Paolo Macchiarini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paolo Macchiarini (22. elokuuta 1958[1] Basel, Sveitsi) on italialainen kirurgi, joka tuli tunnetuksi kehittämästään synteettisestä henkitorvesta. Myöhemmin häntä alettiin epäillä tutkimusvilpistä.

Macchiarini asensi kahdeksalle potilaalle kehittämänsä synteettisen henkitorven vuosina 2011–2014. Kaikki potilaat kuolivat, paitsi yksi, jolta synteettinen henkitorvi oli myöhemmin poistettu. Henkitorvileikkauksista kolme tehtiin Tukholman Karoliinisessa instituutissa. Macchiarini uskotteli, että istuttamalla synteettiseen (muoviseen) henkitorveen ihmisen kantasoluja voitaisiin elin saada toimimaan. Hänellä ei ollut väitteelleen tieteellistä todistetta, sillä yhtään eläinkoetta asiasta ei ollut tehty. 16.1.2016 Ruotsin televisio lähetti ensimmäisen osan Bosse Lindquistin dokumentista Experimenten, jossa paljastettiin Paolo Macchiarinin menettely. Tällöin kävi ilmi, että Macchiarini oli tehnyt samantyyppisiä kokeiluja myös Venäjällä.[2]

Tapauksen johdosta teetettiin selvitys, jonka syyskuussa 2016 julkistamien tulosten mukaan Karoliininen instituutti oli osoittanut piittaamattomuutta lukuisissa asioissa. Yliopiston hallitus varakansleri Anders Hamsten erotettiin.selvennä Nobelkomitean lääketieteellisenä asiantuntijana toiminut Urban Lendahl, joka oli osallistunut Macchiarinin palkkaamiseen, luopui Nobelkomitean työstä.[3]

Vuonna 2017 Ruotsin tieteen eettinen neuvottelukunta päätti, että kuusi Macchiarinin aiemmin julkaisemaa tutkimusartikkelia pitää hylätä. Artikkeleista oli löydetty ongelmia jo vuonna 2015, mutta Macchiarinin antaman selvityksen jälkeen Karoliininen instituutti jatkoi hänen sopimustaan.[4] Yliopisto lopetti yhteistyön hänen kanssaan vuoden 2016 alkupuolella.[5]

Kesäkuussa 2018 Karoliininen instituutti tiedotti julkisuuteen, että Paolo Macchiarini oli syyllistynyt vilppiin. Samalla leimatuksi tuli myös ensimmäistä potilasta koskevaan artikkeliin hänen kanssaan osallistunut, mutta sittemmin hänen toimintaansa arvostellut ruotsalainen kirurgi. Lisäksi moitteita saivat Macchiarinin kanssa yhteisjulkaisuun osallistuneet kirurgit. Näiden ratkaisujen oikeudellinen selvittäminen on edelleen kesken.

Macchiarini kihlasi yhdysvaltalaisen televisiotuottajan Benita Alexanderin, joka haastatteli häntä. Macchiarini antoi suurellisia lupauksia häävieraista ja hääjuhlasta, jossa itse paavi tulisi toimittamaan vihkimisen, mutta mies paljastui lopulta huijariksi. Alexander on tehnyt tapauksesta dokumenttiohjelman Hän valehteli aivan kaikesta.[6] Paolo Macchiarini toimii tiettävästi yhä kirurgina Turkissa, Espanjassa ja Italiassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karolinska Institutet Curriculum Vitae: Paolo Macchiarini Karolinska Institute via Citizens For Responsible Care and Research. Arkistoitu 11.1.2017. (englanniksi)
  2. Jussila, Veera: Tähtikirurgi Suomen Kuvalehti. 11.1.2019. Viitattu 11.1.2019.
  3. Vogel, Gretchen: Top Nobel Prize administrator resigns in wake of Macchiarini scandal Science. 7.2.2016. Viitattu 17.2.2018. (englanniksi)
    Macchiarini's seventh transplant patient dies thelocal.it. 20.3.2017. Viitattu 17.2.2018. (englanniksi)
    Nyberg, Pertti: Maailmankuulua kirurgia epäillään petoksista Ruotsissa – "Käytti kuolevia potilaita koekaniineina" mtv.fi. Arkistoitu 18.2.2018. Viitattu 17.2.2018.
  4. Vogel, Gretchen: Six papers by disgraced surgeon should be retracted, report concludes Science. 30.10.2017. Viitattu 17.2.2018. (englanniksi)
  5. Abbott, Alison: Prestigious Karolinska Institute dismisses controversial trachea surgeon Nature. Viitattu 17.2.2018. (englanniksi)
  6. Kuuluisa lääkäri kihlasi tv-toimittajan ja lupasi vuosisadan häät: Paavi vihkimään, Obamat ja Putin vieraslistalla. Ilta-Sanomat 11.2.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lindquist, Bosse: Macchiariniaffären: Sanningar och lögner på Karolinska. Stockholm: Albert Bonniers förlag, 2018. ISBN 978-91-0-017080-6.