Oskarshamnin kunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oskarshamnin kunta
vaakuna
vaakuna
Oskarshamnin kunta Kalmarin läänissä
Oskarshamnin kunta Kalmarin läänissä
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Kalmarin lääni
Maakunta Småland
Keskustaajama Oskarshamn
Kuntakoodi 0882
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 1 046,66 km²
Väkiluku (31.12.2021)  ([2]) 27 220
 – Väestötiheys 26,0 as./km²









Oskarshamnin kunnan alueella sijainneet pitäjät.
Oskarshamnin ydinvoimala.
Furönin saari Itämeressä.
Blå Jungfrun on saari ja kansallispuisto.

Oskarshamnin kunta (ruots. Oskarshamns kommun) on Kalmarin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Smålandiin. Kunnan keskustaajama on Oskarshamn.[3]

Kunnan maapinta-ala on 1 046,66 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 27 220 henkeä (31.12.2021).[2]

Oskarshamnin ydinvoimala sijaitsee Simpevarpissa 25 kilometrin etäisyydellä kuntakeskuksesta. Itämeressä Smålandin rannikon ja Öölannin välissä sijaitseva Blå Jungfrunin saari kuuluu Oskarshamnin kuntaan ja muodostaa kansallispuiston.

Vuonna 2007 kunnassa oli 35,75 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 3,4 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusien kunnallislakien astuessa voimaan nykyisen kunnan alueella sijaitsi Oskarshamnin kaupunki, kaksi epäitsenäistä kauppalaa ja kolme maalaiskuntaa. Figeholmin epäitsenäinen kauppala (ruots. municipalköping) Misterhultin maalaiskunnassa erotettiin vuonna 1878 omaksi kauppalakseen. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa muodostettiin seuraavat "suurkunnat":

  • Misterhult (Figeholmin kauppala ja Misterhultin maalaiskunta)
  • Kristdala (ei muutosta)
  • Döderhult (ei muutosta).

Myöskään Oskarshamnin kaupunkiin tämä uudistus ei vaikuttanut. Döderhultissa sijainnut Påskallavikin epäitsenäinen kauppala lakkautettiin vuonna 1956. Oskarhamnin kaupunki yhdistettiin Döderhultin, Kristdalan ja Misterhultin kanssa vuonna 1967. Vuonna 1971 kaupunki muutettiin Oskarshamnin kunnaksi Ruotsin siirtyessä yhtenäiseen kuntamuotoon.

Vaakuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen vaakuna on entisen Oskarshamnin kaupungin vaakuna. Myös Döderhultin ja Misterhultin maalaiskunnalla oli oma vaakuna.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oskarshamnin kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
23 060
1955
  
23 631
1960
  
24 344
1965
  
24 784
1970
  
25 747
1975
  
28 007
1980
  
28 037
1985
  
27 605
1990
  
27 271
1995
  
27 211
2000
  
26 349
2005
  
26 247
2010
  
26 163
2015
  
26 450
2020
  
27 147
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[6][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[7]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 3 133 11,8
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 814 3,1
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 1 238 4,7
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 21 265 80,4

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 259 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 1,0 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 4,6 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 398 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 1,4 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 194 466 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 73 000 kruunua.[11]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]

  • 0–17-vuotiaat: 19,3 %
  • 18–64-vuotiaat: 58,0 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 22,7 %

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 1,6 1,9
  jalostus 41,8 39,2
  palvelut 55,8 57,9
  tuntematon 0,9 1,0
  Työpaikkoja ja työllisiä 14 121 12 545
  työpaikkaomavaraisuus 112,6

Telakka Oskarshamns varv (nyk. Oskarshamnsvarvet Sweden), jonka juuret juontuvat vuoteen 1863, työllisti parhaimmillaan vuonna 1962 noin 1 400 työntekijää. Vielä 1970-luvulla se oli kunnan suurin työllistäjä.

Nykyisin siellä tehdään lähinnä korjaus ja kunnostustöitä, ja työntekijöitä on kuutisenkymmentä. Sen osti vuonna 2012 hollantilainen Damen Shipyards[15].

Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnassa on 10 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 84,4 prosenttia.[16] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 4 079 asukasta.[16] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[17]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Oskarshamn 17 258
2 Påskallavik 1 083
3 Kristdala 945
4 Figeholm 743
5 Fårbo 517
6 Mysingsö 385
7 Saltvik 352
8 Bockara 316
9 Emsfors* 282[18]
10 Misterhult 203

Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain, ja edellä on merkitty kunkin taajaman tähän kuntaan kuuluvan osan väestö. Koko Emsforsin taajamassa on 332 asukasta, ja se kuuluu myös osittain myös Mönsteråsin kuntaan.[18]

Entiset taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[19]

Döderhult on sittemmin kasvanut yhteen Oskarshamnin taajaman kanssa.[19]

Pientaajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[20]

Entiset pientaajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[21]

Kunnanvaltuusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Oskarshamnin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[22]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 6 7 9 10 12 8 11 9 9 7 9 11 8 8 {{{m2022}}}
  Keskustapuolue 11 12 11 9 7 7 7 4 2 3 3 2 2 3 {{{c2022}}}
  Liberaalit 3 5 5 3 6 5 4 1 1 3 2 3 6 5 {{{fp2022}}}
  Kristillisdemokraatit 3 1 2 2 3 3 6 3 6 6 4 3 3 3 {{{kd2022}}}
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 0 2 1 2 1 1 1 2 2 0 {{{mp2022}}}
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 26 25 29 31 27 28 25 27 22 21 18 19 18 17 {{{s2022}}}
  Vasemmistopuolue 2 1 3 3 4 6 5 5 10 8 10 6 4 4 {{{v2022}}}
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 3 6 9 {{{sd2022}}}
  Muut 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 {{{övr2022}}}
  Yhteensä[23] 51 51 59 59 59 59 59 51 51 49 49 49 49 49 Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oskarshamn on vanha telakkakaupunki, ja vuonna 1954 sinne perustettiin Oskarshamnin merenkulkumuseo.[24]

Piirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Oskarshamnin kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[25]

  • Oskarshamn
  • Misterhult
  • Döderhult

Historialliset seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[26] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Döderhult
  • Döderhults kbfd
  • Kristdala
  • Misterhult
  • Misterhults norra kbfd
  • Misterhults södra kbfd
  • Oskarshamn
  • Oskarshamns kbfd*
  • Oskarshamns mosaiska
  • Påskallaviks kbfd

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 8.5.2022. (ruotsiksi)
  3. Oskarshamn Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 4.7.2016.
  4. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  5. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  7. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  8. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  9. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  10. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  13. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  14. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  15. Oskarshamnsavarvet, Damen.nel (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  17. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  18. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  19. a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
  20. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  21. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  22. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 8.5.2022. (ruotsiksi)
  23. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  24. Kalmar Läns Museum: Oskarshamns kommuns industriarv[vanhentunut linkki] (PDF, sivu 9) (ruotsiksi) Viitattu 25.2.2013.
  25. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  26. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oskarshamnin kunta.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Oskarshamns kommun  –  Kuntajaon kehitys on käännöstä.