Oulun Kärppien historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oulun Kärppien historia alkaa vuodesta 1946, jolloin Oulun Kärpät 46 perustettiin. Nimi valittiin, koska perustajat olivat saaneet malliksi Porin Kärppien säännöt. Kärppien ensimmäinen jalkapallo-ottelu pelattiin vuonna 1946 ja ensimmäinen jääkiekko-ottelu vuonna 1949. Jääkiekosta tuli seuraavan vuosikymmenen aikana ykköslaji, ja pääsarjaan Kärpät nousi ensimmäisen kerran kaudeksi 1960–1961.

Kärpät vakiinnutti paikkansa Suomen korkeimmalla pääsarjatasolla vasta vuonna 1977, jolloin se nousi SM-liigaan. Ensimmäisen Suomenmestaruutensa se voitti kaudella 1980–1981. Joukkue sai 1980-luvulla yhteensä kuusi mitalia. Kärpät putosi kuitenkin keväällä 1989 I-divisioonaan. Seura painosti uuteen nousuun, mutta se ajautui vuonna 1994 konkurssiin ja joutui aloittamaan seuraavan kauden II-divisioonasta. Sieltä Kärpät nousi vuonna 1995 takaisin I-divisioonaan ja SM-liigaan vuonna 2000. Kärpät on ollut 2000-luvulla Suomen menestyneimpiä seuroja ja voittanut Suomenmestaruuden seitsemän kertaa.


Tämä artikkeli tai osio saattaa olla päivänkohtainen.
Yritä pitää lähihistorian tapahtumat historiallisessa perspektiivissä.
Syy: Historia painottuu liikaa viime vuosiin.
Voit kirjoittaa oman mielipiteesi asiasta artikkelin keskustelusivulle.
Tähän osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tarkennus: Historia alkaen alaluvusta 2009–2011: Alamäki

Seuran perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

” Se oli keskiviikko 15.5.1946, kun Oulun Kärpät 46 niminen palloiluseura perustettiin. Perustamiskokous oli Raatin nuorisotalossa. Siitä päivästä lukien käynnistyi Oulun Kärppien virallinen toiminta... ”

– Eero Tauriaisen muistelmia vuodelta 1946.[1]

Oulun Kärpät perustettiin vuonna 1946, kun opiskelijakaverukset Eero Tauriainen, Jouko Lahti ja Jorma Nykänen saivat ajatuksen perustaa Ouluun urheiluseuran. Perustamispäätöksen jälkeen he kirjoittivat Suomen Palloliittoon, josta yritettiin tilata ohjeita ja mallisäännöt. Kun vastausta ei tullut, kolmikko otti yhteyttä Palloliiton Pohjois-Suomen piirin puheenjohtajaan, Bo Segerstråhleen. Hänen mielestään Oulun kokoisessa kaupungissa oli jo tarpeeksi palloiluseuroja. Segerstråhle kuitenkin kommentoi vain ”en kiellä, enkä käske”. Lopulta tarvittava kirje tuli Palloliitolta.[2]

Perustava kokous pidettiin 15. toukokuuta 1946 Oulun evankelisluterilaisen seurakunnan nuorisotalossa Raatissa.[2] Lajeiksi valittiin silloin suosituimmat pelit jalkapallo ja jääpallo. Puheenjohtajaksi valittiin Ilmari Mattila, koska perustajakolmikon jäsenet olivat vielä alaikäisiä.[3]

Seura sai nimekseen Oulun Kärpät 46, koska oululaiset olivat saaneet Palloliitolta malliksi Porin Kärppien säännöt eikä niistä tarvinnut muuttaa kuin kaupungin nimi. Lisäksi kärppä herätti monenlaisia mielikuvia, kuten että se on pieni ja vikkelä pohjoisen petoeläin.[3] Kärppä on myös Pohjois-Pohjanmaan maakuntaeläin ja esiintyy maakunnan vaakunassa.[4] Sääntöjen mukaan "seuran tarkoituksena on kehittää palloilun harrastusta Oulussa ja sen ympäristössä."[2]

Toiminnan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärpät pelasi ensimmäisen jalkapallo-ottelunsa 6. kesäkuuta 1946 Toppilan seurakuntatalon kentällä Toppilan Kisaa vastaan. Ottelu päättyi tasan 4–4. Jääpallossa oteltiin ensimmäistä kertaa saman vuoden marraskuussa. Molemmissa lajeissa Kärpät pelasi 1940-luvun lopussa maakunta- ja piiritasolla. Jääpallossa ensimmäinen virallinen voitto tuli tammikuussa 1948 Raahen Vesasta, maakuntasarjan ottelussa.[2][5]

Jääkiekko otettiin ohjelmaan ensimmäisessä vuosikokouksessa vuoden 1947 tammikuussa ja samalla perustettiin Oulun ensimmäinen jääkiekkojaosto. Sen puheenjohtajaksi valittiin Jouko Lahti.[6][7] Suomen Jääkiekkoliitto lupasi ensimmäiselle oululaiselle seuralle, joka ottaa jääkiekon ohjelmaansa, varustetukena kymmenen mailaa ja viisi kiekkoa.[7] Tuolloin jääkiekko oli Oulussa vielä harrastelijoiden marginaalilaji, ja jääpallopiireissä sille jopa naurettiin.[7] Vuonna 1948 kaupunkiin perustettiin kuitenkin ensimmäinen jääkiekon erikoisseura Oulun Jääkiekkoilijat, ja myös Oulun Luistinseura ja Oulun Työväen Palloilijat ottivat lajin ohjelmaansa.[2] Kärpistä tuli jääkiekon erikoisseura, kun jääpalloilu vuonna 1955 ja jalkapalloilu vuonna 1974 päätettiin lopettaa.[8]

Ensimmäinen jääkiekko-ottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alarivi vasemmalta: Ensio Koret, Kalervo Koret ja Pentti Maijala. Ylärivi vasemmalta: Erkki Koret, Jouko Lahti, Tauno Ollikainen, Pentti Ollikainen, Eero Tauriainen, Yrjö Kukkonen ja Jorma Nykänen. Kuvasta puuttuu Jouko Visuri.[9]

»Oululainen jääurheiluyhteisö on tämän talven aikana jo saanut tutustua jääkiekkoiluun Oulun Jääkiekkoilijain järjestämien näytösotteluiden avulla. Oulun Kärpät saa ensi sunnuntaina vieraakseen Raahen Vesan jääkiekkojoukkueen. Ottelusta voimme odottaa näkemisen arvoista, koska Raahessa on valmentauduttu toden teolla. On mm. saatu kuulla, että siellä osataan pelata kovaakin peliä, onpa miehiä taklattu vallinkin yli. Ensi sunnuntaina siis menemme joukolla seuraamaan tätä ensimmäistä täysillä joukkueilla ja täydellä ajalla (3×20 min.) pelattavaa jääkiekko-ottelua Oulussa.»
(Sanomalehti Kaleva 28. tammikuuta 1949.[10])

Kärpät pelasi siis ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa sunnuntaina 30. tammikuuta 1949 ja voitti Raahen Vesan maalein 5–3 (2–0,1–1,2–2). Kärppien paras pelaaja oli Tauno Ollikainen, joka teki kaksi maalia. Sankassa lumipyryssä pelattua ottelua seurasi Oulun Keskuskentällä 200 katsojaa. Kärppien voitto oli yllätys, sillä Raahessa oli jääkiekkoa pelattu jo muutama vuosi. Raahelaiset voittivatkin muutamaa päivää myöhemmin kotiottelussaan Kärpät maalein 14–0. Valmentaja Jorma Nykänen sanoi suurinumeroisen häviön johtuneen ”ylikunnosta”. Kärppien silloisen hyökkääjän Eero Tauriaisen mukaan pelaajien piti erätauoilla puhdistaa jäätä itse, koska kentänhoitaja toimi saamiensa ohjeiden mukaan.[10]

Seuraavana talvena Kärpät oli ainoa oululainen joukkue, joka osallistui virallisiin sarjapeleihin. Kärpät oli Maakuntasarjan pohjoislohkon toinen ja nousi seuraavaksi kaudeksi Suomensarjaan.[2]

Vuoroin Suomen sarjassa ja SM-sarjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomensarjaan noussut Kärppien jalkapallojoukkue vuonna 1961.

Kun Kärppien jääkiekkojoukkue alkoi menestyä, jääkiekosta tuli seuran ykköslaji. Jääpallosta luovuttiin vuonna 1955. Kärpät karsi pääsystä SM-sarjaan vuonna 1956 mutta epäonnistui.[8]

Taloudellisesti 1950-luku oli sotakorvausten ja sodasta toipumisen vuoksi niukkaa aikaa koko maassa, eikä Kärpilläkään ollut yhtään taloudellista tukijaa. Ensimmäiset pelipaidat ostettiin armeijan ylijäämävarastoista ja mailat lakattiin moneen kertaan, jotta eritysnauha ei olisi kulunut niin nopeasti.[8] Vaikean taloustilanteen vuoksi keskusteltiin jopa seuran lakkauttamisesta, mutta toimintaa päätettiin jatkaa tappioista huolimatta. Jalkapallon pelaaminen maakuntasarjassa vuonna 1957 maksoi seuralle 40 000 markkaa.[11]

Kärppien jalkapallojoukkue pelasi parhaimmillaan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Suomensarjassa kaudella 1962. Se kokosi 22 ottelussaan 12 pistettä voittaen viisi ottelua, mutta jäi tuolloin kolmeen lohkoon jaetun sarjan pohjoislohkon viimeiseksi ja putosi takaisin alemmille tasoille.[12][13]

