Otto Aarnisalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Otto Aarnisalo
Otto Vilho Lillqvist
Otto Aarnisalo.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 8. heinäkuuta 1864
Viipuri
Kuollut 18. syyskuuta 1942 (78 vuotta)
Sortavala
Ammatti pastori, johtaja, kirjailija
Puoliso Alfhild Ingeborg Maria Heinrichs
Lapset Siiri Elisabet
Vanhemmat Anders Lillqvist ja Sofia Beata Skrufving
Kirjailija
Aikakausi 1906-1942
Tyylilajit kantaa ottavat kirjoitukset, kirjoitelmat diakoniasta
Esikoisteos Jeesus ja Sakkeus 1906
Pääteokset Suomen kirkon sisälähetysseura : 1905-1930.
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Otto Vilho Aarnisalo (sukunimi vuoteen 1906 Lillqvist ; 8. heinäkuuta 1864 Viipuri18. syyskuuta 1942 Sortavala) oli suomalainen pappi ja Suomen Kirkon Sisälähetysseuran perustaja ja pitkäaikainen johtaja. Aarnisalo tunnetaan suomalaisen diakonian ja sisälähetyksen uranuurtajana.[1][2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aarnisalon vanhemmat olivat rakennusmestari Anders Lillqvist ja Sofia Beata Skrufving. Hän pääsi ylioppilaaksi Viipurin lyseosta vuonna 1883, suoritti vuonna 1887 teologisen erotutkinnon ja vihittiin papiksi Porvoossa 1888. Aarnisalo toimi seurakuntapappina ensin Karjalassa, sitten Virroilla. Virtain seurakunnan virallisena apulaisena hän julkaisi ohjelmakirjaset Diakonia eli Seurakunnallinen vaivaishoito (1897) ja Suomen kirkon diakoniakysymys (1899). Aarnisalo katsoi diakonian kuuluvan osana kirkon ja seurakuntien tehtäväkuvaa. Diakoniassa Aarnisalo asetti vaivais- eli köyhäinhoidon laitossairaanhoitoa tärkeämmäksi. Vuonna 1898 Virtain seurakunta palkkasi diakonissan ja järjesti ensimmäisen diakonian elojuhlan.[2]

Vuosina 1900–1905 Aarnisalo työskenteli Sortavalan Evankelisen Seuran pappina. Hän käynnisti vuonna 1901 miesdiakonien koulutuksen erityisessä seurakuntapalvelijalaitoksessa, johon rakennettiin vanhuksien, mielisairaiden ja vajaamielisten hoitokodit. Paikalliselle seuralle laajentuva toiminta kävi liian kalliiksi, joten vuonna 1905 Aarnisalon aloitteesta perustettiin Suomen Kirkon Sisälähetysseura, jonka kotipaikaksi tuli Sortavala ja toimitusjohtajaksi Aarnisalo. Seura huolehti diakonien ja diakonissojen koulutuksesta, armeliaisuuslaitosten ylläpitämisestä sekä painatti Raamattuja ja muuta hengellistä kirjallisuutta. Liikolan diakonikoulu Sortavalassa toimi vuoteen 1921 saakka.[2]

Diakoniakysymys kirkkolaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aarnisalo ajoi myös diakonisäädösten saamista kirkkolakiin. Asia pantiin vireille vuoden 1908 kirkolliskokouksessa ja Aarnisalo sai kirkkolakikomitean puolelleen. Kuitenkin vuoden 1913 kirkolliskokouksessa Aarnisalon ehdotukset kokivat vastarintaa. Kovin Aarnisalon kritisoija oli hänen vanha opiskelukaverinsa Oulun diakonissakodin johtaja Uno Wegelius. Kirkolliskokous hyväksyi diakoniakysymyksen osalta vain laimean muotoilun; kirkkoherran tuli ”edistää jatkuvan laupeudentoimen ylläpitämistä seurakunnassa ja varsinkin toimia tarvittavien diakonien tai diakonissojen eli mies- tai naispalvelijoiden ottamiseksi seurakunnan palvelukseen”. Vuoden 1918 kirkkolaki kuitenkin tunnusti diakonian osana kirkon virallista toimintaa. Aarnisalon ehdotukset toteutuivat vuoden 1943 kirkkolaissa, jonka mukaan ”jokaisen seurakunnan tulee harjoittaa kristillistä laupeudentointa ja ottaa palvelukseensa siihen tarvittavia henkilöitä”.[2]

Myöhempi elämä ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aarnisalo jäi eläkkeelle Suomen Kirkon Sisälähetysseuran toimitusjohtajan tehtävästä vuonna 1931, mutta toimi tehtävässä käytännössä vuoteen 1937. Rovastin arvon hän sai vuonna 1914.[2] Aarnisalo haudattiin Liikolan entisen diakonialaitoksen lähelle[3].

