Siirry sisältöön

Paracasin kulttuuri

Wikipediasta
Paracasin kulttuurin alue.
Paracasin kulttuurin viitta.

Paracasin kulttuuri oli muinainen intiaanikulttuuri Paracasin niemimaalla ja Ican- ja Pisconlahtien seuduilla eteläisen Perun rannikolla. Se vallitsi noin 800 eaa.–200 jaa. Sen löydöksiä on tehty laajoista nekropoleista, ja kulttuuri on erityisen tunnettu laadukkaista tekstiileistä. Sen keramiikassa näkyi selviä vaikutteita Chavínin kulttuurista.

Paracasin kulttuuri oli Perun etelärannikon arkeologinen kultturi 1. vuosituhannella eaa. Se ajoitetaan Andien esihistorian varhaiseen horisonttiin.[1]

Kulttuurin alkua ei tunneta, mutta sen keramiikan piirteissä näkyy viitteitä Chavínin kulttuurin uskonnollisesta symboliikasta.[2] Pohjoisen vuoristoalueen ja rannikon välinen vuorovaikutus näyttäisi olleen suurta jo kivikaudella. Tavaroiden ja taitojen vaihtokauppa oli mittavaa, ja samalla siirtyi ideologisia ja uskonnollisia vaikutteita.[3]

Icajoen laaksosta löytyneen keramiikan perusteella Paracasin kulttuuri jaettiin aluksi kymmeneen vaiheeseen. Nykyään tutkijat ovat sitä mieltä, että kahta ensimmäistä vaihetta ei ollut olemassa. Paracasin kulttuurin ensimmäinen vaihe alkoi nykytietämyksen mukaan noin vuosien 800–700 eaa. tienoilla. Chavínin kulttuurin vaikutus oli suurimmillaan vaiheiden 3–7 aikana. Kahdeksannen vaiheen aikana paikalliset aiheet olivat lähes täysin syrjäyttäneet Chavínin kulttuurista tulleet vaikutteet. Yhdeksännessä vaiheessa, noin 300 eaa., Paracasin kulttuuri koki laajoja yhteiskunnallisia muutoksia.[2]

Paracasin asukkaat hankkivat ravintonsa maanviljelyllä ja kalastuksella. Rannikkoaavikon hedelmällisiä jokilaaksoja viljeltiin keinotekoisen kanavaverkon avulla. Myös käsityö oli korkeatasoista. Paracasin tapaista keramiikkaa on löydetty sekä Cupisnique-kulttuurin alueelta pohjoisrannikolta että Pukara-kulttuurin alueelta Keski-Andien eteläiseltä ylätasangolta. Niin kutsuttua Sauvajumalaa palvottiin sekä Chavínin kulttuurialueella pohjoisella ylätasangolla että eteläisellä ylätasangolla. Paracas vaikuttaisi olleen tärkeä välittäjä pohjoisten ja eteläisten kulttuurien välillä.[3]

Paracasin kulttuuri päättyi noin 200 jaa.[4] Se oli Perun etelärannikon ensimmäinen merkittävä omintakeinen aineellinen kulttuuri.[3] Sen välitön seuraaja oli Nascan kulttuuri.[1] Välillisesti sen vaikutus ulottui vielä vuosien 1200–1500 Chincha- ja Ica-kulttuureihin.[3]

Hautausmaat ja taidelöydökset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paracasin kulttuuri tunnetaan laajoista maanalaisista nekropoleistaan, joihin haudatut muumiot oli puettu näyttäviin kankaisiin ja viittoihin.[4]

Paracasin kulttuurin tekstiilejä pidetään laadukkaina, ja niissä käytettiin vikunjan villaa tai puuvillaa.[4] Tekstiileihin saatettiin käyttää jopa kymmeniä metriä kangasta. Suurimpien tekstiilien tekemiseen saattoi mennä jopa kymmeniätuhansia työtunteja, sillä niitä koristeltiin lähes poikkeuksetta kirjonnalla.[5] Punaista väriainetta saatiin kierumataran juuresta, sinistä indigosta, keltaista ja vihreää rosépippurin hedelmistä, harmaata ja beesiä tarapuusta, oranssia annattosta, violettia maissista ja mustaa useista eri siemenistä.[3] Viivakirjatuissa tekstiileissä käytettiin vain neljää väriä, ja niissä käytettiin koristeina suoria viivoja. Motiiveina oli muun muassa kissaeläimiä, lintuja, käärmeitä ja niin kutsuttu isosilmäinen jumalhahmo. Lineaarisessa tyylissä aiheet olivat usein kopioituja, mutta toisentyylisissä tekstiileissä oli uniikkeja koristeaiheita ja monipuolista värien käyttöä.[5] Vaatteisiin on kuvattu myös arkisempia tapahtumia, kuten tanssijoita ja voitonmerkkeihin sonnustautuneita teloittajia. Hautavaatteisiin on ilmeisesti kuvattu tapahtumia vainajan elämän varrelta.[3]

Paracasin kulttuurin keramiikkaa ei pidetä yhtä kehittyneenä kuin sen tekstiilejä. Chavínin kulttuurista vaikutteita saanut keramiikka koristeltiin useilla väreillä, ja niiden piirrokset muistuttavat Nazcan kulttuurin vastaavia. Keramiikka tehtiin ilman muotteja, ja esineet kuumennettiin suljetuissa uuneissa.[4]

Paracasit harjoittivat pääkallon muotoilua, joka ilmeisesti oli yläluokan statussymboli. He harjoittivat myös kallonporausta, jolla hoidettiin vakavia murtumia. Suurin osa potilaista kuoli, mutta tunnetaan myös pääkalloja, joista ilmenee potilaan toipuneen.[3]

  1. a b Darvill, Timothy: ”Paracas Culture”, The Concise Oxford Dictionary of Archaeology. (3. laitos. Sähkökirja.) Oxford: Oxford University Press, 2021. ISBN 9780191842788 (englanniksi)
  2. a b Proulx, Donald A.: ”Paracas and Nasca: Regional Cultures on the South Coast of Peru”. Teoksessa Silverman, Helaine & Isbell, William H.: Handbook of South American Archaeology, s. 564. New York: Springer Science+Business Media, 2008. ISBN 978-0-387-75228-0 Google-kirjat Viitattu 15.12.2014. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Del Aguila Ch., Carlos R.: ”Paracas”. Teoksessa Ilmonen, Anneli & Talvitie, Jyrki K. (toim.): Kultakruunu ja höyhenviitta. Inkat ja heidän edeltäjänsä – Perun kolme vuosituhatta, s. 60–70. Tampere: Tampereen taidemuseon julkaisuja 94, 2001. ISBN 952-9549-62-8 ISSN 0782-3746
  4. a b c d Paracas Culture Go2Peru. Comercializadora Electrónica de Turismo S.A.C. Arkistoitu 15.7.2013. Viitattu 15.12.2014. (englanniksi)
  5. a b The Paracas Culture Tampere. Viitattu 15.12.2014. (englanniksi)