Kärpät nousi jääkiekon SM-sarjaan vuonna 1960, ja siitä tuli pohjoisin Suomen korkeimmalla sarjatasolla pelannut joukkue. Sitä ennen pohjoisin oli ollut Kokkolan Hermes, joka kuitenkin putosi samana vuonna SM-sarjasta Suomen sarjaan.[14] Samana vuonna Suomen Jääkiekkoliitto antoi Ruotsin mallin mukaan luvan käyttää mainoksia pelipaidoissa. Kärppien ensimmäinen sponsori oli Oulun Säästöpankki.[11][15] Ensimmäinen SM-sarjan peli pelattiin Helsingin Jalkapalloklubia vastaan 4. joulukuuta 1960. Ottelu keskeytettiin, koska kentällä oli liikaa vettä.[11] Tosin oululaisten mielestä HJK:n pelaajat olivat painostaneet tuomaria lopettamaan ottelun, sillä Kärpät hallitsi peliä. Uusintaottelua, jonka HJK voitti 3–5, seurasi Oulussa kaikkiaan 6 500 katsojaa, joista 6 000 oli maksanutta.[16] Kärpät putosi sarjasta kauden päätteeksi, mutta joukkue nousi takaisin kaudeksi 1965–1966.[15] Joukkue jäi kuitenkin sarjan yhdeksänneksi ja putosi jälleen SM-sarjasta.[17] Kärpät palasi SM-sarjaan kaudeksi 1967–1968, mutta tulos oli edelliskausiakin heikompi: Kärpät jäi kokonaan ilman pisteitä koko sarjassa, otteluita pelattiin 20. Kärpät teki 21 maalia ja päästi 166 maalia. [18] Edellisen kerran Suomen korkeimmalla sarjatasolla kokonaan ilman pisteitä oli jäänyt Turun Palloseura kaudella 1947–1948. Otteluita pelattiin tosin silloin vain kahdeksan. Kauden 1967–1968 jälkeen yksikään seura ei ole jäänyt ilman pisteitä korkeimmalla sarjatasolla.[19]

Kärppien Paavo Pikkarainen vuonna 1960.

1960-luvulla Kärpät voitti Suomen sarjan kahdesti, vuosina 1965 ja 1967[20]. Vaikka kauden 1965–1966 jälkeen Kärpät putosikin jälleen SM-sarjasta Suomen sarjaan, joukkueessa pelasi ensimmäinen oululainen tähtipelaaja, Esa Peltonen. Peltonen siirtyi Kärpistä kaudeksi 1966–1967 Upon Palloon ja nousi ensimmäisenä oululaispelaajana maajoukkueeseen.[21] Peltosta pidetään oululaisen jääkiekkoilun symbolina.[22]

Vuonna 1960 aloitettiin Erkki Koretin esityksestä Kärppien juniorityö, joka on tuottanut useita huippupelaajia jopa NHL:ään asti.[23]Raksilaan valmistui vuonna 1965 tekojäärata, ja peliolosuhteet kohenivat edelleen, kun Oulun jäähalli rakennettiin 1974. Vuoden 1976 tammikuussa perustettiin naisten jaosto.[23] Kärppien jääkiekkotoiminta ammattimaistui 1970-luvulla, ja seura keskittyikin vuodesta 1974 vain jääkiekkoon. Kärppien ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi palkattiin samana vuonna Paavo Pikkarainen, joka toimi tehtävässä vuoteen 1986.[21]

1974–1977: I-divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1974–1975 Suomen sarja oli korvattu I-divisioonalla. Kärpät sijoittui ensimmäisellä kaudella viidenneksi.[24] Kaudella 1975–1976 se sijoittui I-divisioonassa toiseksi[25] mutta pääsi liigakarsintaan vasta voitettuaan sen kanssa tasapisteissä olleen Saimaan Pallon uusintaottelussa maalein 6–4.[26] Ottelupaikaksi oli arvottu Oulu,[27] ja kotijoukkue nousi voittoon oltuaan ensimmäisen erän jälkeen kolme maalia tappiolla.[26] Liigakarsinnassa Kärpät sijoittui kolmanneksi mutta pääsi uusintaotteluun samoilla pisteillä toiseksi sijoittuneen Kiekko-Reippaan kanssa.[27] Uusintaottelu arvottiin jälleen pelattavaksi Oulussa,[27][28] mutta ottelun voitti Kiekko-Reipas äkkikuolemamaalilla toisen kymmenminuuttiseksi aiotun jatkoajan toisella minuutilla.[28]

Kaudella 1976–1977 Kärpät voitti I-divisioonan.[29] Liigakarsinnassa se sijoittui toiseksi ja pääsi saman pistemäärän keränneen Forssan Palloseuran kanssa uusintaotteluun SM-liigapaikasta.[30] Kärpät voitti Oulussa pelatun ottelun maalein 9–3 ja nousi SM-liigaan.[23][31] Jouko Kämäräinen ja Kai Suikkanen tekivät kumpikin ottelussa kaksi maalia, ja kerran maalinteossa onnistuivat myöhemmin maineeseen nousseet Reijo Ruotsalainen ja Hannu Aravirta.[31]

1977–1989: SM-liiga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 1977–1978 Kärpät oli SM-liigan runkosarjassa seitsemäs ja Henry Saleva voitti pistepörssin 60:llä tehopisteellään. Kärppien Markku Kiimalainen oli SM-liigan paras maalintekijä 31 maalillaan. Hänet valittiin myös kauden parhaaksi tulokkaaksi, ja päävalmentaja Kari Mäkinen valittiin kauden parhaaksi valmentajaksi. Joukkueen kotipelejä oli katsomassa yhteensä 105 236 katsojaa, mikä oli eniten koko liigasta.[32] Huonommin sen sijaan sujui kausi 1978–1979, jolloin Kärpät oli runkosarjan viimeinen, kymmenes, ja sarjapaikka säilyi vasta karsintojen jälkeen. Kärppien Kari Jalonen valittiin kuitenkin kauden tulokkaaksi.[32][33]

Tampereen Tapparan entinen pelaaja, Ruotsissa MODO Hockeyssa kultaa voittanut Mikko Leinonen tuli Kärppiin kaudelle 1979–1980.[34] Kärpät oli runkosarjan kolmas ja kohtasi välierissä runkosarjan toisen, HIFK Hockeyn. HIFK voitti avausottelun jatkoajalla maalein 4–3, mutta Kärpät tasoitti sarjan kotiottelussaan maalein 3–1. Tämän jälkeen kuitenkin HIFK voitti kahdesti, maalein 6–3 ja 2–4, ja pääsi loppuotteluun. Kärpät sen sijaan joutui pronssiotteluun, jossa vastassa oli Turun Palloseura. Kärpät voitti avausottelun maalein 2–12 ja varmisti pronssimitalin voittamalla toisen ottelun maalein 8–7. Voittomaalin teki Reijo Ruotsalainen vain kolme sekuntia ennen ottelun loppua. Se oli ensimmäinen kerta, kun Kärppien edustusjoukkue voitti mitalin pääsarjatasolla. Pekka Arbelius valittiin kauden tulokkaaksi[32].[33]

Kärpät oli runkosarjan kolmas kaudella 1980–1981, ja tehokkain pelaaja Kärpistä oli Mikko Leinonen tehoin 16 + 36 = 52. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Kärpät kohtasi Tampereen Ilveksen, jonka Kärpät voitti otteluin 2–0 (5–1 ja 2–5). Seuraavaksi Kärpät pelasi TPS:aa vastaan. Ottelusarja ratkesi Kärppien voittoon vasta viidennen ottelun jatkoajalla, kun Juha Tuohimaa teki voittomaalin. Loppuottelussa vastassa oli Tappara. Tapparalla oli loppuottelusarjassa kotietu, ja Tappara voittikin ensimmäisen ottelun maalein 5–2. Toinen ottelu, joka pelattiin Oulussa, oli Kärppien maalein 6–1. Tappara voitti toistamiseen kotiottelunsa, nyt maalein 13–2. SM-liigan mestaruus olisi saattanut ratketa neljännessä ottelussa, joka pelattiin Oulussa. Muun muassa sanomalehti Helsingin Sanomat kirjoitti, ettei Kärpillä ole mahdollisuutta ja Tapparan mestaruus olisi selvä. Kärppien päävalmentaja Kari Mäkinen vei lehtijutun pukuhuoneeseen ja laittoi sen seinälle. Kärpät voitti ottelun 6–1, ja ratkaisu siirtyi viidenteen otteluun Tampereelle. Kärpät voitti viimeisen ottelun maalein 2–5 ja samalla historiansa ensimmäisen SM-liigan mestaruuden. Ottelun voittomaalin teki Kari Suoraniemi. Pudotuspelien pistepörssin voitti Kari Jalonen 21:llä tehopisteellään. Kauden päätteeksi Kärpistä lähtivät muun muassa Reijo Ruotsalainen, Mikko Leinonen, Kai Suikkanen ja Jalonen sekä Suoraniemi. Tapparan päävalmentaja Rauno Korpi syytti vuonna 2004 julkaistussa kirjassaan ”Yhteispeli työelämässä” omia peluutusvirheitään siitä, että Kärpät voitti mestaruuden.[33][35]

Kärpät oli sijalla viisi, kun kauden 1981–1982 runkosarja päättyi. Kärpät oli mukana 19. marraskuuta 1981 tekemässä SM-liigan historiaa, kun ottelussa Kiekkoreipasta vastaan Kärppien pelaaja sai viiden minuutin rangaistuksen. Kyseisen jäähyn aikana Kiekkoreipas teki neljä maalia, mikä on vieläkin ennätys SM-liigassa. Ennätystä on tosin sivuttu kahdesti. Kiekkoreipas voitti ottelun lopulta maalein 14–4.[36] Puolivälierissä Kärpät kohtasi Porin Ässät, joka oli kuitenkin parempi voitoin 2–1.[33]

Hannu Aravirta valmensi Kärppiä 2010–2013. Hän valmensi Kärppiä myös silloin, kun Pentti Matikainen oli toimitsijakiellossa. Kuva vuodelta 2008, jolloin Aravirta valmensi Pelicansia.

