Palvelualoite

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Palvelualoite on kuntapalveluihin ehdotettu kilpailutuksen menettely. Sen mukaan kuka tahansa yksityishenkilö, yhteenliittymä tai yritys voisi esittää pystyvänsä tuottamaan kunnan tarjoaman palvelun edullisemmin tai paremmin kuin kunta itse. Kunta olisi velvollinen ottamaan haasteen vastaan ja vertaamaan julkisesti omaa palveluaan haastajan esittämään vaihtoehtoon.[1]

Menettelyn hyvinä puolina pidetään julkisten palvelujen kehittymistä, hintojen laskua ja toiminnan läpinäkyvyyttä. Se kannustaisi perustamaan yhtiöitä ja yhteenliittymiä, jotka kehittäisivät julkisia palveluita. Palvelualoite myös pakottaisi kunnat selvittämään palvelutuotantonsa hinnan ja laadun. Se lisäisi päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja tehostaisi kuntien toimintaa. Huonojakin kokemuksia on: Ruotsissa on havaittu, että yksityisten palveluntarjoajien tulo markkinoille on saattanut lopulta nostaa hintaa ja laskea palvelutasoa. Vaikka hinta olisi aluksi alentunut, se voi nousta, kun yksityinen palveluntarjoaja on saanut haltuunsa suuren osan palvelutuotannosta. Kunnan pitää tässä järjestelmässä varata ja käyttää voimavaroja haasteisiin vastaamiseen, minkä arvioidaan olevan pois palvelujen tuottamisesta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Palvelualoite edellyttää voimavaroja hs.fi. 13.10.2012. Sanoma Oy. Viitattu 25.1.2014.