Otterböten asuinpaikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asuinpaikan asumuksen pohjan reunakivetystä

Otterböten asuinpaikka sijaitsee Ahvenanmaalla Kökarin saariryhmän suurimmalla saarella Karlbylandet. Se on ollut pronssikaudella noin 1000 eaa. toimineiden hylkeenpyytäjien leiri, joka on säilynyt erittäin hyvässä kunnossa. Kohde on tutkittu ja se on yleisölle avoin.[1][2]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikka sijaitsee Otterböten kallioilla jyrkänteiden antamassa luontaisessa suojassa. Paikan kautta kulkee luontopolku, jolle pääsee joko Karlbystä alkavalta Oppsjön järven ohittavalta kylätieltä tai Överbodasta haarautuvan Kökarin kirkolle johtavalta tieltä. Kirkolle johtavalla tiellä on tien varressa paikoitusalue ja siihen on pystytetty opastaulu. Paikoitusalueelta on asuinpaikalle matkaa kävelypolkua pitkin 600–700 metriä.[1][2][3]

Asuinpaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asumukset ja suuret rakenteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikka sijaitsee kalliokielekkeiden rajaamalla alueella, joka on noin 60 metriä pitkä ja leveämmillään 30 metriä leveä. Kaivauksissa löytyi yhdeksän pyöreän muotoista asumuksenpohjaa. Asumusten halkaisijat vaihtelevat 4–7 metriä. Asumuksista kaksi sijaitsi erillään muista, yksi kiinni toisessa asumuksessa ja muut niin, että niiden seinät olivat kiinni 2–3 muussa asumuksessa. Kylässä oli siis ahdasta. Asumuksista on jäljellä vain kivestä ladotut pyöreät seinänpohjat. Ne on kivetty latomalla ympyrän muotoon useita kierroksia tiiviisti aseteltuja erikokoisia kiviä. Useimmassa asumuksessa näyttäisi yhdessä kohtaa olevan harvempi kiveys, mikä viittaa mahdollisesti oviaukon paikkaan. Viiden asumuksen lattian keskivaiheella on nokimaata kohdassa, mikä oli tulisijan paikka.[3][4][5]

Asuinpaikalta löytyi myös neljä tunkiota, kivilatomus, seitsemän ulkoliettä, hylättyjen nuotiokivien kasa sekä joko kaivo tai vesikuoppa, joka on myös kytketty asuinpaikan muinaiseen ympäristöön.[4]

Löytömateriaalia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivauksissa löytyi pääasiassa keramiikan kappaleita, joita on luetteloitu 23 000 kappaletta (yhteensä 250 kilogrammaa). Keramiikka oli huonosti poltettua ja sirpaleista voitiin rekonstuoida joitakin astioiden osia noin 300 astiasta. Astioiden arvioidut korkeudet olivat yleensä 15–35 senttimetriä. Ruukun pohja oli pieni, mutta tasainen. Ruukun levein kohta sijaitsi sen yläpuoliskossa, mutta ruukun suuaukkoa oli pienennetty taivuttamalla astian suuaukon reunoja sisällepäin. Seinämät olivat ohuita ja ne oli koristeltu vetämällä sormia niiden kylkiä myöten alhaalta ylös ulottuvat uurteet. Tällaiset astiat oli todennäköisesti tarkoitettu ruuan- tai hylkeenöljyn säilytykseen. Osa sirpaleista oli peräisin pienistä kupeista, jotka on ilmeisesti tarkoitettu juomiseen.[3][4]

Ihmisen käsittelemää kiviainesta löytyi 19 kilogrammaa. Joukossa oli muutama kovasin, jolla hiottiin muita kivityökaluja. Suurin osa kivimateriaalista muodostui iskoksista eli kivenpalasista, jotka lohkesivat iskettäessä irti pääkivestä, kun siitä valmistettiin työvälinettä.[4]

