Palovakuutus
Palovakuutus on vakuutustoimen haara, jonka tarkoituksena on tulipalon tai siihen verrattavan tapahtuman omaisuudelle tuottaman taloudellisen vahingon korvaaminen. Kuuluu nykyisin vahinkovakuutuksen piiriin, joka puolestaan jakautuu kiinteistö- ja irtaimistovakuutukseen. Nykyisin palovakuutus yleensä sisältyy muun muassa kotivakuutukseen.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jo Maunu Eerikinpojan säätämässä laissa 1347 oli määräyksiä paloavusta, joita sovellettiin Suomessa aina vuoteen 1908 asti.
Ensimmäinen Suomen palovakuutusyritys oli 1816 Turussa perustettu Suomen palovakuutuskonttori, joka kuitenkin taloudellisesti kaatui Turun palossa 1827.
Muita Suomen vanhimpia palovakuutusyhtiöitä olivat Kaupunkien keskinäinen palovakuutusyhtiö, Suomen yleinen paloapuyhtiö eli myöhemmin Tarmo (per. 1832-1971) ja Suomen maalaisten keskinäinen paloapuyhtiö (per. 1857).
Keskinäinen vakuutusyhtiö Tarmo fuusioitui vakuutusyhtiö Sammon kanssa 1971. Suomen maalaisten paloapuyhtiö fuusioitui puolestaan vakuutusyhtiö Auran kanssa. Teollisuuden vakuuttaminen hoidettiin ensin Suomessa sijainneiden ulkomaisten yhtiöiden Suomeen perustamien sivukonttoreiden kautta, kunnes Suomen Sahanomistajien paloapuyhtiö Saha-Palo perustettiin ja Teollisuuden harjoittajien keskinäinen palovakuutusyhtiö 1902, yhtiöt fuusioituivat myöhemmin, jolloin syntyi Teollisuusvakuutus.
Vuonna 1950 Suomessa oli 31 palovakuutustoimintaa harjoittavaa yhtiötä ja 275 paikallista palovakuutusyhdistystä. Suurimmat yhtiöt olivat Teollisuuspalo, Pohjola, Sampo, Saha-Palo, Fennia, Kaupunkien yleinen ja Tarmo.[2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tietojätti 2000→Palovakuutus. Gummerus 1999. ISBN 951-20-5809-X
- ↑ Pieni tietosanakirja III→Palovakuutus. Otava 1951
- ↑ Pikkujättiläinen cd→Palovakuutus ISBN 951-0-24021-4
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Palovakuutukset (Arkistolaitoksen Portti-käyttäjäpalvelu)