboth.at. 30. tammikuuta 2008. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j Ben MacIntyre: Family at war with MI6 over secret files of Britain's greatest spy against the Nazis. The Times, 16. joulukuuta 2006. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5. lokakuuta 2008. (englanniksi)
  3. a b c d e f Sverre Bergh, Svein Sæter: Spion i Hitlers Rike, s. 30–31, 167–168. Trondheim: Damm, 2006. ISBN 978-82-04-12361-9. (norjaksi)
  4. Owen Bowcott: Spy left out in the cold: how MI6 buried heroic exploits of agent 'Griffin'. The Guardian, 22. syyskuuta 2007. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5. lokakuuta 2008. (englanniksi)