Paul Påhlson
Paul Emil Påhlson (käytti Saksassa peitenimeä Pauwald; 14. lokakuuta 1882 Pietarsaari – 29. toukokuuta 1961) oli suomenruotsalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat merimies Adolf Påhlson ja Maria Lovisa Fagerholm. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1904 Saima Siviä von Essenin kanssa, josta hän erosi vuonna 1913 ja avioitui toisen kerran vuonna 1919 Annie Emilia Kruthin kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Påhlson kävi viisi luokkaa Pietarsaaren ruotsalaista reaalikoulua sekä Raahen Porvari- ja Kauppakoulun.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Påhlson työskenteli konttoristina ja liikemiehenä Pietarsaaressa ja Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 5. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 17. toukokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin edelleen 12. heinäkuuta 1916 Saksan meriesikunnan palvelukseen. Hän kävi erikoiskurssit Berliinissä ja Kielissä. Hänet komennettiin heinäkuusta 1916 erikoistehtäviin Suomeen ja Ruotsiin ja hänen komennuksensa kesti saman vuoden marraskuuhun saakka, jolloin hän palasi pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin edelleen 13. kesäkuuta 1917 pataljoonan 1. komppaniaan ja edelleen 20. lokakuuta 1917 pataljoonan haupitsipatteriin.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Påhlson komennettiin 12. tammikuuta 1918 uudelleen erikoistehtäviin Suomeen, minne hän saapui Tornioon 2. helmikuuta 1918, missä hän toimi paikallisen suojeluskuntajoukon kouluttajana, kunnes liittyi 9. helmikuuta 1918 juuri perustettuun Pietarsaaren tykistökouluun. Hänet sijoitettiin aluksi adjutantiksi kapteeni Enhörningin patteriin, mistä hänet määrättiin edelleen 16. helmikuuta 1918 alkaen 1. räjäytyskomennuskunnan päälliköksi ja otti eversti Hjalmarsonin joukoissa osaa Heinolan taisteluihin. Heinolan taisteluiden jälkeen hän palasi takaisin Pietarsaareen 6. maaliskuuta 1918, missä hän sai komentoonsa 8. maaliskuuta räjäytysosaston, jonka hän johdatti rintamalle Virtain ryhmään, minkä mukana hän otti osaa taisteluihin Vaskivedellä, Kurussa, Teiskossa, Sorilassa, Viljakkalassa, Ylöjärvellä ja Ilpilässä. Sisällissodan loppupuolella hänet komennettiin 11. huhtikuuta 1918 Jääkäritykistöprikaatin 3. ammuskolonnan päälliköksi.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen sotaisa aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan jälkeen Påhlson toimi opetusupseerina Suomen tykistökoulussa Lappeenrannassa, mistä tehtävästä hän erosi 7. lokakuuta 1918. Mutta miehen veri veti taisteluihin ja hän liittyi vapaaehtoisena Viron vapaussotaan lähteviin joukkoihin 17. tammikuuta 1919 ja hänet sijoitettiin päälliköksi Pohjan Poikain rykmentin tykistön 1. patteriin ja siitä muodostettuun räjähdyskomennuskuntaan. Hän toimi myös patteriston komentajan sijaisena. Viron vapaussodassa Påhlson otti osaa taisteluihin Valkaissa ja Marienburgissa. Viron vapaussodassa hänen ansioikseen mainitaan vihollisen selustassa suoritetut ”sissioperaatiot” (lähteessä asia ilmaistaan hävitystyöksi). Sotaretkeltä palattuaan Påhlson asettui liikemieheksi Pietarsaareen ja toimi samalla isännöitsijänä Ab Siikakoski oy:llä Valkealassa. Vuodesta 1935 alkaen hän työskenteli konttoristina Pietarsaaren konepaja oy:ssä. Siviilitöidensä ohella hän toimi myös suojeluskuntajärjestössä toimien Pohjois-Valkealan suojeluskunnassa esikunnan jäsenenä vuosina 1922–1926.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Påhlson osallistui talvisotaan komendanttina Tykistönkoulutuskeskus 1:ssä ja jatkosodan puhjetessa hänet komennettiin 58. ja 59. Kevyen ilmatorjuntajaoksen päälliköksi, kunnes vuonna 1941 hänet määrättiin Saksalaisten yhdysupseeriksi Ouluun ja Rovaniemelle (esikunta ROI), missä tehtävässä hän palveli vuoteen 1942 saakka, jonka jälkeen hänet komennettiin 33. Ilmavalvontakomppaniaan, missä hän palveli sodan loppuun saakka. Hänet haudattiin Pietarsaaren vanhalle hautausmaalle.[2]
Luottamustoimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Påhlson nimitettiin Pietarsaaren Reservin upseerikerhon kunniajäseneksi vuonna 1958.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
        |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.