Kärpät joutui taas liigakarsintaan kaudella 1982–1983, kun Kiekko-Reipas voitti uusintaottelun sijasta kahdeksan. Kärpät voitti kuitenkin seuraavaksi Joensuun Kiekko-Pojat otteluin 3–2 ja välttyi niukasti putoamiselta. Kauden päätteeksi päävalmentaja Mäkinen lähti, ja hänen tilalleen tuli Pentti Matikainen.[33][37]

Matikaisen ensimmäisen kauden, 1983–1984, runkosarja päättyi kolmanteen tilaan. Kärpät otti 25 pistettä enemmän kuin viime kaudella, tosin otteluita pelattiin nyt yksi enemmän. Kärpissä pelasi viisi maajoukkuepelaajaa sekä NHL:stä palanneet Suikkanen, Suoraniemi ja Jalonen. Joukkueessa oli myös Robert ”Bob” Miller, jota pidetään yhtenä parhaista ulkomaalaisista SM-liigan pelaajista.[33][37]

Puolivälierissä Kärpät voitti runkosarjan kuudennen voitoin 2–0, mutta Ässät oli parempi välierissä, nyt voitoin 3–2. Tosin viides ottelu ratkesi vasta jatkoajalla. Kärpät voitti lopulta pronssia, kun TPS hävisi Kärpille voitoin 2–1. Mitalipelien jälkeen Miller karkotettiin maasta, sillä hänelle oli lähetetty Yhdysvalloista kirjeessä kaksi kannabissavuketta, jotka olivat päätyneet poliiseille.[33][37]

Kärpät oli runkosarjan toinen kaudella 1984–1985, ja välierissä vastaan asettui Ilves, joka oli lopulta parempi voitoin 1–3. Pronssiottelussa vastaan asettui Ässät, jonka Kärpät kukisti lopulta voitoin 2–1. Kaudella 1985–1986 Kärpät oli runkosarjan neljäs,[33] mutta yksi erikoinen tapahtuma nähtiin Oulussa alkukaudesta: päävalmentaja Matikainen kyllästyi tuomaritoimintaan, ja käski pelaajat pukukoppiin kahdeksan minuuttia ennen ottelun loppua. Kärpät sai lopulta 25 000 markan sakot ja Matikaiselle annettiin toimitsijakielto, joten loppukauden Kärppiä valmensi Hannu Aravirta.[37]

Kärppien Kari Jalonen oli runkosarjan toiseksi tehokkain (19+35), ja välierissä Kärppiä vastaan tuli Tappara. Tappara voitti sarjan puhtaasti 3–0, mutta Kärpät voitti pronssia ennen TPS:ää voitoin 2–0.[33]

Kärpät yllätti jääkiekkoasiantuntijat kaudella 1986–1987 voittamalla SM-liigan runkosarjan. Jalonen voitti pistepörssin tekemällä "ikuisesti lyömättömän" ennätyksen: hän teki 44 ottelussa 29 maalia ja antoi 64 maaliin johtanutta syöttöä. 93 tehopistettä on edelleen SM-liigan yhden kauden piste-ennätys. Välierissä Kärpät voitti HIFK:n voitoin 3–1, mutta loppuottelussa Tappara oli parempi voitoin 1–4. Samaan aikaan Kärppien yleisömäärät alkoivat pudota, ja kevään jälkeen Pentti Matikainen jätti Kärpät ja siirtyi maajoukkueen valmentajaksi.[37]

Kaudella 1987–1988 Kärppiä valmensi tuttu Kari Mäkinen. Kärpät oli runkosarjan kuudes ja jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Samaan aikaan seuran talous alkoi heikentyä: matkustaminen maksoi paljon, ja kun menestystä ei tullut, jäivät katsojamäärät pieniksi. Huono talous vaikeutti pelaajien hankintaa, joten kaudella 1988–1989 Kärpät jäi SM-liigassa 11:nneksi, tosin vain pisteen päähän sijoituksesta, jolla karsinnat olisi vältetty. Alkukaudella Kärppiä valmensi Esko Nokelainen, mutta koska kausi sujui heikosti, hänen tilalleen tulivat Jaakko Palsola ja Ari Hellgren. Karsinnoissa I-divisioonan toinen, Helsingin Jokerit pudotti Kärpät I-divisioonaan. Jokereiden Teemu Selänne teki viidessä ottelussa seitsemän maalia.[33][37]

1989–1994: I-divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Kärpät putosi I-divisioonaan, tavoite oli nousta nopeasti takaisin liigaan. Tätä varten luotiin muun muassa iskulause ”paha palaa takaisin”, joka tosin muuttui myöhemmin asuun ”paha palata takaisin”. Liigaan nousu vaikeutui, kun divisioonaan putosi toinen perinteikäs liigaseura, Porin Ässät. Ässät voitti divisioonan, ja Kärppien edelle sarjataulukossa nousi myös Lahden Kiekko-Reipas. Kärpät teki kaudella 500 000 markkaa tappiota.[38]

Kärpät tuli toiseksi kaudella 1990–1991 JoKP:n jälkeen, mutta Rauman Lukko piti Kärpät yhä divisioonassa voitoin 3–1.[39] Seuraavalla kaudella 1991–1992 Kärpät oli jälleen toinen, tällä kertaa Kiekko-Espoon jälkeen, ja karsinnassa vastaan tuli Tampereen Tappara. Kärppien suurin tähti oli tšekkiläinen Vladimír Kameš, jonka kanssa Tapparan puolustajilla oli hankaluuksia.19.3.1992 Tappara–Kärpät 7–3 (1–3, 2–0, 4–0.Tapparan puolustaja Jari Grönstrand keihästi Kamešin toisessa erässä, minkä jälkeen Kameš ei enää pystynyt pelaamaan 1.ottelussa.[40]. 22.3.1992 Kärpät–Tappara 8–4 (1–1, 3–2, 4–1).26.3.1992 Tappara–Kärpät 12–3 (7–1, 2–0, 3–2)ja 29.3.1992 Kärpät–Tappara 0–5 (0–1, 0–2, 0–2), joten Tappara säilytti lopulta liigapaikkansa voitoin 3–1.[41] Kauden päätteeksi Kärppien Iiro Itämies valittiin vuoden tulokkaaksi.[42]

Kausina 1992–1993 sekä 1993–1994 pelattiin I-divisioonaa nimellä Finlandia-liiga. Kärpät ei selvinnyt edes karsintoihin kaudella 1992–1993, vaan oli runkosarjan neljäs. Lisäksi Matti Veivo loukkaantui pahasti ottelussa Kalajoen Junkkareita vastaan. Veivo taklattiin pää edellä laitaan, ja hän sai pysyvän selkäydinvamman.[43]

Kärpät alkoi ottaa riskejä kaudella 1993–1994 ja tarjota suuria pelaajapalkkioita. Joukkueeseen saapuikin sekä entisiä että tulevia tähtiä, kuten Kari Jalonen, Harri Aho, Pekka Arbelius, Ilkka Sinisalo ja Reijo Ruotsalainen. Lisäksi omista junioreista nostettiin mukaan Jouni Loponen, Hannes Hyvönen ja Petri Pakaslahti.[38][44] Raksilan jäähalli oli ääriään myöten täynnä, kun numerolla 10 pelannut Reijo Ruotsalainen palasi Oulun Kärppiin. Ruotsalainen pelasi kuitenkin vain neljä ottelua, joissa hän teki yhden maalin ja viisi maaliin johtanutta syöttöä.[44] Kärppien alkukausi oli loistava, ja menestys jätti varjoonsa sen, että talous oli entistä heikommassa tilassa. Pelaajapalkkiot jäivät osittain maksamatta, ja tähtipelaajat lähtivät seurasta ennen siirtorajan umpeutumista. Jalonen lähti Lukkoon ja voitti kauden päätteeksi SM-liigassa pronssia, ja Sinisalo siirtyi Ilvekseen. Tunnetuin Kärppiin jäänyt pelaaja oli Pekka Arbelius.[38]

Kärpät ei lopulta selvinnyt edes liigakarsintaan vaan jäi runkosarjassa viidenneksi. I-divisioonan ”Fair Play” -pelaajaksi valittiin Marko Lapinkoski[42]. Kärppien talous oli jo niin huonossa kunnossa, että seura jätti oikeudelle hakemuksen velkasaneerauksesta. Velkojat eivät kuitenkaan enää hyväksyneet sitä, joten Kärpät Hockey Team haki itsensä konkurssiin,[38] josta käytettiin nimeä ”kuuden miljoonan markan konkurssi”.[45] Jääkiekkoliiton sääntöjen mukaan joukkue saattoi saada pelioikeuden takaisin vasta siirryttyään ensin alemmalle sarjatasolle, joten Kärpät pelasi kaudella 1994–1995 II-divisioonassa.[46]

1994–1995: II-divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärpät alkoi pyrkiä suunnitelmallisesti takaisin SM-liigaan Finnveran liiketoimintajohtajan Seppo Arposen johdolla vuonna 1995, jolloin Oulun talousalueella alkoi myös voimakas talouskasvu.[47] Kärppien johtokunta uudistettiin ja kausi 1994–1995 vietiin läpi 800 000 markan budjetilla. Pelaajasopimukset aiheuttivat ongelmia, koska oli epäselvää, olivatko ne Arsenal-pankin panttina vai kuuluivatko ne konkurssipesälle. Lopulta päädyttiin siihen, että Kärpät osti pelaajat konkurssipesältä. Johtokunnan jäsenet joutuivat aluksi ottamaan lainaa omin vakuuksin, sillä laman jälkeen pankki ei myöntänyt lainoja pelaajaoikeuksia vastaan. Eräs merkittävä ongelma oli pienet pääsylipputulot: hallissa saattoi olla 2 000 katsojaa, joista vain tuhat oli maksanut. Kärpät päätti luopua vapaakorteista.[48] Kaudella 1994–1995 Kärpissä pelasi melkein pelkästään omia nuoria. Kärppien aluekehitysjärjestelmä keräsi lupaavia junioreita Pohjois-Pohjanmaan lisäksi Keski-Pohjanmaalta, Kainuusta ja jopa Lapista.[47] Pelaajasopimuksista huolehtinut johtokunnan jäsen Heikki Airio kuvasi tilannetta näin[46]:

»Kaikki pelaajat, jotka pääsivät lähtemään, käyttivät tilaisuuden hyväkseen. Joukkueeseen jäivät lähinnä sellaiset juniorit, jotka eivät vielä kelvanneet muualle pelaamaan tai vanhemmat eivät heitä päästäneet. Lisäksi keräsimme vanhempia pelimiehiä naapuriseuroista. Palkkaa ei ollut juuri varaa maksaa, eivätkä pelaajat sitä vaatineetkaan.»
(Heikki Airio[46])

