Pallokaktukset

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pallokaktukset
Echinopsis candicans habitaatissaan.
Echinopsis candicans habitaatissaan.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Streptophyta
Kaari: Versokasvit Embryophyta
Alakaari: Putkilokasvit Tracheophyta
Luokka: Siemenkasvit Spermatophyta
Alaluokka: Koppisiemeniset Angiospermae
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kaktuskasvit Cactaceae
Alaheimo: Cactoideae
Tribus: Trichocereeae
Suku: Pallokaktukset Echinopsis
Zucc., 1837
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Pallokaktukset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pallokaktukset Commonsissa

Pallokaktukset (Echinopsis) on eteläamerikkalainen kaktussuku, lajimäärältään yksi suurimmista (128 lajia). Suvun tieteellinen nimi on johdettu kahdesta kreikankielisestä sanasta: ekhinos 'siili' ja opsis 'ulkonäkö', mikä viittaa kasvien piikkisyyteen. Suvun lajeja on kaktussystematiikan historiassa viety moniin eri sukuihin, esim. Trichocereus, Helianthocereus, Hymenorebutia, Pseudolobivia, Soehrensia ja Lobivia.[1]

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pallokaktukset eivät nimestään huolimatta aina ole pallomaisia, vaan niiden kasvutapa vaihtelee paljon: niissä on jopa kookkaita puumaisia lajeja. Useimmat ovat piikkisiä ja varreltaan uurteisia, uurteita on joko muutama tai paljon. Areolit eli piikkejä sisältävät kääpiöversot sijaitsevat uurteiden reunoilla ja ovat yleensä pyöreitä ja villakarvaisia. Piikkejä on niissä muutama tai paljon Kukat voivat sijaita varren kärjen tuntumassa tai varren sivulla. Kasvit ovat joko päivisin tai öisin kukkivia. Kukan muoto vaihtelee suppilomaisesta laakeaan, tarjotinmaiseen. Vartalon tyvellä on tavallisesti kapeita suomuja, ja kukan tyviosassa on usein karvoja ja sukasia. Kukissa ei ole selvästi erottuvia mesiäisiä. Heteitä on paljon ja niiden palhot voivat muodostaa kalvomaisen rakenteen kehätorven nieluun. Hedelmä on pallomainen, munamainen tai pitkänomainen, joko mehevä tai kuiva ja usein avautuva. Siemenet ovat pallomaisia tai munamaisia, mustia ja tavallisesti nystypintaisia. [2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pallokaktuslajeja tavataan Etelä-Amerikassa Perussa, Boliviassa, Brasiliassa, Paraguayssa, Uruguayssa ja Argentiinassa.[3]

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tässä pallokaktusten sukuun sisällytetään 128 lajia ja yksi luonnossa esiintyvä risteymä.[4]


  • E. adolfofriedrichii
  • E. ancistrophora
  • E. angelesii
  • E. antezanae
  • E. arboricola
  • E. arebaloi
  • E. atacamensis
  • E. aurea
  • E. backebergii
  • E. baldiana
  • E. bertramiana
  • E. boyuibensis
  • E. brasiliensis
  • E. bridgesi
  • E. bruchii
  • E. × cabrerae
  • E. caineana
  • E. cajasensis
  • E. calliantholilacina
  • E. callichroma
  • E. calochlora
  • E. camarguensis
  • E. candicans
  • E. cephalomacrostibas
  • E. cerdana
  • E. chalaensis
  • E. chamaecereusmätäspallokaktus[5], mätäskaktus
  • E. chiloensis
  • E. chrysantha
  • E. chrysochete
  • E. cinnabarina
  • E. clavata
  • E. cochabambensis
  • E. comarapana
  • E. conaconensis
  • E. coquimbana
  • E. coronata
  • E. cotacajesii
  • E. crassicaulis
  • E. cuzcoensis
  • E. densispina
  • E. derenbergii
  • E. deserticola

  • E. escayachensis
  • E. eyriesiiraspipallokaktus[5]
  • E. fabrisii
  • E. famatimensis
  • E. feroxpiikkipallokaktus[5]
  • E. formosa
  • E. friedrichii
  • E. glauca
  • E. glaucina
  • E. haematantha
  • E. hahniana
  • E. hammerschmidii
  • E. hertrichiana
  • E. huascha
  • E. huotii
  • E. hystrichoides
  • E. ibicuatensis
  • E. kladiwaiana
  • E. klingleriana
  • E. knuthiana
  • E. korethroides
  • E. lageniformis
  • E. lamprochlora
  • E. lateritia
  • E. leucanthasirppipallokaktus[5]
  • E. litoralis
  • E. macrogona
  • E. mamillosa
  • E. marsoneri
  • E. mataranensis
  • E. maximiliana
  • E. meyeri
  • E. mieckleyi
  • E. minuana
  • E. mirabilisihmepallokaktus[5]
  • E. molesta
  • E. nigra
  • E. obrepanda
  • E. oxygona
  • E. pachanoikynttiläpallokaktus[5], kynttiläkaktus
  • E. pampana
  • E. pentlandiibolivianpallokaktus[5]
  • E. peruviana

  • E. pojoensis
  • E. pseudomamillosa
  • E. pugionacantha
  • E. quadratiumbonata
  • E. rhodotricha
  • E. riviere-de-caraltii
  • E. saltensis
  • E. sanguiniflora
  • E. santaensis
  • E. schickendantzii
  • E. schieliana
  • E. schoenii
  • E. schrieteri
  • E. scopulicola
  • E. silvestrii
  • E. skottsbergii
  • E. srmziana
  • E. spachiana
  • E. spinibarbis
  • E. strigosa
  • E. subdenudata
  • E. sucrensis
  • E. tacaquirensis
  • E. taratensis
  • E. tarijensis
  • E. tarmaensis
  • E. tegeleriana
  • E. terscheckii
  • E. thelegona
  • E. thelegonoides
  • E. thionanthaakanpallokaktus[5]
  • E. tiegeliana
  • E. trichosa
  • E. tubiflora
  • E. tulhuayacensis
  • E. tunariensis
  • E. uyupampensis
  • E. vasquezii
  • E. vatteri
  • E. volliana
  • E. walteri
  • E. werdermannii
  • E. yuquina

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anderson 2001:255
  2. Anderson 2001:255
  3. Anderson 2001:255
  4. Anderson 2001:255–286
  5. a b c d e f g h Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.