Asuinpaiklla löytyi asumusten välistä tunkioita, joista paljastui metsästettyjen ja kasvatettujen eläinten luunjäänteitä (yhteensä 10 kilogrammaa). Lukuisin luutunniste kuului harmaahylkeelle, jonka metästämistä varten asuinpaikalle oli alkujaankin matkattu. Myös vesilintujen luita löytyi. Niitä edustivat lähes yksinomaan haahkan luut, mutta joikossa oli yksittäin myös haarmaa- tai merilokin luu, riskilän luu ja kyyhkysen luu [6]. Asuinpaikalla pidettiin ainakin lampaita, vuohia ja sikoja, sillä myös näiden luita löytyi kaivauksista. Tutkijat pitävät todennäköisenä, että kotieläimet tuotiin saarelle elävinä. Sen sijaan löydetyt kaksi lehmän ja yksi hevosen luu herättävät kysymyksiä, minkä kokoisilla veneillä oli liikuttu. Veneessä on toki voinut olla eväinä lihankappaleitakin. Kaivauksien löytömateriaalia säilytetään eri museoissa.[3][4][7]

Ajoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytömateriaalien radiohiiliajoitukset ja kiviaineksen termoluminenssiajoitukset sijoittavat asuinpaikan toiminnan ajankohtaan 1300–1000 eaa. ja vastaavasti 1200–900 eaa. eli pronssikaudelle. Merenpinta sijaitsi tuolloin 17,5 metriä nykyistä korkeammalla, mikä ei ole ristiriidassa asuinpaikan valinnan kanssa. Myöhemmin, Kenneth Gustavsson on haastanut tätä ajoitusta teettämällä Ingemar Påhlssonilla uuden siitepölydiagrammin alueen muinaisesta kasvustosta. Saadut tulokset kävivät kuitenkin yhteen aikaisempien ajoitusten kanssa. Gustavssonin arvio asuinpaikan käyttöajasta osuu aikavälin 1200–1000 eaa. ympärille.[4][8]

Löytömateriaalin tulkinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytöpaikan esinelöytöjen ja asumuspohjien rakenteiden perusteella on päätelty, että asuinpaikka toimi sesonkiluonteisena asuinpaikkana. Tänne saapuivat mantereelta hylkeenmetsästäjät ennen metsästyskauden alkamista myöhäissyksyllä ja he asuivat täällä metsästyskauden ajan helmi-maaliskuussa. He asuivat asumuksissa, joita on luonnehdittu lähinnä majoiksi tai kodiksi. Kun metsästysaika oli keväällä ohi, palasivat he kotiinsa mantereelle välittäen hankimansa raaka-aineet eteenpäin.[3][4]

Kenneth Gustavsson teetti keramiikan sirpaleista analyysit ja ne viittaavat siihen, ettei astioita tehty Kökarissa tai edes Ahvenanmaalla. Hän huomasi, että keramiikan savimateriaali muistuttaa mineraalikoostumukseltaan eniten Puolan rannikolla ja Bornholmissa käytettyä savea. Astioiden tekotapa on yhdistetty Itämeren etelärannikolla vaikuttaneen Lausitzin kulttuurin traditioon valmistaa keramiikkaa, jotka myös elivät Puolassa ja Bornholmilla. Hän huomautti, että paras Otterböten keramiikan vastineet on löydetty Oder-joen suun asuinpaikkojen keramiikasta. Henrik Asplund huomauttaa, että tämän tyyppinen keramiikka on tätäkin laajemmin levittäytynyt. Vastaavanlaista keramiikkaa on löydetty myös Tanskan saarilta, Ruotsin Hallandista ja Latviasta. Lisäksi astioiden seinämistä löytyy viljelykasvien kasvinosien ja siementen palaneita jäänteitä. Jäänteet kuuluvat tavanomaisille viljalajikkeille kuten ohralle, kauralle, yksijyvävehnälle, vehnälle, emmervehnälle, spelttille ja hirssille. Näiden lisäksi löytyi muitakin kasvien kasvinosien jälkiä. Tämä osoittaa, että keramiikan valmistajat kuuluivat viljelyväestöön eikä metsästäjä-keräilijä-väestöön.[3][4][8][9]

Ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kökarin saariryhmän korkeimmat kalliot kohoavat 40 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Jääkauden jälkeisen maankohoamisen nopeudesta on päätelty, että kalliot kohosivat vedestä noin 4000 vuotta sitten eli kivikauden loppupuolella. Ajoitukset sijoittavat asuinpaikan pronssikaudelle ja silloinkin tarkemmin aikaan noin 1000 eaa., jolloin ympäröivä merenpinta oli 17,5 metriä nykyistä korkeammalla. Silloin oli suurin osa Kökarin saaristosta veden alla. Itse pääsaari Karlbylandet oli pääosin veden alla lukuun ottamatta lounaassa sijaitsevaa Kalenin metsäaluetta, joka muodosti silloin kilometrin pituisen saaren. Muu osa nykyisestä saaresta oli silloin pieniä luotoja ja niiden ympärillä oli vain aavaa merta. Saarten kasvillisuus oli tuolloinkin samaa kuin Kökarin nykykasvillisuus. Sitä dominoi silloin leppä, koivu ja tammi. Nämä kasvoivat tuulisella saarella matalana pusikkomaisena peitteenä.[4]

Tutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahvenanmaalla on vain muutamia pronssiajalle ajoitettavia asuipaikkoja. Löydöksistä on vain muutamia tutkittu tarkemmin ja Otteböten asuinpaikka on näistä parhaiten tutkittu.[5]

Asuinpaikan löysi sen maanomistaja Erik Gustav Öberg vuonna 1918 ja sitä arveltiin aluksi rautakauden asuinpaikaksi. Tulkinta muuttui kaivauksien myötä 30 vuotta myöhemmin. Sitä tutki silloin Matts Dreijer aluksi pienellä kaivauksella vuonna 1946 ja sitten laajemmalla C.F. Meinander johtamalla kaivauksella vuonna 1950. Kaivauksilla avattiin yli 500 neliömetriä maanpintaa, joka käsitti noin 2/3-osa asuinpaikaksi merkitystä alueesta. Tutkimustulokset julkaistiin vuonna 1954. Raportissa arveltiin ihmisten tulleen Kökariin Ruotsista, Ahvenanmaalta tai Suomesta.[3][4][7]

Kaivauksien tulosten jälkeen on asuinpaikka saanut olla pitkään rauhassa. Vuonna 1997 palasi Kenneth Gustavsson uudelleen aiheen pariin ja väitteli siitä aiheenaan Otterböte: New Light on a Bronze Age Site in the Baltic. Hän havaitsi savimateriaalin erilaisuuden ja kiinnitti lopulta sen valmistamisen Lausitzin kulttuurin traditioon.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Otterböten asuinpaikka, Kökar (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.10.2019.
  2. a b Kjellander, Johan: Kökar and Ekenäs 1991 (opastaulun teksti), viitattu 18.7.2917
  3. a b c d e f g Uppslagsverket Finland: Otterbote(ruotsiksi), viitattu 18.7.2017
  4. a b c d e f g h i j k Otterböte (arkistoitu 23 augusti 2011) Museibyrån vid Ålands museum. Viitattu 18.7.2017. (ruotsiksi)
  5. a b Kulturarv Åland: Ålands bronsåldersboplatser under lupp(ruotsiksi), 2013, Museibyrån vid Ålands museum, viitattu 18.7.2017
  6. Mannermaa, Kristiina: The archaeology of wings – Birds and people in the Baltic Sea region during the Stone Age, s. 23–24. (väitöskirja). Helsinki: Helsingin yliopisto, 2008. ISBN 978-952-10-4701-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 19.7.2017). (englanniksi)
  7. a b Kökar: Hylkeenpyytäjien asuinpaikka 1100-luvulta eKr., viitattu 18.7.2017
  8. a b Lang, Valter: Otterbote. New Light on a Bronze Age Site in the Baltic. (Book Reviews) Fennoscandia Archaeologica, 1999, nro XVI, s. 81-84. Helsinki: Suomen Arkeologinen Seura. ISSN 0781-7126. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 18.7.2017. (ruotsiksi)
  9. Asplund, Henrik: Kymittae - Sites, centralities and long-term settlement change in the Kemiösaari region in SW Finland, s. 215–215. (väitöskirja). Turku: Turun Yliopisto, 2008. ISBN 978-951-29-3628-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 18.7.2017). (englanniksi)