Kärpät voitti II-divisioonan pohjoislohkon ylivoimaisesti ja oli noususarjan neljäs. Vielä edellisellä kaudella se ei olisi riittänyt sarjanousuun, mutta Fazer-liigaa (I-divisioonaa) laajennettiin neljällä joukkueella, jolloin myös Kärpät pääsi siihen. Kärppien parhaat pistemiehet olivat Markku Holappa ja Miikka Rousu. Valmentajana toimi Reino Ruotsalainen.[46]

1995–2000: I-divisioona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärpät oli Fazer-liigan kahdeksas kaudella 1995–1996. Runkosarjan paras pistemies oli Juha Joenväärä, ja myöhemmin tunnetuiksi tulivat esimerkiksi Esa Pirnes ja Ilkka Mikkola.[46] Vuoden tulokkaaksi valittiin Kärppien Janne Salpa.[42] Kärppien talous alkoi kohentua, ja seuraavalla kaudella Kärpät jo voitti runkosarjan ja sijoittui ylemmässä jatkosarjassa toiseksi. Ennen pudotuspelejä Kärppien päävalmentajaksi tuli Hannu Jalosen tilalle Kari Heikkilä. Kärpät aloitti pudotuspelit voittamalla Forssan Palloseuran 3–0 ja eteni kaksivaiheiseen liigakarsintaan. Ensimmäisessä vaiheessa Kärpät voitti Kiekko-Karhut 3–0, mutta toisessa Kalevan Pallo voitti Kärpät 3–0.[49]

Kärppien päävalmentajaksi tuli kaudella 1997–1998 nuori Risto Dufva, kun Heikkilä lähti SM-liigaan valmentamaan Hämeenlinnan Pallokerhoa. Kärpät voitti runkosarjan seitsemän pisteen erolla ennen Kokkolan Hermestä. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Kärpät kohtasi jyväskyläläisen Diskoksen. Erikoista oli, että kumpikin joukkue vaihtoi valmentajaansa pudotuspelien aikana: ensinnäkin Diskoksen Tuomas Räty siirtyi Kärppien junioreiden valmennuspäälliköksi, ja Diskoksen päävalmentajaksi tuli Pertti Rastela. Kärppien Risto Dufva taas joutui jättämään valmentajan tehtävät kolmen pelin jälkeen, kun Diskos johti sarjaa 2–1, ja Kari Heikkilä tuli jälleen päävalmentajaksi. Kärpät voitti kaksi seuraavaa ottelua ja eteni liigakarsintaan, jonka ensimmäisestä kierroksesta joukkue selvisi niukasti voittamalla Hermeksen otteluin 3–2.[50] Kärpät ei kuitenkaan vieläkään päässyt liigaan, vaan hävisi jälleen KalPalle, nyt otteluin 3–1.[51] I-divisioonan tehopelaaja oli Reijo Ruotsalainen.[42]

Juhani Tamminen, kuva vuodelta 2006.

Kaudella 1998–1999 Kärppien valmentajaksi tuli Juhani Tamminen.[51] Oulussa alettiin todella rakentaa liigajoukkuetta, ja Tamminen onnistui saamaan Ouluun puolustajat Karri Kiven ja Kristian Taubertin. Joukkueeseen palasivat Miikka Rousu, Harri Aho ja Juha Joenväärä. Maalivahdiksi hankittiin ruotsalainen Peter Åslin, ja toinen merkittävä ulkomaalaishankinta oli kanadalainen Martin Bergeron. Kärpät voitti divisioonan runkosarjan ylivoimaisesti.[52] Tammisen mukaan ainoastaan maalivahtipeli oli alittanut riman, ja Åslin erosi joukkueesta. Pudotuspelit kuitenkin epäonnistuivat pahasti, sillä Turun Toverit pudotti Kärpät otteluvoitoin 2–3 jo ensimmäisellä kierroksella eikä joukkue siis selvinnyt edes liigakarsintaan.[53] I-divisioonan paras pistemies ja maalintekijä oli Kärppien Martin Bergeron, ja Karri Kivi valittiin kauden tehopelaajaksi.[42]

Maalivahtikysymys saatiin ratkaistuksi kaudeksi 1999–2000, kun Ilveksestä saatiin joukkueeseen Markus Korhonen. Avainpelaajista lähti vain Esa Pirnes, joka siirtyi Espoo Bluesiin.[54][55] Samalla Kärpät hankki Ari Hillin maalivahtivalmentajakseen. Vahvin joukkueeseen palannut pelaaja oli puolustaja Mikko Haapakoski, ja uusia hyökkääjiä olivat Niklas Hagman, Kimmo Salminen ja latvialainen Vjačeslavs Fanduļs.[55]

” Taistelun ratkettua huhtikuun 11. päivänä tuona keväänä Pohjois-Suomi kohahti. 600 000 pohjoissuomalaista oli saanut takaisin rakastamansa huippujoukkueen, 11 vuoden korpivaellus oli vihdoin ohi. ”

– Juhani Tamminen kirjassaan "Kausi elämästäni".[56]

Kärpät, etenkin Juha Junno ja Tamminen, yrittivät saada SM-liigan kolmentoista joukkueen suuruiseksi, mutta neuvottelut eivät tuoneet tulosta, vaan paikka piti hankkia urheilullisin näytöin. Kärpät sai neuvottelupöydässä kuitenkin yhden suuren voiton: aikaisemmin divisioonan voittajan oli pelattava pudotuspelit ennen pääsyä liigakarsintoihin, mutta nyt voittajalle taattiin suora pääsy neljän liigakarsijan joukkoon.[57] Kärpät voitti jälleen runkosarjan.[58] Liigakarsinnan ensimmäinen vaihe käynnistyi Vaasan Sportia vastaan, jonka Kärpät kaatoi voitoin 4–2, 1–4 ja 5–2. Ratkaisevaan liigakarsintaotteluun vastaan saapui odotetusti liigan jumboksi jäänyt lahtelainen Pelicans. Ensimmäisen ottelun Kärpät voitti puolustaja Jaako Niskavaaran maalilla 4–5, mutta toisen ottelun Pelicans taas voitti 1–5.[59] Kärpät voitti Lahdessa pelatun kolmannen osaottelun jatkoajalla 0–1. Seuraavassa ottelussa Kärpät voitti Pelicansin kotonaan 4–1 ja pääsi lopulta SM-liigaan.[60] Kärpät oli ollut poissa korkeimmalta sarjatasolta 11 vuotta.[61] Kauden paras pistemies ja maalintekijä oli jälleen Martin Bergeron. Kauden tehopelaaja oli Harri Aho, ja Juhani Tamminen valittiin vuoden valmentajaksi. I-divisioonassa pelattujen kausien aikana Kärpät sai yhteensä yksitoista palkintoa.[42]

2000-luku: Paluu mestariksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärppien vaihtoaitio ottelussa Espoo Bluesia vastaan helmikuussa 2008.

2000-luvun alku oli Kärpille sekä urheilullisesti että taloudellisesti menestyksellistä aikaa.

Ensimmäisellä SM-liigakaudellaan Kärpät pelasi paikoin erittäin hyvää jääkiekkoa ja haastoi jopa perinteisiä suurseuroja. Esimerkiksi ensimmäisessä SM-liigaottelussaan 2000-luvulla Kärpät kukisti hallitsevan mestarin Turun Palloseuran. Joukkueen liigaan nostaneen päävalmentaja Juhani Tammisen korvasi tammikuussa 2001 Kari Heikkilä, joka alkoi määrätietoisesti rakentaa joukkueesta kestomenestyjää. Kärpät päätyi kaudella runkosarjassa kahdeksanneksi ja sai pudotuspeleissä vastaansa runkosarjan voittajan Jokerit. Liiganousija Kärpät voitti sarjan otteluvoitoin 2–3. Välierissä tuleva mestari Turun Palloseura oli parempi voitoin 3–0. Kärpät hävisi pronssiottelun Tampereen Ilvekselle maalein 2–0.[33] Runkosarjassa Kärppien paras pistemies oli yhdysvaltalainen Brett Lievers, kuten myös pudotuspeleissä[62]. Runkosarjassa maalivahteina olivat Markus Korhonen, joka pelasi suurimman osan otteluista, sekä tulokaskauttaan pelannut Antti Kangas.[62] Korhonen myös aloitti jokaisen pudotuspelin maalissa.[63]

Kärpät oli runkosarjassa kuudes kaudella 2001–2002, mutta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tuleva mestari Helsingin Jokerit pudotti Kärpät otteluvoitoin 3–1.[64] Runkosarjan paras pistemies oli keskushyökkääjä Lasse Pirjetä, ja maalivahteina toimivat yhdysvaltalainen Tim Thomas (32 ottelua) sekä Markus Korhonen (24 ottelua). Myös Antti Kangas pelasi, tosin vain kahdessa ottelussa.[65] Neljässä pelatussa pudotuspeliottelussa Lasse Pirjetä oli tehokkain ja maalissa pelasi pääasiassa Tim Thomas.[66]

Kärpät oli kaudella 2002–2003 runkosarjassa kolmas, edellään vain Jokerit ja HPK.[67] Brett Lievers voitti joukkueen sisäisen pistepörssin ja tšekkiläiset Petr Tenkrát ja Petr Ton olivat seuraavina, joten Kärppien kolme tehokkainta pelaajaa olivat ulkomaalaisia. Joukkueeseen oli kuitenkin nostettu pelaavaan kokoonpanoon joukko nuoria lupauksia, muun muassa Jussi Jokinen ja Juha-Pekka Haataja. Lisäksi joukkueen kovan ytimen muodostivat omat kasvatit kuten Jari Viuhkola ja Mikko Lehtonen. Niklas Bäckström pelasi maalivahtina 36 ottelua, Markus Korhonen 21 ja Pekka Rinne yhden.[68] Pudotuspeleissä Kärpät voitti ensin JYP:n voitoin 4–3 ja sitten Jokerit 2–3. Loppuottelusarjassa Tappara oli kuitenkin parempi voitoin 3–0. Oulussa loppuotteluita oli katsomassa yhteensä 14 000 katsojaa, 7 000 katsojaa ottelua kohden.[69] Pudotuspeleissä tehokkain oli Jari Viuhkola, ja kaikki ottelut maalissa pelasi Niklas Bäckström.[70]

” Mahtava fiilis! Me ollaan kovia poikia kaikki! ”

– Päävalmentaja Kari Heikkilä neljännen ottelun jälkeen.[71]

Kaudella 2003–2004 Kärpät oli runkosarjassa toinen TPS:n jälkeen ja liigan paras vierasjoukkue.[72] Kärppien paras ja koko liigan viidenneksi paras pistemies runkosarjassa oli Jari Viuhkola. Maalivahtina oli pääasiassa Niklas Bäckström.[73] Pudotuspeleissä Kärpät voitti ensin Jokerit voitoin 4–2 ja sitten HIFK:n voitoin 3–2. Loppuottelussa Kärpät kohtasi runkosarjan voittaneen TPS:n[74] ja voitti 2000-luvun ensimmäisen mestaruutensa otteluvoitoin 1–3.[75] Pudotuspeleissä tehokkain oli Petr Tenkrát, ja maalivahteina olivat runkosarjan tapaan Niklas Bäckström sekä Pekka Rinne, joista Bäckström pelasi pääasiassa maalissa.[76]

Kärpät juhlii ratkaisevaa 2–0-voittoa Jokereista vuoden 2005 loppuottelussa.

