Panssaridivisioona Hermann Göring
| Fallschirm-Panzer Division 1 Hermann Göring | |
|---|---|
 Divisioonan tunnus |
|
| Toiminnassa | 1935–1945 |
| Valtio |
 Saksa |
| Puolustushaarat | ilmavoimat |
| Aselajit | panssarijoukot |
| Koko |
rykmentti prikaati divisioona |
| Sodat ja taistelut |
Anschluss Pohjois-Afrikka Monte Cassinon taistelu Anzion maihinnousu Itärintama Varsovan kansannousu Wolan verilöyly |
Laskuvarjojoukkojen 1. panssaridivisioona Hermann Göring oli Saksan ilmavoimiin kuulunut toisen maailmansodan aikainen sotilasyksikkö. Divisioonan loi ilmavoimien komentaja Hermann Göring, joka kasvatti sen alkuperäisestä poliisipataljoonasta laskuvarjojoukkojen panssaridivisioonaksi. Sodan aikana yksikkö osallistui taisteluihin Pohjois-Afrikassa, Italiassa ja itärintamalla.
Poliisiyksikkönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Divisioonan alkuperä juontaa juurensa 23. helmikuuta 1933 perustetussa Berliinin poliisin alaisessa ilmavoimien erikoispataljoonassa Polizeiabteilung z.b.V. Wecke. Göring alisti pataljoonan valtion poliisille vielä saman vuoden kesäkuussa, jolloin sille annettiin vastaava nimi Landespolizeigruppe Wecke z.b.V. Pataljoona oli nimetty johtajansa Walther Wecken mukaan. Wecke oli ensimmäisen maailmansodan veteraani ja varhainen kansallissosialistisen puolueen jäsen. Tuolloin Göring johti Berliinin poliisia sekä salaista poliisia Gestapoa, joiden kanssa pataljoona toimi yhteistyössä pidättäen sosialidemokraatteja, kommunisteja ja kansallissosialistien vastustajia.[1]
Adolf Hitlerin painostuksesta vastahakoinen Göring joutui luopumaan Gestapon johdosta Heinrich Himmlerin hyväksi tammikuussa 1934. Göring oli kuitenkin päättänyt säilyttää oman poliisiyksikkönsä, jota hän oli myös vahvistanut miesmääräisesti ja antanut sille itsensä mukaan uuden nimen Landespolizeigruppe General Göring. Pitkien puukkojen yön aikana yksikkö osallistui yhdessä Gestapon ja SS:n kanssa kansallissosialistisen puolueen sisäiseen puhdistukseen, kun Ernst Röhmin johtamien SA-joukkojen johtoa ja jäseniä pidätettiin ja murhattiin.
Ilmavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Göring ylennettiin Luftwaffen komentajaksi 1935. Hän ei halunnut luopua nimikkoyksiköstään, vaan siirsi sen mukanaan poliisista ilmavoimiin. Vuonna 1936 yksikkö siirtyi Göringin henkilökohtaiseksi henkivartiorykmentiksi. Sen tehtävään kuului myös turvata Hitlerin päämajojen ilmatorjunta. Yksikkö kasvoi pataljoonasta rykmentiksi ja joulukuussa sen nimeksi tuli Regiment General Göring. Rykmentti uudelleenvarustettiin ja harjoitettiin ilmavoimien maayksiköksi. Siitä siirrettiin osa laskuvarjokoulutukseen, ja näistä yksiköistä luotiin myöhemmin Saksan ensimmäinen laskuvarjojääkärirykmentti vuonna 1938.
Kun Itävalta liitettiin Saksaan, rykmentti oli yksi ensimmäisistä joka ylitti Itävallan rajan. Se oli mukana myös Tšekkoslovakian sudeettialueiden miehittämisessä lokakuussa 1938 ja Prahan miehittämisessä maaliskuussa 1939.
Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksan hyökätessä Puolaan syyskuussa 1939 vain pieni osa rykmentistä oli mukana taisteluissa. Suurin osa pysyi Berliinissä ilmatorjunnassa sekä Göringin ja kansallissosialistisen puolueen johdon suojelussa. Osia rykmentistä oli mukana kun Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan menestyen hyvin taistelutoiminnassa.
Seuraavaa hyökkäystä varten suurin osa rykmentistä siirtyi Alankomaiden vastaiselle rajalle. Harhautuksen vuoksi rykmentistä käytettiin ilmatorjuntayksiköiden nimityksiä FlaK-Regiment 101 ja FlaK-Regiment 103. Saksan hyökätessä Belgiaan, Alankomaihin ja Ranskaan rykmentti oli aluksi mukana Alankomaiden ja Belgian valtaamisessa ja näiden antauduttua se siirtyi Ranskaan, jossa sen raskaita ilmatorjuntatykkejä käytettiin ranskalaisia panssarivaunuja vastaan. Ranskan antauduttua rykmentti siirtyi aluksi Englannin kanaalin rannikolle, josta se siirrettiin ilmatorjuntatehtäviin Pariisiin. Vuoden 1940 lopulla se siirrettiin takaisin Berliiniin kunniavartio- ja ilmatorjuntatehtäviin.
Barbarossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1941 alussa rykmentti järjestäytyi uudelleen motorisoiduksi rykmentiksi. Sille annettiin myös uusi nimi Regiment (mot) Hermann Göring, sillä Göring oli ylennetty valtakunnanmarsalkaksi. Tämän jälkeen se siirrettiin itään operaatio Barbarossaa varten. Operaatio myöhästyi, sillä Saksa joutui auttamaan liittolaisensa Benito Mussolinin Italiaa, jonka yritys vallata Kreikka oli kääntynyt katastrofiksi. Tuona aikana rykmentti osallistui Ploieştin öljykenttien suojelemiseen ilmahyökkäyksien varalta.
Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 ja rykmentti oli mukana osana 11. panssaridivisioonaa, joka eteni Etelä-Puolan halki Ukrainaan. Vuoden lopulla jonkin verran tappioita kärsineenä se siirrettiin lepoa ja täydennyksiä varten Berliiniin, lukuun ottamatta kivääripataljoona ”Hermann Göringiä”, joka oli mukana rintamalla toukokuuhun 1942 saakka.
Antautuminen Afrikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäkuussa 1942 rykmentti laajennettiin prikaatiksi nimellä Brigade Hermann Göring. Lokakuussa se päätettiin täydentää edelleen divisioonaksi ja siihen siirrettiin miehiä kokeneista armeijan panssariyksiköistä. Muutoksen ollessa vielä kesken yksikkö siirrettiin taisteluosastona Pohjois-Afrikkaan tukemaan Erwin Rommelin Deutsches Afrikakorpsia. Se sai väliaikaisen nimen Kampfgruppe Schmid komentajansa kenraalimajuri Joseph Schmidin mukaan. Saksa kuitenkin hävisi taistelun Pohjois-Afrikassa ja taisteluosasto Schmid joutui antautumaan muun Afrikakorpsin mukana liittoutuneiden joukoille. Antautumisen mukana yksikkö menetti koko valmiin vahvuutensa lukuun ottamatta joitakin komentoyksikköjä.
Sisilia – Italia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Göring määräsi divisioonan perustettavaksi uudelleen niistä harjoitettavista joukoista, joita ei oltu ehditty vielä lähettää Afrikkaan. Kesäkuussa 1943 divisioona oli valmis ja sen nimeksi tuli Panzer-Division Hermann Göring. Se siirrettiin puolustamaan Sisiliaa odotettavissa olevaa maihinnousua vastaan. Liittoutuneet käynnistivät Sisilian maihinnousun 10. heinäkuuta 1943. Divisioona osallistui Gelan taisteluun sekä taisteluihin Priolo Gargallossa ja Centuripessa, mutta liittoutuneet pakottivat saksalaiset yksiköt vetäytymään Messinaan ja edelleen pois Sisiliasta. Divisioona osallistui evakuointioperaatio Lehrgangiin selustan turvaajina ja oli yksi viimeisistä yksiköistä, jotka poistuivat saarelta.
Liittoutuneiden edetessä Fasistien suuri neuvosto ehdotti Italian kuninkaalle Mussolinin erottamista ja uusi hallitus solmikin aselevon liittoutuneiden kanssa. Divisioona osallistui operaatioihin, joiden tarkoituksena oli riisua aseista italialaiset yksiköt. Liittoutuneet nousivat maihin Salernossa 9. syyskuuta 1943. Divisioona oli tuolloin alueella ja se heitettiin taisteluun torjumaan maihinnousua. Se joutui vetäytymään Volturno-Termoli-linjalle, josta kovien taisteluiden jälkeen edelleen Gustav-linjalle, josta se viimein vedettiin lepoon ja täydennettäväksi.
