The Haunting – paholaistalo

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Paholaistalo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Haunting – paholaistalo
The Haunting
Ohjaaja Jan de Bont
Käsikirjoittaja David Self
Michael Tolkin
Tuottaja
Säveltäjä Jerry Goldsmith
Kuvaaja Karl Walter Lindenlaub
Leikkaaja Michael Kahn
Tuotantosuunnittelija Eugenio Zanetti
Pukusuunnittelija Ellen Mirojnick
Lavastaja Eugenio Zanetti
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö DreamWorks
Levittäjä UIP-Dunafilm
Netflix
Ensi-ilta 23. heinäkuuta 1999
Kesto 113 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 80 000 000 USD
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

The Haunting – paholaistalo on yhdysvaltalainen vuonna 1999 valmistunut kauhuelokuva, jonka ohjasi Jan de Bont. Elokuva on uusintaversio vuoden 1963 elokuvalle Yö kauhujen talossa.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuvan päähenkilöt ovat satunnaisia unihäiriöistä kärsiviä potilaita, jotka pääsevät koekaniineiksi pelontutkimistestiin. Testi järjestetään yli 100 vuotta vanhassa jättimäisessä kartanossa, jonka rakentanut kreivi yhä kummittelee. Potilaat tapaavat talonmies Luken, joka lyöttäytyy heidän seuraansa. Vähitellen naispotilaille aletaan kummitella, mutta miehet eivät usko sanaakaan. Potilaille kerrotaan talon historiasta ja kreivistä, joka halusi saada talonsa täyteen lasten ääniä ja hankki tehdastyöläislapsia taloonsa asumaan ja tappoi heitä monia satoja.

Eräänä päivänä kartanon käytävän seinälle on ilmestynyt verellä kirjoitettu teksti, josta kaikki syyttelevät toisiaan. Pelkotestin järjestäminen alkaa vaikuttaa liian vaaralliselta ja se päätetään perua, kun kuolleiden lasten haamut alkavat ahdistaa erästä naispotilasta, joka osoittautuu kreivin perilliseksi. Lopulta kummitus on vähällä tappaa talonmiehen ja pian sen jälkeen pelkotesti perutaan ja potilaat päättävät lähteä kauhutalosta, mutta perilliseksi osoittautunut nainen palaa lasten haamujen pakottamana huoneeseensa ja potilaat päättävät pelastaa hänet. Kummitus onnistuu vihdoin tappamaan talonmiehen ja koditon naispotilas käskee kreivin haamua häipymään maan päältä Helvettiin. Koditon nainen jää asumaan taloon vapauttaakseen kuolleiden lasten henget.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Liam Neeson  Tohtori David Marrow  
 Catherine Zeta-Jones  Theo  
 Owen Wilson  Luke Sanderson  
 Lili Taylor  Eleanor "Nell" Vance  
 Marian Seldes  Rouva Dudley  
 Bruce Dern  Herra Dudley  
 Alix Koromzay  Mary Lambetta  
 Todd Field  Todd Hackett  
 Virginia Madsen  Jane Vance  
 Charles Gunning  Hugh Crain  
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.