Ostoskanava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ostoskanava
MTV3-kanavalla esitetyn Ostoskanava-ohjelman tunnus, jota käytettiin vuodesta 1996 lähtien aina 15. marraskuuta 2013 asti. Tunnuksessa soivaa musiikkia ei enää käytetty vuoden 2001 jälkeen.
MTV3-kanavalla esitetyn Ostoskanava-ohjelman tunnus, jota käytettiin vuodesta 1996 lähtien aina 15. marraskuuta 2013 asti. Tunnuksessa soivaa musiikkia ei enää käytetty vuoden 2001 jälkeen.
Tyyli televisiomainokset
Verkko Suomi: Kolmoskanava (1992)
MTV3 (1993–2023)
Sub, Ava, TV5, Kutonen, Frii
Esitetty Suomi: 1992 –

Ostoskanavat ovat mainosrahoitteisilla televisiokanavilla näkyviä televisio-ohjelmia, joissa markkinoidaan erilaisia tuotteita. Kyseiset tuotteet ovat uusia Suomen markkinoilla, ja ovat alun perin yleensä esimerkiksi Yhdysvalloista, mutta niissä on markkinoitu myös suomalaisia tuotteita.[1] Alkuaikoina myytäviä tuotteita olivat muun muassa veitset ja aurinkolasit.[1]

Suomen televisiossa Ostoskanava-ohjelmaa alkoi esittää ensimmäisenä Kolmoskanava 7. syyskuuta 1992.[2][3] Kolmoskanavan elinkaaren päätyttyä, ohjelma siirtyi MTV3-kanavalle, jota on esitetty vuodesta 1993 lähtien. MTV3 ja Sub esitti 2010-luvun alkupuoliskolta kesäkuuhun 2023 asti ohjelmaa nimeltä Ostoskanava Tvins.com.[4] Televisiokanavat Nelonen, TV5, Kutonen ja Frii esittävät ohjelmaa nimeltä Valitut Palat Collection.[5] Valitut Palat Collection pyörii nykyään myös Nelosella. Samaa konseptia noudattava ohjelma oli aikaisemmin myös Nelosen, Jimin, Livin ja Nelonen Plussan ohjelmistossa nimellä Ostosruutu.

Esimerkkejä ostoskanavalla markkinoiduista tuotteista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aromipesä-haudutusastiaa markkinoitiin Ostoskanavalla.

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkijan Kaarina Hyvönen mukaan ostoskanavilla myytäviä tuotteita markkinoidaan kuluttajille siten, että niissä on jokin erityis- tai lisäominaisuus, jota ei löydy lainkaan perinteisen kaupan tuotteista. Luvattuja tuotteiden hyviä ominaisuuksia usein liiotellaan, ja toistetaan usein mainoksen aikana. 1990-luvulla tehdyssä tutkimuksissa kuluttajien arviot ja näkemykset ostoskanavilla myytävistä tuotteista vaihtelivat. Kuluttajista suurimman osan mukaan tuotteet eivät sovellu siihen, mihin niitä on tarkoitus käyttää. Osa tutkimukseen osallistuneista oli sitä mieltä, että myytävät tuotteet eivät ollet tarpeellisia, että olisivat tilanneet niitä itselleen, kun taas osa kuluttajista piti tuotteita hyvänlaatuisina.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Keränen, Tuomas: Aromipesä aloitti ostoshysterian – kauppa käy televisiossa edelleen Yle Uutiset. 20.3.2014. Viitattu 13.8.2023.
  2. Jokela, Marko: Kolmostelevisio avaa ostoskanavan "Katso, soita ja osta" -periaate syyskuussa ensi kertaa Suomeen (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 19.8.1992. Viitattu 13.8.2023.
  3. Ohjelmatiedot (TV3) 7.9.1992 (Tilaajille) Helsingin Sanomat. Viitattu 13.8.2023.
  4. Ostoskanava Tvins.com rtva.kavi.fi. Viitattu 13.8.2023.
  5. Valitut Palat Collection rtva.kavi.fi. Viitattu 13.8.2023.
  6. Lämsä, Heidi: Näillä Ostos-tv:n tuotteilla Suomen kovatuloisin takoi rahansa - katso vanhat mainokset Ilta-Sanomat. 1.11.2012. Viitattu 13.8.2023.