Italiassa olonsa aikana yksikkö syyllistyi lukuisiin sotarikoksiin ja siviilien joukkomurhiin.[2]
Monte Cassinon taideongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun liittoutuneet jatkoivat etenemistään kohti Monte Cassinon luostaria, yksi huolto-osastoista yliluutnantti Julius Schlegelin johdolla tarjoutui viemään turvaan luostarissa olleet korvaamattoman arvokkaat taideteokset ja muut aarteet, joihin lukeutui Leonardo da Vincin, Tizianin ja Raffaellon maalauksia sekä Pyhän Benedictuksen maalliset jäämistöt. Munkkien suostumuksella lasti kuljetettiin Vatikaaniin ja säästyi näin varmalta tuholta. Kuitenkin, koska Göring tunnettiin pahamaineisena taideaarteiden saalistajana SS:n sotapoliisiyksikkö lähetettiin vangitsemaan yliluutnantti Schlegel. Kuitenkin munkit sekä divisioonankomentaja puuttuivat tapaukseen ja puolustivat Schlegeliä, eikä tätä vangittu. Hänet vapautettiin myös sodan jälkeisessä liittoutuneiden oikeudenkäynnissä vastaavasta syytteestä.
Tammikuussa 1944 liittoutuneet nousivat maihin Anziossa ja divisioona määrättiin alueelle torjumaan hyökkääviä joukkoja. Keväällä divisioona osallistui taisteluihin Cisternan, Rapido-joen ja Minturnon alueella.
Huhtikuussa 1944 divisioona vedettiin taistelusta lähellä Toscanaa uudelleenjärjestettäväksi nimellä Fallschirm-Panzer-Division 1. Hermann Göring. Varsinaisia rakenteellisia muutoksia ei tehty, mutta yksikkö sai täydennystä sen oltua mukana taisteluissa kahdeksan kuukauden ajan. Tehtiin myös järjestelyjä, joiden tarkoitus oli siirtää divisioona Ranskaan torjumaan liittoutuneiden odotettavissa olevaa maihinnousua. Kuitenkin liittoutuneet käynnistivät hyökkäyksen kohti Roomaa 12. toukokuuta, jolloin divisioona lähetettiin takaisin taisteluun. Se suojasi saksalaisten osastojen evakuointia Roomasta ja sen vetäydyttyä 4. kesäkuuta liittoutuneet miehittivät kaupungin vielä samana päivänä.
Takaisin itärintamalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Divisioona oli vetäytynyt Firenzeen, kunnes se määrättiin linjojen taakse odottamaan siirtoa itärintamalle. Sinä aikana siitä siirrettiin osia sen sisardivisioonaan Fallschirm-Panzergrenadier-Division 2. Hermann Göringiin. Kahdesta divisioonasta alettiin muodostamaan yhteistä armeijakuntaa, jonka nimeksi tuli Fallschirm-Panzerkorps Hermann Göring.
Divisioona saapui Veiksel-joen varrelle Puolaan heinäkuun lopulla ja se heitettiin välittömästi taisteluun. Yhdessä SS-divisioona Wikingin kanssa divisioona tuhosi puna-armeijan 3. panssariarmeijakunnan.
Kun Varsovan kapina alkoi, puna-armeijan eteneminen taukosi kokonaan Josif Stalinin määräyksestä. Stalin halusi puolalaisten kapinan epäonnistuvan, sillä hän halusi liittää maan sodan jälkeen Neuvostoliiton etupiiriin. Yksin jäänyt Armia Krajowa taisteli sankarillisesti, mutta epätoivoisesti miehittäjiä vastaan elo- ja syyskuun, kunnes 2. lokakuuta saksalaiset saivat kukistettua kapinan. Tänä aikana divisioona sai pahan maineen käytettyään puolalaisia siviilejä ihmiskilpinä hyökätessään vastarintapesäkkeisiin. Seuraavina kuukausina saksalaiset hävittivät Varsovan käytännössä maan tasalle ja divisioona osallistui Wolan verilöylyksi kutsuttuihin kostotoimenpiteisiin, joiden aikana saksalaiset teloittivat 40 000–50 000 siviiliä.[3]
Tammikuussa 1945 divisioona liitettiin uuteen armeijaryhmä Veikseliin, joka puolusti raunioiksi tuhottua kaupunkia, jota kutsuttiin nyt nimellä Festung Warschau, ”Varsovan linnoitus”.
Seuraavaksi panssariarmeijakunta Hermann Göring lähetettiin Itä-Preussiin ja Kuurinmaalle, jossa sen tarkoitus oli pysäyttää Puna-armeijan operaatio Bagrationiin liittyvä hyökkäys, joka oli jo saartanut Pohjoisen armeijaryhmän Kuurinmaan mottiin. Armeijakunta osallistui raskaisiin taisteluihin Gumbinnenin alueella. Neuvostoliiton hyökkäys tyrehtyi marraskuun lopulla ja panssariarmeijakunta rakensi staattisen puolustuslinjan alueelle.
