Otto F. Holm

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oulun entinen synnytyslaitos

Otto Ferdinand Holm (7. maaliskuuta 1867 Turku18. huhtikuuta 1927 Oulu) oli suomalainen arkkitehti.

Suoritettuaan ylioppilastutkinnon Turun ruotsalaisessa reaalikoulussa Holm siirtyi opiskelemaan Suomen polyteknilliseen opistoon, josta valmistui arkkitehdiksi vuonna 1889. Jo samana vuonna hänet määrättiin ylimääräiseksi arkkitehdiksi Yleisten rakennusten ylihallitukseen. Holm nimitettiin Oulun läänin lääninarkkitehdiksi vuonna 1918. [1]

Ouluun Holm suunnitteli useita julkisia rakennuksia, joista ehkä tunnetuin on vanha synnytyslaitos Tuirassa. Holm suunnitteli myös oman talonsa, joka rakennettiin Uudenkadun ja Heikinkadun kulmaan vuonna 1924. Tyyliltään Holmin työt edustavat 1920-luvun klassismia. Toisaalta monista rakennuksista löytyy myös piirteitä myöhäisestä jugendista.[2]

Otto F. Holm kuoli Oulussa keväällä 1927. Hänet siunattiin suunnittelemassaan Oulun hautausmaan siunauskappelissa, mutta haudattiin Helsinkiin.[2]

Otto F. Holmin työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Esko Järventaus: Studia Historica Tomus I: Oulun lääninarkkitehdit, s. 298–299. Oulun Historiaseura, 1967.
  2. a b Karvosenoja, Heikki ja Niskala, Kaarina: Varjoista valoon. Oulun siunauskappelit, s. 43-44. Oulu: Oulun tuomiokirkkoseurakunta, 2003. ISBN 952-99248-0-1.
  3. Historiakohteita Rauman seudulla 19. kesäkuuta 2007. Rauman kaupunki. Viitattu 13. tammikuuta 2008.
  4. Pohjois-Karjalan kulttuuriympäristöt Liite 1 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Viitattu 29. maaliskuuta 2007.
  5. Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet Osa 1. Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliiton Julkaisu A:115, s. 40,48,50. Oulu: Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliitto, 1993. ISBN 951-9328-53-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä arkkitehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.