Kaudella 2004–2005 Kärppien valmentajaksi nousi joukkueen entinen huippupelaaja Kari Jalonen. Joukkueen ilme muuttui entistä hyökkäysvoittoisemmaksi ja Kärppien otteet liigassa olivat seuraavina vuosina paikoin jopa dominoivia. Kausi 2003–2004 oli erityinen sen vuoksi, että NHL:n työsulun vuoksi SM-liigaan saatiin runsaasti maailmanluokan tähtiä. Kärpät ei kuitenkaan kelpuuttanut joukkueeseen uusina vahvistuksina kuin veteraanipuolustaja Janne Niinimaan. Tämä johtui siitä, että seuranjohdossa uskottiin työsulun olevan väliaikainen. NHL-apujen puutteesta huolimatta Kärpät voitti runkosarjan ensimmäistä kertaa sitten 80-luvun ja oli paras vierasjoukkue sekä toiseksi paras kotijoukkue Jokereiden jälkeen.[77] Puolivälierissä Kärpät oli Tapparaa parempi voitoin 4–1. Ratkaisevassa viidennessä ottelussa Petr Tenkrát teki kypärätempun[78]. Välierissä vastaan tuli Rauman Lukko, jonka Kärpät voitti suoraan kolmessa ottelussa. Molemmissa Kärppien kotiotteluissa halli oli täynnä. Loppuottelussa vastaan tuli nimivahva Jokerit, jonka Kärpät kuitenkin kukisti voitoin 3–1. Pudotuspelien paras pistemies oli Jari Viuhkola tehoillaan 5 + 10.[33][79]

Janne Pesonen kaudella 2007–2008.

Kärpät voitti runkosarjan myös kaudella 2005–2006 ja oli nyt paras joukkue sekä vieras- että kotiotteluissa.[80] Joukkue aloitti pudotuspelit 4–2 voitolla Espoo Bluesista. Joukkue koki kuitenkin pahan iskun, kun maalivahti Niklas Bäckström loukkaantui toisessa ottelussa, kun Bluesin Erkki Rajamäki törmäsi häneen. Kärppien päävalmentaja Kari Jalonen piti tekoa harkittuna. Bäckströmin tilalla pelasi koko pudotuspelien ajan Mika Pietilä.[81] Osin tästä syystä suursuosikkina[82] pidetty Kärpät hävisi välierissä yllättäen Porin Ässille voitoin 1–3.[83] Pronssiottelussa Kärpät voitti kuitenkin HIFK:n maalein 6–2. Puolustaja Lasse Kukkonen oli pudotuspelien toiseksi tehokkain pelaaja 12:lla (5 + 7) tehopisteellään.[33][84]

Kaudella 2006–2007 Kärpät oli suorastaan suvereeni. Se voitti runkosarjan reilulla piste-erolla ja oli toiseksi paras sekä vieras- että kotijoukkueena. Kärpät teki liigassa eniten maaleja ja päästi niitä vähiten.[85] Ennen kaikkea näytöstä olivat kuitenkin pudotuspelit, joista Kärpät voitti historiallisesti jokaisen. Puolivälierissä Lahden Pelicans kaatui 4–0, välierissä Espoon Blues 3–0 ja finaalissa Helsingin Jokerit 3–0.[86] Tšekkiläinen Michal Broš voitti pudotuspelien pistepörssin tehoillaan 6 + 6, ja Jari Viuhkola oli kolmas kymmenellä tehopisteellään.[33] Finaalilähetyksessä asiantuntijana ollut Juhani Tamminen nimitti Kärpät "2000-luvun dynastiaksi".

Kärpät ja Jokerit vastakkain kauden 2008–2009 puolivälierissä.

Kärpät voitti kaudella 2007–2008 runkosarjan jo neljännen kerran peräkkäin, 121 pisteellä, ja oli liigan paras kotijoukkue.[87] Puolivälierissä vastaan asettui Ilves, jonka Kärpät voitti otteluin 4–2. Viidennessä ottelussa, jonka Kärpät voitti maalein 6–3, Janne Pesonen teki kypärätempun ja sai yhteensä viisi tehopistettä[88]. Välierissä vastaan tuli Tappara, jonka Kärpät voitti suoraan neljässä ottelussa voitoin 4–0. Loppuottelussa vastassa oli Espoo Blues, jonka Kärpät voitti otteluin 4–1 ja sai samalla historiansa viidennen Suomen mestaruutensa.[89] Pesonen voitti SM-liigan runkosarjan pistepörssin yhden pisteen erolla ennen Jokereiden Ville Leinoa, ja Hannes Hyvönen oli pistepörssin kolmas. Hyvönen voitti puolestaan pudotuspelien pistepörssin kahden pisteen erolla, ja Leino oli jälleen toisena.[33]

2009–2011: Alamäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauteen 2008–2009 Kärpät lähti kovia muutoksia kokeneella joukkueella: lähes koko joukkueen kärki oli vaihtunut (mm. Pesonen ja Hyvönen siirtyivät muualle) ja valmentajaksi astui Matti Alatalo. Joukkueen toimitusjohtaja Juha Junno siirtyi kokonaan taloudelliselle puolelle ja joukkueen pelaajahankinnoista vastaavaksi urheilutoimenjohtajaksi nostettiin maalivahtivalmentaja Ari Hilli. Kärpät oli runkosarjassa vasta viides, mikä oli huonoin sijoitus sitten kauden 2001–2002, ja pisteitäkin kertyi vähiten neljään vuoteen.[90] Puolivälierissä Kärpät voitti Jokerit voitoin 4–1 ja välierissä Espoo Bluesin 4–2, mutta loppuottelussa joukkue hävisi Jyväskylän JYP:lle voitoin 4–0. Mestaruus oli JYP:n ensimmäinen.[33][91]

Kaudella 2009–2010 Kärpät menestyi runkosarjassa edellistäkin kautta heikommin ja sijoittui yhdeksänneksi. Kärppien runkosarjan sijoitus on ollut sitä huonompi viimeksi kaudella 1988–1989, jonka päätteeksi Kärpät putosi liigasta.[90] Joukkue oli menettänyt vielä edelliskauteenkin verrattuna nimekkäitä ja tehokkaita pelaajia (Jonas Andersson, Toni Koivisto, Juhamatti Aaltonen), eikä kyennyt paikkaamaan niitä Pavel Rosan kaltaisilla suurhankinnoilla. Lisäksi osa pelaajahankinnoista osoittautui vääriksi: esimerkiksi tehomiehiksi hankitut Pekka Saarenheimo ja Kimmo Koskenkorva kärsivät koko kauden tehottomuudesta.

Ailahtelevien esitysten jälkeen seurajohto erotti Matti Alatalon ja päävalmentajaksi nimitettiin pitkäaikainen apuvalmentaja Mikko Haapakoski. Haapakosken astuminen päävalmentajaksi piristikin joukkueen esityksiä jonkin verran. Osittain asiaan vaikutti myös maalivahti Tuomas Tarkin palaaminen huipputasolleen. Kärpät kohtasi ensimmäisellä kierroksella Espoo Bluesin, jonka se pudotti otteluvoitoin 1–2[92]. Puolivälierissä Kärpät lähti altavastaajana runkosarjan voittajaa JYP:iä vastaan, mutta onnistui nousemaan vielä 0–3 otteluvoitoista tasoihin ja viemään ratkaisun aina seitsemänteen peliin saakka. Siinä Kärpät hävisi kuitenkin 2–0 ja voitoin 3–4 jäi siis mitalitta. Sitä ennen Kärpät oli voittanut mitalin ennätyksellisesti seitsemänä kautena peräkkäin[93].

Keväällä 2010 Kärpät sai kuitenkin myös ilon aihetta, kun joukkueen A-nuorten joukkue voitti kultaa A-nuorten SM-liigassa. Joukkueen nuoria lupauksia olivat muun muassa tulevien kausien liigapelaajat Joonas Donskoi, Julius Junttila, Joonas Komulainen, Miikka Salomäki ja Tomi Karhunen.