Puna-armeijan käynnisti massiivisen Veiksel–Oder-operaation ja armeijakunta Hermann Göring jäi loukkuun Heiligenbeilin mottiin loppujen 4. armeijan joukkojen kanssa. Kärsittyjen tappioiden tasaamiseksi siihen liitettiin panssarikrenatööridivisioona Großdeutschland. Huolimatta useista murtautumisyrityksistä ainoaksi ulospääsyreitiksi motista jäi evakuointi Swinemünden kautta. Tappioita kärsinyt armeijakunta saatiin siirrettyä, mutta se heitettiin saman tien taisteluun Oder-Neisse-linjalle.
Huhtikuussa panssariarmeijakunta Hermann Göringin rippeet lähetettiin Sleesiaan, josta puna-armeija puski sen aina takaisin Saksiin. 22. huhtikuuta divisioona oli toinen divisioonista, jotka murtautuivat Puolan 2. armeijan ja Neuvostoliiton 52. armeijan väliseltä rintama-alueelta tuhoten vastustajan kommunikaatio- ja liikenneyhteyksiä. Divisioonat aiheuttivat myös tappioita Puolan 5. jalkaväkidivisioonalle ja Neuvostoliiton 16. panssariprikaatille, kunnes se pysäytettiin kaksi päivää myöhemmin.
Toukokuun alkuun mennessä panssariarmeijakunta oli jälleen joutumassa saarroksiin Dresdenin lähistöllä. Sen rippeitä pyrki murtautumaan kohti länttä antautuakseen länsiliittoutuneille. Näistä huolimatta Puna-armeija saartoi yksikön ja se antautui Neuvostoliitolle 8. toukokuuta 1945. Neuvostoliitto ei suhtautunut näihin sotarikoksiin syyllistyneisiin Luftwaffen sotilaisiin suopeasti, vaan heidät siirrettiin vankileireille, joista valtaosa ei palannut takaisin.[4]
Sotarikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Panssaridivisioona Hermann Göring syyllistyi julmuuksiin ja sotarikoksiin alkaen sen sijoittamisesta Pohjois-Afrikkaan.[5] Sodan jälkeen valtakunnanmarsalkka Hermann Göring joutui sotarikosoikeudenkäyntiin Nürnbergissä ja häntä syytettiin vastuullisena muiden sotarikosten ohella hänen yksikkönsä tekemistä sotarikoksista.[6]
- Italiassa divisioona osallistui useisiin siviileihin kohdistettuihin kosto-operaatioihin, joilla pyrittiin rankaisemaan partisaanien tekemiä iskuja.[5]
- Siviilien teloituksia Monte Falteronassa 13.-17. maaliskuuta[2]
- Siviilien teloituksia Monte San Giulassa 18. maaliskuuta[2]
- Siviilien teloituksia Villaminozossa 18.-20. maaliskuuta[2]
- Pisassa divisioonan sotilaat hirttivät umpimähkään valitsemansa ja panttivangeiksi ottamansa 80 siviiliä alueen puihin.[5]
- 29. kesäkuuta 1944 Civitellan kylässä ja sen ympäristössä divisioonan sotilaat murhasivat 250 siviiliä kostona partisaanien iskulle, jossa kuoli kaksi saksalaissotilasta.[5][2]
- 4. heinäkuuta Valdarnon, Arezzon, Cavriglian ja Castelnuovo dei Sabbionin alueella divisioonan miehet murhasivat 73 siviiliä.
- Puolassa noin 800 divisioonaan kuulunutta miestä osallistui Wolan verilöylyyn, jossa murhattiin joukkoteloitusten aikana 40 000-50 000 siviiliä.[3] Mukana olleet yksiköt olivat:
- II./Fallschirm-Panzer-Regiment "Hermann Göring" (20 PzKpfw IV-panssarivaunua)
- III./Fallschirm-Panzergrenadier-Regiment 2. "Hermann Göring"
- IV./Fallschirm-Panzer-Artillerie-Regiment "Hermann Göring"
- Divisioona käytti puolalaisia siviilejä ihmiskilpinä Varsovan kansannousun aikana.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Blood, Phillip W.: Hitler’s Bandit Hunters. Potomac Books, 2006. ISBN 1597974455.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Williamson, Gordon: ”Pre-War Origins”, The Hermann Goring Division. Osprey Publishing, 2012. ISBN 1780965656.
- ↑ a b c d e Lexikon der Wehrmacht Viitattu 1.3.2014
- ↑ a b The 1944 Warsaw Uprisig Remembrance Association website: Never forget about Wola Viitattu 1.3.2014
- ↑ a b Desertwar.net: FALLSCHIRM-PANZER DIVISION 1 HERMANN GÖRING (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 1.3.2014
- ↑ a b c d Blood: "Hitler's Bandit Hunters", luku 10. Western Europe
- ↑ Lanahan J.D., Daniel J.: Justice for All: Legendary Trials of the 20th Century, s. 103. AuthorHouse, 2006. ISBN 1425947859.