Aarnisalon puoliso vuodesta 1888 oli Alfhild Ingeborg Maria Heinrichs (1861–1944). Pariskunnalla oli neljä tytärtä.[2]

Poliittiset näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aarnisalon poliittiset ja yhteiskunnalliset näkemykset olivat omaperäisiä. Sisällisodan aikana Suojeluskuntalainen-lehdessä Aarnisalo kirjoitti voimakkaita vetoomuksia ihmisarvoisen elämän mahdollisuuksien turvaamisesta kaikille ja vihollisten rakastamisesta. Hän joutui ongelmiin sensuuriviranomaisten kanssa, mutta kävi Seinäjoella kenraali Gustaf Mannerheim luona turvaamassa kirjoitusmahdollisuutensa. Syksyllä 1918 Aarnisalo julkaisi kirjan Suomen vaara : mietteitä nykyhetken varalta nimimerkillä ”Työmiehen poika”, jossa hän esitti ”kansallissosialistiseksi” kutsumansa ohjelman. Aarnisalon mielestä taloudelliset ristiriidat voitiin ratkaista ainoastaan siirtymällä ”sosialistiselle kannalle” ja vuoden 1920 Aikalaiskirjassa Aarnisalo luonnehti itseään täysiverikseksi sosialistiksi, joka ei kuitenkaan kuulunut sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Aarnisalon vanha opettaja ja tukija, arkkipiispa Gustaf Johansson vaati häntä irtisanoutumaan sosialismista ja katkaisi välinsä häneen.[2] Sisällissodan jälkeen hän joutui silmätikuksi ja hänen toimintaansa rajoitettiin juuri poliittisista syistä, vaikka poliittista sitoutuneisuutta ei voitukaan todistaa.[4]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jeesus ja Sakkeus. Piirteitä Jeesuksen elämästä 6. Suomen kirkon sisälähetysseura, Viipuri 1906
  • Sisar Ellonen eli mitä diakonittarella oli tehtävää syrjäkylässä. Suomen kirkon sisälähetysseura, Savonlinna 1907
  • Raamatun painattamisen siirtäminen kotimaahan. Suomen kirkon sisälähetysseura, Sortavala 1913
  • Suomen vaara : mietteitä nykyhetken varalta ; esittänyt Työmiehen poika. Otava 1918
  • Houkan kirje Suomen papeille. Tekijä, Sortavala 1917, Suomen kirkon sisälähetysseura, Pieksämäki 1949
  • Hallakorpi kuivattava. Suomen kirkon sisälähetysseura, Sortavala 1922
  • Venäjä ja Raamattu. Suomen kirkon sisälähetysseura, Sortavala 1922
  • Europan evankelisten kirkkojen velvollisuus Venäjää kohtaan : esitetty Saksan sisälähetyksen 75-vuotisjuhlassa Wittenbergissä 24 syysk. 1923. Sortavala 1923
  • Protestanttisen kristillisyyden ja länsimaisen sivistyksen etuvartio kaukana Pohjolassa. Suomen kirkon sisälähetysseura, Sortavala 1923
  • Suomen kirkon sisälähetysseura : 1905-1930. Suomen kirkon sisälähetysseura, Sortavala 1930
  • Sortavalan maaseurakunnan jako. Sortavala 1935
  • Avioerosta ja eronneitten vihkimisestä uuteen avioliittoon : tutkielma kirkolliskokousten asiakirjoista ja yritys asian ratkaisemiseksi. Tekijä, Sortavala 1938
  • Sisar Eeva eli mitä diakonissalla oli tehtävää Syrjäkylässä. Suomen kirkon sisälähetysseura, Sortavala 1943
  • Opettajan luona 1. Suomen kirkon sisälähetysseura, Pieksämäki 1944
  • Opettajan luona 2. Suomen kirkon sisälähetysseura, Pieksämäki 1947
  • Etsivän kirkon puolesta : Otto Aarnisalon kirjoituksia sisälähetyksen ja diakonian alalta ; toim. Matti Ojala. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, Pieksämäki 1964

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sipilä: Rakentajapappi, s. 158
  2. a b c d e f g Hannu Mustakallio ja Esko Koskenvesa: Aarnisalo, Otto (1864 - 1942) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 31.1.2012. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 28.12.2015.
  3. SUOMEN KIRKON SISÄLÄHETYSSEURA RY
  4. Matti Lackman: Kullervo Manner – kumouksellisen muotokuva, s. 80. Somero: Amanita, 2017. ISBN 978-952-5330-84-7.