Kauteen 2010–2011 Kärpät lähti selkeänä tavoitteenaan päästä takaisin mitalikantaan. Ari Hilli oli siirtynyt jo syksyllä 2009 kokonaan maalivahtivalmentajaksi, ja urheilutoimenjohtajaksi palkattiin ex-puolustaja Harri Aho. Joukkueeseen hankittiin nimekkäitä pelaajia, kuten Kamil Kreps, Marko Luomala ja Vladimir Sicak, minkä lisäksi myös Pavel Rosa jatkoi joukkueessa. Tämän lisäksi joukkueeseen liittyi vielä ennen joulua tuttu tšekkivahvistus Petr Tenkrat sekä keväällä hyökkääjä Ivan Huml ja puolustaja Jan Snopek. Vaikka joukkue olikin nimekäs, se pelasi alkukauden kehnosti ja kamppaili sarjan sijoituksista 8–12. Tähän olivat syynä joukkueen huono kemia, sekä lukuisien suurten hankintojen (etupäässä Kamil Krepsin) alisuorittaminen. Muun muassa Luomala saikin lopulta lähteä joukkueesta, samoin try outin kautta vuoden sopimuksen saanut Jonathan Hedström. Myös maalivahtiongelma oli ilmeinen: ykkösmaalivahdiksi kaavailtu Petri Koivisto ei onnistunut, ja lopulta maalivahdiksi hankittiin SaiPa-vahti Ville Hostikka. Kauden päätteeksi koko joukkueen kärki oli käytännössä vaihtunut.

Syksyn mittaan Mikko Haapakoski sai seurajohdolta lähtöpassit toisena valmentajana vuoden sisään ja paikalle palkattiin Kärpissä valmentajauransa aloittanut Hannu Aravirta. Joulun jälkeen, alun yskähtelystä huolimatta Aravirta saikin Kärppien peliin uutta ryhtiä ja runkosarjan loppupuolella Kärpät olikin yksi liigan kovakuntoisimmista joukkueista. Runkosarjasijoitus oli kuitenkin vasta kahdeksas, jonka myötä Kärpät joutui karsimaan pudotuspelipaikasta viimevuotiseen tapaan Espoon Bluesin kanssa. Kausi päättyi katastrofiin, kun Blues voitti viimeisen ja ratkaisevan ottelun Raksilassa jatkoaikamaalissa 1–2 ja eteni jatkoon pudottaen Kärpät ensimmäistä kertaa 2000-luvulla kokonaan ulos pudotuspeleistä.

2011–2013: Aravirran aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hannu Aravirran aikakaudella Kärpät ei saavuttanut mainittavaa menestystä, vaikka joukkue oli jokaisella kaudella SM-liigan kalleimpia joukkueita. Kauden 2010–2011 pettymyksen jälkeen ulkomaalaispelaajien määrää kuitenkin karsittiin rajusti ja nuorien pelaajien sisäänajo aloitettiin. Vuosina 2011–2013 Kärpistä nousi pelaavaan kokoonpanoon täysi ketjullinen 90-luvulla syntyneitä pelaajia, etupäässä Joonas Donskoi, Miikka Salomäki ja Ville Pokka.

Kaudella 2011–2012 Kärpät vahvistui kovalla paluumuuttajalla, kun edelliskaudella pudotuspelien maalipörssin voittanut Juha-Pekka Haataja palasi kasvattajaseuraansa. Edelliskauden ulkomaalaisista Ouluun jäivät ainoastaan Ivan Huml ja Jan Snopek. Haataja ja Huml muodostivatkin seuraavien kausien aikana SM-liigan tehokkaimman tutkaparin. Uutena joukkueeseen liittyi ruotsalaispuolustaja Oscar Eklund. Kärpät pelasi kauden aikana pääosin positiivisella ilmeellä ja sijoitus pysyi pitkään liigan keskikastissa, mutta lopulta oli jälleen tyytyminen seitsemänteen tilaan suoran pudotuspeliviivan ulkopuolella. Yksi syy tähän oli selkeän ykkössentterin puuttuminen Jari Viuhkolan loukkaannuttua tammikuun alussa. Hänen tilalleen hankittiin siirtorajan kynnyksellä slovakkiveteraani Josef Stümpel. Myös maalivahtiosasto koki muutoksia, kun ruotsalaisvahti Johan Backlund saapui korvaamaan pääosin hyvin pelannutta Ville Hostikkaa.

Pudotuspeleissä Kärpät kukisti TPS:n suoraan 2–0 villikorttikierroksella ja sai näin vastaansa Lahden Pelicansin. Kärpät johti sarjaa parhaimmillaan 3–1 ja oli jo varmistaa välieräpaikkansa kuudennessa ottelussa, jossa Kärpät johti vastustajaansa kotonaan 2–0 toisen erän jälkeen. Kolmannessa erässä Johan Backlund kuitenkin romahti totaalisesti päästäen kolme helppoa maalia lyhyen ajan sisään. Kärpät taisteli pelin vielä tasoihin, mutta joutui nöyrtymään Justin Hodgmanin jatkoaikamaalin jälkeen. Lahdessa pelatussa seitsemännessä ottelussa Kärppien kausi päättyi lukemin 3–2.

Kautta 2012–2013 leimasi NHL:n työsulku. Kärpät lähti kauteen lähes samalla joukkueella kuin edelliseen, sillä erotuksella että Kimmo Koskenkorvan korvasi entinen Blues-kapteeni Toni Kähkönen ja Josef Stümppelin tilalle hankittiin johtavaksi sentteriksi TPS:stä Tomas Plihal. Myös Johan Backlund sai jatkaa joukkueessa Ville Hostikan vaihtaessa maisemaa. Heti alkusyksystä joukkue sai huonoja uutisia Jari Viuhkolan, Tomas Plihalin ja Oscar Eklundin loukkaantumisten myötä. Pelastajaksi saapui NHL-seura Carolina Hurricanesin Jussi Jokinen, joka otti kantaaksen ykkössentterin viitan. Jokisen paluu tapahtuikin puhtaalla 6–0 voitolla tulevasta Suomen mestarista Porin Ässistä. Jokisen lisäksi joukkueeseen saapuivat NHL:n puolelta San Jose Sharks -pakki Jason Demers ja Ottawa Senatorsin tähtisentteri Kyle Turris. NHL-miesten johdolla joukkue pelasikin erittäin hyvin ollen välillä jopa liigan kärjessä.

Ennen joulua alkoi kuitenkin joukkueen pelillinen alamäki. Kärpät pelasi ajoittain hyvin, mutta pisteputket ja perättäiset voitot jäivät ottamatta. NHL:n työsulun päätyttyä joukkue menetti kolme kärkipelaajaansa, eivätkä kuntoutuneet Jari Viuhkola tai Tomas Plihal kyenneet täyttämään ykkössentterin vaativaa tonttia. Tästä huolimatta Kärppien kevään ainoa pelaajahankinta oli puolustaja Josef Boumedienne. Ailahtelevat esitykset eskaloituivat lopulta aivan runkosarjan lopulla kuuden ottelun tappioputkeen, joka pudotti joukkueen suoran pudotuspeliviivan alapuolelle. Kärppien runkosarjan viimeinen kolmen pisteen voitto tuli 16.2. sarjajumbo Ilvestä vastaan lähes kuukausi ennen sarjan päättymistä. Katastrofaalinen loppukausi sai sinettinsä joukkueen pudottua villi kortti-kierroksella Rauman Lukolle otteluvoitoin 1–2. Ensimmäisessä osaottelussa Johan Backlund suli jälleen totaalisesti, kun Lukko pommitti ruotsalaisvahdin penkille tehden kolme maalia ensimmäisen erän aikana. Ratkaiseva kolmas ottelu venyi Oulussa jatkoajalle, jossa Toni Kähkönen pääsi kokeilemaan jopa rankkaria, mutta lopulta voiton ratkaisi Lukolle Otto Honkaheimo.

2013–2016: Marjamäen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuun 2013 lopussa Kärppien päävalmentajaksi nimettiin kahden vuoden sopimuksella Lauri Marjamäki. [94] Marjamäki toimi Espoo Bluesin päävalmentajana vuoden 2013 alkuun saakka, jolloin hänet erotettiin tehtävistään. Samassa tiedotustilaisuudessa julkistettiin Ari Hillin paluu maalivahtivalmentajaksi ja Mikko Mannerin palkkaaminen apuvalmentajaksi. Samana päivänä kerrottiin myös urheilullisten puolien uudelleenlinjauksista. Pelaajahankinnoista vastaa keväästä 2013 eteenpäin toimitusjohtaja Juha Junno, ja urheilutoimenjohtaja Harri Aho jatkaa muun muassa pelaaja- ja valmentajakartoitusta. [95]

Kauteen 2013–2014 joukkue koki merkittäviä positiivisia muutoksia edelliskausiin verrattuna. Pitkäaikainen kärppäkapteeni Ilkka Mikkola vaihtoi seuraa ja tilalle saapui pitkällä sopimuksella Lasse Kukkonen, jonka vanavedessä seurasi Mika Pyörälä. Floppisentteri Tomas Plihalin tilalle hankittiin kanadalainen Ben Maxwell ja ruotsalaisvahti Johan Backlundin korvasi Jussi Rynnäs. Juha-Pekka Haatajan lähtö KHL:ään yritettiin aluksi paikata tšekkilaituri David Květoňilla, mutta Květoň osoittautui nopeasti flopiksi ja lähti joukkueesta ennen lokakuuta. Tilalle Kärpät sai todellisen supervahvistuksen Juhamatti Aaltosen jäätyä ilman NHL- ja KHL-sopimuksia ja palattua näin kasvattajaseuransa paitaan. Myös vuoden 2004 mestaruuden ratkaissut Ari Vallin palasi Kärppiin.

Kärppien alkukausi oli alun yskähtelyjen jälkeen murhaavaa ylivoimaa. Kärpät rikkoi SM-liigan ennätyksen ottamalla 17 perättäistä voittoa ja häviämällä syyskauden 32 pelistä vain neljä varsinaisella peliajalla. Menestyksen tärkeimmäksi tekijäksi nousivat uhrautuva puolustus (vähiten päästettyjä maaleja), leveä hyökkäyskalusto (eniten tehtyjä maaleja) ja kaikkia maalivahtitilastoja dominoiva Jussi Rynnäs.

