Partido Obrero de Unificación Marxista

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
POUM:n lippu.

Partido Obrero de Unificación Marxista (lyh. POUM, Työväen marxilainen yhtenäisyyspuolue) oli vuosina 1935–1980 toiminut espanjalainen kommunistipuolue, joka oli linjaltaan trotskilainen. Se syntyi Espanjan kommunistisen vasemmiston (Izquierda Comunista de España, ICE) sekä Työläisten ja talonpoikien liiton (Bloque Obrero y Campesino, BOC) yhdistyttyä. POUM oli myös yksi Espanjan sisällissodan osapuolia sen jäsenten taisteltua tasavaltalaisten joukoissa.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

POUM:n perustivat vuonna 1935 Lev Trotskia esikuvanaan pitäneet Andrés Nin ja Joaquín Maurín vastavoimaksi stalinistiselle Espanjan kommunistiselle puolueelle (PCE). Uusi puolue onnistui nopeasti kasvamaan jäsenmäärältään PCE:tä suuremmaksi. Jäseniä oli sen oman ilmoituksen mukaan parhaimmillaan noin 70 000 ja todellisuudessakin ainakin 30 000. POUM oli mukana myös tammikuussa 1936 perustetussa Espanjan toisen tasavallan kansanrintamahallituksessa, vaikka suhtautuikin siihen kriittisesti Stalinin johtaman Neuvostoliiton suuren vaikutusvallan vuoksi.

Sisällissodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1936 syttyneen Espanjan sisällissodan aikana POUM:n jäsenet muodostivat tasavaltalaisten 29. divisioonan, joka taisteli Aragonian rintamalla. Sen miliisijoukoissa palveli tammi-toukokuun 1937 ajan vapaaehtoisena englantilainen kirjailija George Orwell, joka myöhemmin kertoi sotakokemuksistaan kirjassa Katalonia, Katalonia.[1] Sisällissodan alkaessa POUM oli anarkistien ohella mukana käynnistämässä Espanjan vallankumoukseksi kutsuttuja yhteiskunnallisia uudistuksia. Lähinnä Barcelonassa ja Katalonian alueella tehty vallankumous käsitti muun muassa teollisuuden ja maatalouden kollektivisoinnin.

Toukokuussa 1937 käytiin Barcelonan toukokuuna tunnettu tasavaltalaisten keskinäinen valtataistelu, jossa toisella puolella olivat POUM ja anarkistisen CNT-ammattiliiton työläiset vastassaan hallituksen joukot ja PCE. Kuusi päivää kestäneiden taistelujen jälkeen aloitti kommunistinen puolue POUM:n jäseniin kohdistuneet puhdistukset, jotka tehtiin todennäköisesti Stalinin määräyksestä. Tämä johti lopulta puolueen kieltämiseen kesäkuun puolivälissä. POUM:n johtajana toiminut Andrés Nin vangittiin ja surmattiin Madridissa sijainneella vankileirillä. Murhan takana oli ilmeisesti tasavaltalaisten tukijana toimineen Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi NKVD. Puolueen jäseniä pakeni Ranskaan, josta heitä joutui maan natsimiehityksen aikana muun muassa Dachaun, Mauthausen-Gusenin ja Buchenwaldin keskitysleireille.

Lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallismielisen koalition voittoon päättyneen sisällissodan jälkeen POUM toimi maanalaisena vuodesta 1947 kenraali Francon kuolemaan ja Espanjan demokratisoitumiseen saakka. Muista vasemmistopuolueista poiketen se ei kuitenkaan enää onnistunut vakiinnuttamaan asemaansa ja lakkautettiin vuonna 1980.

Puolueen johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. P.O.U.M. – The Spanish Revolution (February 1937) George Orwell Novels. Viitattu 1.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]