Otto Moilanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Otto Moilanen (s. 12. huhtikuuta 1979) on suomalainen peliuransa päättänyt salibandyn pelaaja, sekä valmentaja. Moilanen aloitti pelaajauransa Lappeenrannan NST:ssä jossa hänet valittiin vuoden poikajunioriksi kauden 1997-1998 päätteeksi.

Otto Moilanen 29.11.2021 muotokuva

Moilanen edusti Salibandyliigassa seuratasolla kasvattajaseuransa Lappeenrannan NST:n lisäksi Joensuun Josbaa, helsinkiläistä Tapanilan Erää sekä Loviisan Toria. Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla Moilanen pelasi Storvreta IBK:ssa kaudella 2004-20005, sekä Sveitsin pääsarjassa edustaen Grasshopper Club Zürichiä kaudella 2011-2012. Hän oli myös Suomen salibandymaajoukkueessa MM-kisoissa 2004, pelasi Suomen U19 maajoukkueessa kahden kauden ajan (1997-1999) sekä opiskelijamaajoukkueessa kaudella 2007-2008. Moilanen toimi sekä U19 joukkueen että opiskelijamaajoukkueen kapteenina.

Moilanen toimi myös viiden ja puolen vuoden ajan Kanadan miesten maajoukkueen päävalmentajana, valmentaen Kanadaa kolmissa MM-kilpailuissa (2018, 2021, 2022) sekä vuoden 2022 World Gameseissa Birminghamissa Yhdysvalloissa.

Päävalmentajana hän on toiminut Sveitsin pääsarja NLA:ssa Lok Reinachissa, Sveitsin toisekseksi korkeimmalla sarjatasolla NLB:ssä Ad Astra Sarnenissa. Tällä hetkellä hän toimii Sveitsin pääsarjassa pelaavan Zug Unitedin valemnnustiimissä.

Pelipaikka: Oikea Laitahyökkääjä, Keskushyökkääjä

Pääsarjauran pelaajatilastot

Kausi Joukkue Sarja O M S P J O M S P J M
1998-99 NST Liiga 17 0 0 0 12 0 0 0 0 0
1999-00 NST Liiga 27 13 7 20 12 0 0 0 0 0
2000-01 Josba Liiga 17 4 2 6 10 8 1 1 2 2 P
2001-02 Josba Liiga 25 6 12 18 8 11 3 3 6 12 H
2002-03 Josba Liiga 33 19 16 35 36 10 7 4 11 19 H
2003-04 Josba Liiga 32 23 9 32 16 12 10 5 15 4 H
2004-05 Storvreta IBK (Swe) Elitserien (SSL) 22 8 7 15 10 NA NA NA NA NA P
2005-06 Josba Liiga 31 24 23 47 25 9 9 5 14 2 P
2006-07 Josba Liiga 25 25 13 38 12 5 1 1 2 0
2007-08 Josba Liiga 26 14 21 35 8 4 1 4 5 12
2009-10 Tapanilan Erä Liiga 25 9 5 14 0 11 4 3 7 4 H
2011-12 GC Zürich (Sui) NLA NA NA NA NA NA NA NA NA NA NA
2012-13 Josba Liiga 20 10 8 18 21 0 0 0 0 0
2013-14 Loviisan Tor Liiga 12 1 3 4 11 0 0 0 0 0


Suomen Cup 2002, 2009 SM-hopea 2002, 2003, 2004, 2010 SM-pronssi 2001, 2006 Sveitsin NLA Hopea 2012 Elutserien Ruotsi, Pronssi 2005 MM-Pronssi 2004 [[

Otto Moilanen antaa ohjeita joukkueelle

]] Vuoden poikajuniori 1997 Junioreisssa kolme SM-mitalia


Lähteet: 1) http://statistik.innebandy.se/ft.aspx?scr=scorers&ftid=27621&fsid=41 2) https://nhlfinns.net/salibandy/pelaaja/otto-moilanen-19790412 3) https://www.floorballcanada.org/leagues/newsletter.cfm?clientID=5431&leagueID=0&page=113489