Pasilan kivilinna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pasilan kivilinna
Kivimuureja

Pasilan kivilinna on Kati Sinenmaan käsin rakentama linnamainen rakennelma Helsingin Pohjois-Pasilan alueella. Kivirakennelmaa ympäröi noin 200 metriä pitkä risuista, hiekasta ja mullasta tehty puolesta metristä kahteen metriin korkea aitaus, jonka sisäpuolella kivilinna sijaitsee. Alueella on jopa usean tonnin painoisia kiviä aseteltuina rakenteisiin. Silmämääräisesti arvioituna kiviä on rakenteissa jopa satoja tonneja.

Sinenmaa alkoi rakentaa kivilinnaa vuonna 1995. Vuosina 1995–2008 hän myös asui linnaan rakentamassaan mökissä ympäri vuoden. Vuonna 2008 mökki paloi ja Sinenmaa joutui muuttamaan muualle.[1] Liikennevirasto esti pääsyn linnaan vuonna 2016, minkä jälkeen linnaa on ympäröinyt teräsverkkoaita.[2]

Jäätyään pois Helsingin yliopistosta 1995 Sinenmaa päätyi omien sanojensa mukaan sattumalta Pasilan metsikköön, minne hän ryhtyi yksikseen rakentamaan kivilinnaansa. Hänellä ei ollut apunaan muita työkaluja kuin lapio, kanki, sorkkarauta ja lankkuja sekä putkenpätkiä, joiden avulla hän pystyi kaivamaan esille ja siirtelemään tonnienkin painoisia kiviä.

Sinenmaasta ja hänen linnastaan on tehty vuonna 2005 dokumenttielokuva Kosminen näytelmä[3].

Uudessa asemakaavasuunnitelmassa kivilinnan paikalle on suunniteltu toimistokerrostaloja[4] ja maa-alueen omistus siirtyy Senaatti-kiinteistöille[5].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Marttinen, Vesa: Asunnoton Kati alkoi rakentaa Pasilaan kivilinnaa syksyllä 1995 – työ jatkuu edelleen Yle Uutiset. 3.11.2014. Viitattu 8.11.2014.
  2. Marttinen, Vesa: Pasilan kivilinna suljettiin aidoilla – rakentaminen ja vierailut halutaan lopettaa Yle Uutiset. 17.8.2016. Viitattu 5.1.2019.
  3. Hiltunen, Jouni: Sisäisiä kosmoksia. Voima, 2005, nro 6. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.6.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. https://yle.fi/uutiset/3-10383629
  5. https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/a/0990a3c8-87e3-4262-8ad2-671382261f9e

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.