Finaalisarja Tapparaa vastaan oli äärimmäisen tiukka.kenen mukaan? Sarja venyi täyteen seitsemään otteluun, ja kaikki ottelut päättyivät yhden maalin erolla. Neljäs ja seitsemäs ottelu ratkesivat vasta jatkoerässä. Juhamatti Aaltonen teki finaalisarjan seitsemännen ottelun ratkaisseen jatkoerämaalin 68. peliminuutilla.[96] Kyseessä oli ensimmäinen kerta SM-sarjan historiassa, kun mestaruus ratkaistiin vasta seitsemännessä loppuottelussa.[97]

Kaudella 2014–2015 Kärpät selvisi finaalipeleihin Tapparaa vastaan. Maalinteossa kunnostautui erityisesti niin sanottu JJJ-ketju (Joonas Donskoi, Julius Junttila, Joonas Kemppainen).[98] Kärpät voitti lopulta finaaleissa Tapparan otteluvoitoin 4–3, kuten edelliselläkin kaudella. 17-vuotias Sebastian Aho ratkaisi joukkueelleen suomenmestaruuden tekemällä Kärppien 2–1-voittomaalin toisessa jatkoerässä ajassa 81.00.[99][100][101]

Kauteen 2015–2016 Kärpät lähti hallitsevana mestarina. Joukkueeseen liittyi uusia pelaajia kuten maalivahti Sami Aittokallio ja Ässistä tullut Mika Niemi. Kärpät pelasi tasaisen runkosarjan ja oli sarjataulukon kärkikolmikossa koko kauden. Helmikuussa 2016 joukkue sai nimekkään vahvistuksen kun Joni Pitkänen palasi Kärppiin pelattuaan useamman kauden NHL:ssä. Runkosarjassa Kärppien paras pistemies oli 18-vuotias Sebastian Aho, joka teki tehot 20+25=45. Kärpät oli runkosarjassa lopulta toinen 119 pisteellä. Puolivälierissä Kärpät pelasi Turun Palloseuraa vastaan. Kärpät hävisi ensimmäisen ottelun lukemin 1–2, mutta seuraavan pelin Kärpät voitti selvästi 6–1. Sarja eteni kuudenteen otteluun, jonka Kärpät voitti jatkoajalla ja eteni välieriin otteluvoitoin 4–2. Välierissä Kärpät sai vastaansa kahden viime kauden finaalivastustajan Tapparan. Tappara voitti kaksi ensimmäistä ottelua, mutta Kärpät tasoitti otteluvoitot 2–2:een. Lopulta sarja eteni jälleen Oulussa pelattavaan seitsemänteen peliin. Tällä kertaa Tappara oli kuitenkin parempi ja eteni neljättä kertaan peräkkäin finaaliin voitoin 4–3. Kärpät jäi täten pronssiotteluun, jossa vastaan asettui JYP. Kärpät oli kolmanteen erään asti 0–2 tappiolla, mutta Kärpät tasoitti pelin, ja Taneli Ronkainen teki voittomaalin ajassa 50:38. Kärpät voitti pronssia ja samalla Marjamäen aikakausi Kärpissä päättyi.

2016–2017 Kai Suikkasen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudeksi 2016–2017 Kärppien päävalmentajaksi asettui 2+1-vuotisella sopimuksella Kai Suikkanen. Kärpät lähti kauteen suuria muutoksia kokeneella kokoonpanolla. Useita avainpelaajia oli siirtynyt muualle tai lopettanut uransa. Uusina hankintoina joukkueeseen liittyi kesän aikana, SM-liigan parhaana puolustajana vuonna 2013 palkittu Shaun Heshka, paluun Kärppiin tehneet, tuohon kauteen uransa päättänyt puolustaja Ilkka Mikkola ja maalivahti Jussi Rynnäs. Hyökkäykseen hankittiin mm. Jesse Saarinen, Mikko Lehtonen, Toni Kähkönen, sekä ulkomaalaiset John Albert ja Niklas Olausson. Syksyn aikana hyökkäykseen värvättiin tšekkiläiset Jiří Tlustý ja Jan Hruška, sekä Niklas Hagman, joiden sopimuksia ei kuitenkaan jatkettu kauden loppuun asti. Kärpät oli kauden alussa sarjan häntäpäässä, mutta piristyi kauden edetessä ja nousi lähelle suoraa pudotuspelipaikkaa. Joukkue sijoittui lopulta runkosarjassa kahdeksanneksi. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastassa oli Helsingin IFK, jolle Kärpät hävisi otteluvoitoin 0–2. Kärppien paras pistemies oli tehot 26+29=55 tehnyt Mika Pyörälä, joka sijoittui SM-liigan pistepörssissä kolmanneksi ja palkittiin Lasse Oksanen -palkinnolla runkosarjan parhaana pelaajana. Muita onnistujia olivat läpimurtokauden pelannut, Kärppiin Sportista palannut Ville Leskinen ja puolustajien pistepörssissä kolmanneksi sijoittunut Heshka. Kauden päätyttyä Kärpät tiedotti, ettei Kai Suikkanen jatka päävalmentajana.

Mikko Mannerin aikakausi alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärppien liigamiehistön vetovastuun otti kaudella 2017–2018 Mikko Manner. Kärppien miehistöltä ei ennen kauden alkua odotettu paljoakaan, vaikka joukkueeseen saapuivat muun muassa Charles Bertrand, Veini Vehviläinen ja Julius Junttila. Kuitenkin Manner sai joukkueen uskomattomaan nousuun. Kärpät voitti 29. marraskuuta mennessä putkeen 13 kotipeliään tehden samalla uuden kotivoittojensa ennätyksen, sillä se hävisi kauden kotikentällä pelatun avauspelinsä HPK:lle 2–3 voittolaukauskisan jälkeen. Samana päivänä on Kärpät kerännyt 63 sarjapistettä Liigassa, 12 pisteen erotuksella seuraavina tuleviin TPS:aan ja Tapparaan.[102]

