Pandorum

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pandorum
Ohjaaja Christian Alvart
Käsikirjoittaja Travis Milloy
Christian Alvart
Tuottaja Paul W. S. Anderson
Jeremy Bolt
Robert Kulzer
Säveltäjä Michl Britsch
Kuvaaja Wedigo von Schultzendorff
Leikkaaja Philipp Stahl
Yvonne Valdez
Pääosat Dennis Quaid
Ben Foster
André Hennicke
Cam Gigandet
Valmistustiedot
Valmistusmaa Saksa
Yhdysvallat
Yhdistynyt kuningaskunta
Ensi-ilta 2009
Kesto 108 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 33 000 00 miljoonaa dollaria[1]
Tuotto 20 645 327 miljoonaa dollaria[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pandorum on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut tieteis- ja kauhuelokuva, jonka on ohjannut Christian Alvart ja käsikirjoittanut Travis Milloy.

Elokuva sijoittuu tulevaisuuteen ja kertoo avaruusaluksesta Elysium, joka kuljettaa ihmiskuntaa kohti lupaavaa uutta kotiplaneettaa nimeltä Tanis. Elokuvan nimi on viittaus kuvitteelliseen avaruusmatkustamisen aiheuttamaan tautiin, jonka oireisiin lukeutuvat vainoharhaisuus, delirium ja nenäverenvuodot.

Ben Foster, Cung Le ja Antje Traue keskustelemassa elokuvasta WonderCon-tapahtumassa vuonna 2009.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Dennis Quaid  … Luutnantti Payton  
 Ben Foster  … Korpraali Bower  
 Cam Gigandet  … Korpraali Gallo  
 Antje Traue  … Nadia  
 Cung Le  … Manh  
 André Hennicke  … Metsästäjien johtaja  
 Norman Reedus  … Shepard  

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva on saanut sekalaisia tai negatiivisia arvosteluita. Elokuva-arvosteluja keräävän Rotten Tomatoes -verkkosivuston mukaan 28 prosenttia kriitikoista on pitänyt elokuvasta. Sivuston otanta on 81 arviota, ja elokuvalla on sivustolla arvosana 4,2/10.[2] Metacritic-sivustolla, jonka arvosteluasteikko on 0–100, elokuvalla on pääasiassa negatiivinen arvosana 28, joka perustuu 13 arvioon. Toisaalta sivuston käyttäjien antama arvosana elokuvalle on pääosin positiivinen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pandorum Box Office Mojo. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
  2. Pandorum (2009) Rotten Tomatoes. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
  3. Pandorum Reviews Metacritic. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.