Pajusirkku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pajusirkku
Emberiza schoeniclus male am.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Suomessa: Vaarantunut [2]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Sirkut Emberizidae
Suku: Pajusirkut Schoeniclus
Laji: schoeniclus
Kaksiosainen nimi

Schoeniclus schoeniclus
(Linnaeus, 1758)

Synonyymit
  • Emberiza schoeniclus
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Pajusirkku Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pajusirkku Commonsissa

Pajusirkku, naaras

Pajusirkku (Schoeniclus schoeniclus) on sirkkujen sukuun kuuluva pieni, rannoilla elävä varpuslintu.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajusirkun pituus on 14–16 cm ja paino 18–20 grammaa. Koiras on naarasta kookkaampi. Koiraalla on musta pää, valkoinen kaulus ja ruskeat siivet. Naaraalta puuttuu pään mustavalkea kuviointi. Tumman pyrstön reunasulat ovat valkoiset. Lajin nokka on pienehkö, mutta kuitenkin selvästi siemensyöjän nokka. Tavallisesti pajusirkun näkee istumassa ruo’on tai pensaan latvassa, missä se esittää yksinkertaisen, jankuttavan laulunsäkeensä. Valppaana ollessaan se näpäyttelee pyrstöään sivulle. Kutsuääni on korkea ”tsiy”. Nuori lintu muistuttaa naarasta. Elo–syyskuussa tapahtuvan sulkasadon jälkeen myös vanhan koiraan puku on naarasmainen. Talven aikana pään höyhenten ruskeat kärjet kuluvat vähitellen pois, ja näkyviin tulee mustavalkea kuviointi. Nuoren ja vanhan voi sulkasadon jälkeen erottaa ainoastaan sulkien kulumisasteen perusteella.

Vanhin suomalainen rengastettu pajusirkku on ollut vähintään 8 vuotta, 5 kuukautta ja 22 päivää vanha.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajusirkku pesii Euroopassa sekä Keski- ja Pohjois-Aasiassa. Suomessa laji pesii yleisenä koko maassa, ja pajusirkkupareja on noin 300 000.

Pajusirkku on muuttolintu. Useimmat linnut talvehtivat etelässä, suomalaiset pajusirkut Keski-Euroopassa, lähinnä Italiassa ja Sveitsissä. Pieni määrä talvehtii Etelä-Suomen laajoissa ruovikoissa. Kevätmuutto tapahtuu maalis–huhtikuussa, syksyllä linnut lähtevät syys–lokakuussa sulkasadon jälkeen. Pajusirkut eivät kerää yhtä suuria rasvavarastoja kuin kerttuset, koska niiden muuttomatka on lyhyempi. Muutto tapahtuu pääasiassa öisin, ja perillä Italiassa pajusirkut ovat marras-joulukuussa.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajusirkku luonnollisessa elinympäriostössään

Pajusirkku on rantojen ja kosteikkojen pesimälintu. Se on yleinen merenlahtien ja järvien järviruohikoissa ja rantaluhdilla, järvien ja jokien pajukoissa sekä Lapin soiden vaivaiskoivikoissa. Muuttoaikoina lajia tavataan myös pelloilla ja rikkaruohostoissa.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajusirkun munia
Emberiza schoeniclus

Naaras rakentaa ruohonkorsista pesän tavallisesti maahan tai matalalle pensaaseen, hyvään piiloon. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun puolivälin paikkeilla. Naaras munii tavallisesti viisi oliivinväristä, täplikästä munaa. Haudonta kestää vajaa kaksi viikkoa, ja molemmat puolisot hautovat, naaras tosin enemmän. Poikaset viipyvät pesässä pari viikkoa, ja emot huolehtivat niistä vielä parisen viikkoa. Pajusirkku pesii usein kahdesti kesässä. Koiraalla saattaa olla kaksi naarasta. Sukukypsiä pajusirkut ovat yksivuotiaina.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajusirkku syö kesällä hyönteisiä, matoja ja nilviäisiä, syksyllä ja talvella siemeniä ja jyviä. Talvella se syö erityisesti järviruo’on siemeniä. Poikasia ruokitaan selkärangattomilla ja hyönteisten toukilla.

Koska pajusirkku syö pääasiassa siemeniä, se ei ole riippuvainen hyönteisten massaesiintymisistä ja pystyy viettämään elämänsä pääosan viileissä olosuhteissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Schoeniclus schoeniclus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 17.2.2014. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 569. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
  3. Lintujen ikäennätykset Luomus. 28.5.2019. Viitattu 19.7.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]