Paolo Eleuteri Serpieri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paolo Eleuteri Serpieri

Paolo Eleuteri Serpieri (s. 29. helmikuuta 1944 Venetsia) on italialainen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja, joka tunnetaan erityisesti science fiction -sarjakuvastaan Druuna.

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serpieri opiskeli Roomassa maalausta ja arkkitehtuuria. Hän aloitti maalarina mutta keskittyi vuodesta 1975 alkaen sarjakuviin. Serpieri teki etenkin villin lännen sarjakuvia. Niiden lisäksi hän kuvitti lännen historiaa ja Raamatun kertomuksia käsitteleviä teoksia.[1]

Druuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1985 Serpieri julkaisi ensimmäisen Druuna-albuminsa. Se on totalitaristinen dystopia ”Kaupungista”, jossa ihmisiä uhkaa tarttuva sairaus, joka muuttaa heidät mutanteiksi. Sen estämiseksi ihmisille annetaan seerumia. Ihmiset uskovat, että täysin puhtaiksi osoittautuvat pääsevät tarkastuksen jälkeen korkeammalle tasolle ja tartunnankantajiksi osoittautuvat karkotetaan alemmille tasoille. Maailmaa hallitsee papisto, jolla on tiedossa ”totuus”. Serpieri on kertonut, että AIDSin ilmaantuminen ja sen tuottama paniikki oli eräs hänen vaikuttimiaan.[2] Sarjan kahdeksan albumin mittaisen julkaisuhistorian aikana juoni on elänyt ja kaupunki on muun muassa paljastunut avaruusalukseksi. Serpieri on kirjoittanut myös itsensä sarjan hahmoksi Doc. Druunan kantava teemoja on ihmiskunnan kohtalo, vallankäyttö, teknologia, mielen ja ruumiin dualismi sekä naisten esineellistäminen. Sarja sisältää runsaasti väkivaltaa. Nimihenkilö Druuna nähdään hyvin vähissä vaatteissa, seksuaalisten tekojen uhrina ja objektina.[3] Eri painoksissa yksityiskohtia on sensuroitu puhekuplin tai poistamalla yksittäisiä kuvia. Druuna-albumeja arvioidaan myydyn miljoonia.[1]

Serpieri on kertonut ottaneensa nimihenkilöön vaikutteita Valérie Kapriskystä elokuvasta La femme publique mutta todennut, että ensimmäisen albumin alussa kasvonpiirteissä on vielä vaikutteita siitä, että hän on piirtänyt paljon intiaaneja.

Druunan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Druuna-sarjakuvien jälkeen Serpieri on julkaissut aiheesta piirroksia, maalauksia ja luonnoksia sisältäviä kirjoja. Vuonna 2007 Serpieri alkoi työskennellä käsikirjoittaja Jean Dufauxin kanssa: samana vuonna ilmestyi albumi Les Enfers. Vuodesta 2012 Dufaux ja Serpieri ovat tehneet Venetsiaan sijoittuvaa Saria-sarjakuvaa.[1]

Serpieriä suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Druunaa on julkaistu suomeksi kolme ensimmäistä albumia vuosina 1989–1992. Serpierin kuvitusta löytyy myös WSOYn vuonna 1985 julkaisemasta Raamatun kertomuksia -sarjasta sekä Tex Willer -suuralbumissa 33 vuonna 2016 julkaistusta Mauro Bosellin kirjoittamasta tarinasta Sankari ja legenda.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Paolo Eleuteri Serpieri lambiek.net. Viitattu 20.7.2018. (englanniksi)
  2. Serpieri's 'Druuna' geeks.media. Viitattu 20.7.2018.
  3. Matthew Jones: Ecofeminist Themes in Paolo Eleuteri Serpieri's Morbus Gravis www.english.ufl.edu. Viitattu 20.7.2018. (englanniksi)