Kärpät voitti runkosarjan ja keräsi siinä 123 pistettä. Puolivälierissä Kärpät sai vastaansa Porin Ässät. Kärpät passitti porilaiset kesälomalle voitoin 4–1. Semifinaalissa Kärpät kohtasi Helsingin IFK:n. Ottelusarja venyi seitsämänteen peliin, jonka Kärpät voitti. Kärpät eteni finaaliin kolmen vuoden tauon jälkeen ja sai vastaansa jälleen Tapparan, jolle finaali oli jo kuudes perättäinen. Kärpät voitti finaalisarjan 4–2 ja ratkaisevan maalin kuudennessa finaalissa iski Aleksi Mäkelä. Mestaruus oli Kärppien seurahistorian kahdeksas ja kolmas 2010-luvulla. Julius Junttila palkittiin pudotuspelien parhaana pelaajana. Mikko Mannerin ensimmäinen päävalmentajakausi päättyi mestaruusjuhliin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kulju, Mika: Kärpät: Pohjoisen kiekkoihme. Helsinki: Avanti Broadcasting, 2003. ISBN 952-5517-00-4.
  • Mennander, Ari & Mennander, Pasi (toim.): Leijonien tarina. Suomen jääkiekkoliiton historia 1929–2001. Helsingissä: Gummerus: Ajatus, 2003. ISBN 951-20-6455-3.
  • Suikki, Reijo (vt. päätoimittaja): Jääkiekkokirja 2002–2003. Jyväskylä: Gummerus, 2002. ISBN 952-469-002-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Kulju 2003, s. 220.
  2. ↑ a b c d e f Kulju 2003, s. 60.
  3. ↑ a b Kulju 2003, s. 61.
  4. ↑ Pohjois-Pohjanmaan maakunnan tunnukset Pohjois-Pohjanmaan liitto. Viitattu 10.4.2014.
  5. ↑ Suomen Palloliiton toimintakertomus 1948 (pdf) urheilumuseo.fi. Arkistoitu 16.10.2013. Viitattu 5.2.2013.
  6. ↑ Kulju 2003, s. 62.
  7. ↑ a b c Kulju 2003, s. 63.
  8. ↑ a b c Kulju 2003, s. 67.
  9. ↑ Pian on aika muistella, mistä kaikki alkoi 6.4.2006. Oulun Kärpät. Viitattu 5.6.2009.
  10. ↑ a b Kulju 2003, s. 66.
  11. ↑ a b c Kulju 2003, s. 68
  12. ↑ Pietarinen, Heikki: Finland – Divisional Movements 21.5.2009. Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 11.4.2010. (englanniksi)
  13. ↑ Pietarinen, Heikki: Finland – List of League Second Level Tables 15.1.2010. Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation. Viitattu 11.4.2010. (englanniksi)
  14. ↑ Mennander & Mennander, s. 193.
  15. ↑ a b Kulju 2003, s. 221.
  16. ↑ Kulju 2003, s. 69.
  17. ↑ SM-liigan runkosarja kaudella 60–61 SM-liiga Oy. Viitattu 30.9.2008. [vanhentunut linkki]
  18. ↑ ”Urheilu”, Mitä Missä Milloin- kansalaisen vuosikirja, s. 362. Otava, 1969.
  19. ↑ Suikki, Reijo; s. 178.–187.
  20. ↑ Suikki, Reijo; s. 199.
  21. ↑ a b Mennander & Mennander, s. 194.
  22. ↑ Lepistö, Leena: Kaikkien aikojen kiekkoleijona – #21 Esa Peltonen MTV3. MTV3 Oy. Viitattu 13.12.2009.
  23. ↑ a b c Kohti kansallista huippukiekkoilua – vuodet 1951–1976 oulunkarpat.fi. Viitattu 20.9.2008.
  24. ↑ Honkavaara, Aarne (toim.): Jääkiekkokirja 1975–1976, s. 46. , 1975. ISBN 951-99062-0-7.
  25. ↑ I-divisioonan sarjataulukko. Turun Sanomat, 1.3.1976, s. 13.
  26. ↑ a b Tulospalsta. Turun Sanomat, 4.3.1976, s. 13.
  27. ↑ a b c Otteluselostus. Turun Sanomat, 22.3.1976, s. 12.
  28. ↑ a b Otteluselostus ja tulospalsta. Turun Sanomat, 24.3.1976, s. 13.
  29. ↑ I-divisioonan sarjataulukko. Turun Sanomat, 7.3.1977, s. 12.
  30. ↑ Liigakarsinnan sarjataulukko. Turun Sanomat, 21.3.1977, s. 15.
  31. ↑ a b Tulospalsta. Turun Sanomat, 23.3.1977, s. 15.
  32. ↑ a b c Kulju 2003, s. 73.
  33. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Torvinen, Jukka (vt. päätoimittaja): ”SM-liigan sarjataulukot 1976–2009”, Jääkiekkoilun virallinen vuosikirja 2009–2010, s. 166–173. Tampere: Egmont, 2009. ISBN 978-952-233-182-3.
  34. ↑ Oulun Kärppien historia 1977–1989 oulunkarpat.fi. Viitattu 20.9.2008.
  35. ↑ Kulju 2003, s. 76–79.
  36. ↑ KalPa sivusi SM-liigan ennätystä 13.1.2010. SM-liiga Oy. Arkistoitu 19.1.2010. Viitattu 13.1.2010.
  37. ↑ a b c d e f Kulju 2003, s. 80.–83.
  38. ↑ a b c d Kulju 2003, s. 96.
  39. ↑ Mikkola, Miikka: hissi tuo ja hissi vie 9.6.2004. Jatkoaika.com. Viitattu 22.11.2009.
  40. ↑ Laulava taituri haaveilee paluusta Raksilaan Kaleva. 20.11.2009. Arkistoitu 26.12.2009. Viitattu 22.11.2009.
  41. ↑ Mikkola, Miikka: SaiPan vuoro kiristää vyötä 15.6.2004. Jatkoaika.com. Viitattu 22.11.2009.
  42. ↑ a b c d e f Mestis – Palkitut mestis.fi. Suomen Jääkiekkoliitto. Arkistoitu 15.12.2010. Viitattu 30.11.2009.
  43. ↑ Mikkola, Miikka: Klassikko 1.7.2004. Jatkoaika.com. Viitattu 22.11.2009.
  44. ↑ a b Roster for Kärpät Oulu, I divisioona (93–94) Eurohockey.com. Viitattu 12.1.2009. (englanniksi)
  45. ↑ Oulun Kärppien historia 1990–2000 oulunkarpat.fi. Viitattu 20.9.2008.
  46. ↑ a b c d e Kulju 2003, s. 100.
  47. ↑ a b Palonen, Joose: Kärpät on 2000-luvun dynastia. IS Urheilu, 13.4.2007, s. 5.
  48. ↑ Kulju 2003, s. 184.
  49. ↑ Kulju 2003, s. 101.
  50. ↑ Kulju 2003, s. 103.
  51. ↑ a b Kulju 2003, s. 105.
  52. ↑ Kulju 2003, s. 108.
  53. ↑ Kulju 2003, s. 110.
  54. ↑ Kulju 2003, s. 113.
  55. ↑ a b Kulju 2003, s. 114.
  56. ↑ Tamminen, Juhani: ”Tamin saatesanat: 43. kausi – miksi?”, Kausi elämästäni, s. 9. Toimittanut Jani Mesikämmen. Jyväskylä: Ajatus, 2009. ISBN 978-951-20-7930-8.
  57. ↑ Kulju 2003, s. 115.
  58. ↑ Kulju 2003, s. 117.
  59. ↑ Kulju 2003, s. 119.
  60. ↑ Kulju 2003, s. 120.
  61. ↑ Oulun Kärpät nousi pelaamalla SM-liigaan 12.4.2000. MTV3. Viitattu 25.9.2008.
  62. ↑ a b 00–01 Player Stats EliteProspects. Viitattu 5.2.2015.
  63. ↑ Oulun Kärppien maalivahtien torjuntaprosentti pudotuspeleissä 00–01 SM-liiga. Viitattu 5.12.2009. [vanhentunut linkki]
  64. ↑ Stenkka: Oulun Kärpät Jääkausi / Huhtikuu 2002 Huhtikuu 2002. Oulun Kärpät. Viitattu 28.1.2009.
  65. ↑ Roster of Kärpät Oulu – SM-Liiga ('01/'02) Eurohockey.net. Viitattu 7.12.2009. (englanniksi)
  66. ↑ Roster of Kärpät Oulu – SM-Liiga playoff ('01/'02) Eurohockey.net. Viitattu 7.12.2009. (englanniksi)
  67. ↑ Sarjataulukko 02–03 SM-liiga. Viitattu 7.12.2009. [vanhentunut linkki]
  68. ↑ Roster of Kärpät Oulu – SM-Liiga ('02/'03) Eurohockey.net. Viitattu 7.12.2009. (englanniksi)
  69. ↑ SM-liiga pudotuspelit 2002–2003 SM-liiga. Viitattu 7.12.2009. [vanhentunut linkki]
  70. ↑ Roster of Kärpät Oulu – SM-Liiga playoff ('02/'03) Eurohockey.net. Viitattu 7.12.2009. (englanniksi)
  71. ↑ Hietala, Heidi: Routasydän raikui jälkipeleissä Kaleva. 13.4.2004. Viitattu 26.2.2010. [vanhentunut linkki]
  72. ↑ Sarjataulukko 03–04 SM-liiga. Viitattu 7.12.2009.
  73. ↑ Roster of Kärpät Oulu – SM-Liiga ('03/'04) Eurohockey.net. Viitattu 7.12.2009. (englanniksi)
  74. ↑ SM-liiga pudotuspelit 2003–2004 SM-liiga. Viitattu 7.12.2009. [vanhentunut linkki]
  75. ↑ Lindfors, Jukka: TPS–Kärpät 2004 Yleisradio. Arkistoitu 14.6.2008. Viitattu 7.12.2009.
  76. ↑ Roster of Kärpät Oulu – SM-Liiga playoff ('03/'04) Eurohockey.net. Viitattu 7.12.2009. (englanniksi)
  77. ↑ Sarjataulukko 04–05 SM-liiga. Viitattu 24.2.2010. [vanhentunut linkki]
  78. ↑ Ottelun Kärpät – Tappara tilastot, 25.3.2005 25.3.2005. SM-liiga. Viitattu 24.2.2010. [vanhentunut linkki]
  79. ↑ Kauden 2004–2005 pudotuspelit 17.4.2005. SM-liiga. Viitattu 24.2.2010. [vanhentunut linkki]
  80. ↑ Sarjataulukko 05–06 SM-liiga. Viitattu 24.2.2010. [vanhentunut linkki]
  81. ↑ Kärpät toistamiseen Bluesia parempi 25.3.2006. MTV3. Viitattu 24.2.2010.
  82. ↑ Kärpät ennakkosuosikkina mestaruusjahtiin 22.3.2006. MTV3. Viitattu 24.2.2010.
  83. ↑ Ässät jääkiekon finaaleihin, HPK ja HIFK jatkavat semifinaalisarjaansa 11.4.2006. MTV3. Viitattu 24.2.2010.
  84. ↑ Kauden 2005–2006 pudotuspelit 22.4.2005. SM-liiga. Viitattu 24.2.2010. [vanhentunut linkki]
  85. ↑ Sarjataulukko 06–07 SM-liiga. Viitattu 24.2.2010. [vanhentunut linkki]
  86. ↑ Kauden 2006–2007 pudotuspelit 22.4.2005. SM-liiga. Viitattu 24.2.2010. [vanhentunut linkki]
  87. ↑ Sarjataulukko 07–08 SM-liiga. Viitattu 24.2.2010. [vanhentunut linkki]
  88. ↑ Ottelun Kärpät – Ilves tilastot,19 .3.2005 19.3.2008. SM-liiga. Viitattu 25.2.2010. [vanhentunut linkki]
  89. ↑ Kauden 2007–2008 pudotuspelit sm-liiga.fi. 22.4.2005. SM-liiga. Viitattu 24.2.2010. [vanhentunut linkki]
  90. ↑ a b Historia: Kärpät SM-liiga. Viitattu 15.3.2009.
  91. ↑ JYP on Suomen mestari 14.4.2009. MTV3. Viitattu 22.11.2009.
  92. ↑ Viljanen, Petri: Kärppien kokemus riitti kaatamaan Bluesin 26.3.2010. Yleisradio. Viitattu 10.4.2010.
  93. ↑ JYP vältti katastrofin ja rynni välieriin TPS:aa vastaan 8.4.2010. Yleisradio. Viitattu 10.4.2010.
  94. ↑ Marjamäki Kärppien päävalmentajaksi 27.3.2013. Oulun Kärpät.
  95. ↑ Uusia linjauksia urheilupuolelle Oulun Kärpät.
  96. ↑ Härkönen, Tuomas: Kärpät Suomen mestariksi Aaltosen huikealla jatkoerämaalilla jatkoaika.com. 26.4.2014. Jatkoaika ry. ”Juhamatti Aaltonen otti ratkaisijan viitan harteilleen ja teki lopulta pelin ainoan maalin.” Viitattu 22.3.2017.
  97. ↑ Aaltosen taitomaali käynnisti Kärppä-juhlat – “Uskomaton fiilis” kiekko.ts.fi. 26.4.2014. TS-Yhtymä Oy. Arkistoitu 23.3.2017. ”Se oli ensimmäinen kerta jääkiekkoliigan historiassa, kun mestaruus ratkesi vasta seitsemännessä finaalissa.” Viitattu 22.3.2017.
  98. ↑ Kärppien JJJ-ketju pitelemätön Tapparalle iltalehti.fi. 18.4.2015. Alma Media Oyj & Oy Suomen Tietotoimisto – Finska Notisbyrån Ab. Viitattu 24.4.2015.
  99. ↑ Sebastian Aho sen ratkaisi – Kärpät juhlii toista peräkkäistä mestaruutta kaleva.fi. 25.4.2015. Kaleva Oy. ”Tapparan kirves karahti kiveen toisessa jatkoerässä pelikellon näyttäessä 81.00, ja tulostaululle pyörähti lukemiksi 2–1.” Viitattu 22.3.2017.
  100. ↑ Vilén, Jan: Kärpät voitti Suomen mestaruuden – 17-vuotias Aho ujutti ratkaisumaalin Metsolan längistä hs.fi. 26.4.2015. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 22.3.2017.
  101. ↑ Otteluseuranta liiga.fi. 25.4.2015. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 27.4.2015.
  102. ↑ Oulussa tehtiin seurahistoriaa. Jatkoaika.com. Viitattu 29.11.2017
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Oulun_Kärppien_historia&oldid=21555121”