Osmo Polas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Osmo Antero Polas[1] (s. 1962[2] Kajaani[3]) on suomalainen rehtori ja koulualan vaikuttaja. Hän on toiminut Jyväskylän Lyseon lukion rehtorina vuodesta 2014 lähtien.[3]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset opiskeluvuotensa Polas kävi koulua Jyväskylässä, minkä jälkeen hän muutti Loviisaan ja sieltä Porvooseen. Porvoon jälkeen hän palasi Jyväskylään.[3] Jyväskylässä Polas toimi silloisen Lyseon lukion päätoimisena tuntiopettajana ja haki Joutsan lukion rehtoriksi lokakuussa 2002.[2][1] Sivistyslautakunta nimesi hänet viikkoa myöhemmin kolmannelle varasijalle Ritva Lonkan ja Lea Kuusilehdon jälkeen.[4] Hän siirtyi Petäjäveden sivistystoimenjohtajaksi ja Petäjäveden lukion rehtoriksi 2000-luvun puolenvälin jälkeen.[5][6][3]

Syyskuussa 2013 Polas nimettiin Jyväskylän kaupunkiseudun kuntajakoselvityksen opetuksen ja kulttuurin asiantuntijatyöryhmään.[7] Kaksi kuukautta tämän jälkeen häntä esitettiin uuden Jyväskylän Lyseon vastuurehtorin virkaan,[5] ja hän aloitti toimintansa Lyseon rehtorina lukuvuoden 2014–2015 alusta.[3]

Koulualan ulkopuolella Polas on toiminut yksityisenä elinkeinonharjoittajana urheiluseurojen toiminnan toimialalla. Sport Service Osmo Polas rekisteröitiin kaupparekisteriin heinäkuussa 1995, ja sen Y-tunnus astui voimaan kaksi ja puoli vuotta myöhemmin.[8]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polas syntyi Kajaanissa ennen muuttoaan Kokkolaan ja Kannuksen kautta Ouluun.[3] Astuessaan töihin Jyväskylän Lyseon lukioon hän asui Vaajakosken Kivilammella.[3]

Vuonna 2014 Polas kertoi Suur-Jyväskylän lehden haastattelussa laulavansa vapaa-ajallaan Mieskuoro Sirkoissa,[3] ja hän osallistui kilpailijana vuoden 2015 Tangomarkkinoihin.[9] Tämän lisäksi hän on kilpaillut triathlonissa[10] ja valmentanut JYPin junioreita.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Joutsan lukion rehtorin virkaan 12 hakijaa. Itä-Häme, 26.10.2002. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 11.6.2018.
  2. a b 12 haki lukion rehtoriksi Joutsan Seutu. 28.10.2002 kello 08.30. Joutsan Seutu Oy. Arkistoitu 12.6.2018. ”Jyväskylän lyseon lukion päätoiminen tuntiopettaja, LK Osmo Polas (1962)” Viitattu 11.6.2018.
  3. a b c d e f g h Sydänmaanlakka, Riina: Lyseon rehtori Osmo Polas: ”Lukiokoulutuksen pitää saada kehittyä”. Suur-Jyväskylän Lehti, 10.9.2014, s. 1. Suur-Jyväskylä: Suur-Jyväskylän Lehti Oy. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 7.6.2018. (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Seppo Degerman lukion rehtoriksi Joutsan Seutu. 6.11.2002 kello 09.32. Joutsan Seutu Oy. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 11.6.2018.
  5. a b Rusanen, Jonna: Kisa on ohi: Tässä esitys uuden jättilukion nimeksi ksml.fi. 20.11.2013 kello 19.13. Keskisuomalainen Oyj. ”Muodostettavien kahden lukion vastuurehtoreiden virkoihin esitetään Ari Pokkaa ja Osmo Polasta. Pokkaa esitetään Viitaniemen kampukselle muodostettavan lukion ja Polasta uuden Jyväskylän Lyseon lukion rehtoriksi. Ari Pokka toimii tällä hetkellä Cygnaeus-lukion rehtorina ja Osmo Polas puolestaan Petäjäveden sivistystoimen johtajana ja Petäjäveden lukion rehtorina.” Viitattu 11.6.2018.
  6. Tuomola, Salla & Savolainen, Anne: Lukioiden ranking ei kerro oppimistasosta Turun Sanomat. 29.5.2009 kello 02.28. TS-Yhtymä Oy. ”Petäjäveden lukion rehtori Osmo Polas toteaa, että pienten lukioiden ongelmana on kouluun hakeutuva oppilasaines.” Viitattu 11.6.2018.
  7. Hienola, Eriikka: He ovat Jyväskylän kuntajakoselvityksen asiantuntijat ksml.fi. 25.9.2013 kello 23.17. Keskisuomalainen Oyj. Viitattu 11.6.2018.
  8. Yritykset | Sport Service Osmo Polas kauppalehti.fi. Alma Talent Oy. Viitattu 11.6.2018.
  9. Tangomarkkinakilpailijat 2015: miehet | Osmo Polas yle.fi. 4.5.2015 kello 12.00 (päivitetty 13.7.2015 kello 17.15). Yleisradio Oy. Viitattu 7.6.2018.
  10. Räisänen, Kari: Triathlon Miehet, yleinen: 1) Roland... HS.fi. 15.7.1991 kello 03.00. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 11.6.2018.
  11. Toimihenkilöt | Polas Osmo jypjuniorit.fi. Jyväskylä: JYP Juniorit ry. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 11.6.2018.