Orkesterisarjat (Bach)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Johann Sebastian Bachin neljä orkesterisarjaa (BWV 1066 - 1069) ovat, enemmän kuin esimerkiksi sellosarjat, aikansa ranskalaisten tyylisuuntien mukaisia. Bachin suorina esikuvina sarjoja kirjoittaessa eivät kuitenkaan toimineet Jean-Baptiste Lully ja hänen ranskalaiset seuraajansa, vaan Bachin saksalaiset aikalaiset, mm. Georg Philipp Telemann, jolta on säilynyt 135 vastaavaa orkesterisarjaa. Saksalaiset barokinaikaiset hovisäveltäjät tuottivat näitä teoksia valtavat määrät ranskalaistuneiden työnantajiensa mieliksi. Bachin orkesterisarjoista mm. puuttuu yksi barokkisarjan perusosista allemande, eli "saksalainen", joka on korvattu ranskalaisilla Galanterien-osilla (mm. gavotti, menuetti ja bourrée).

Koska käsikirjoitusaineistoa on niukasti saatavilla, orkesterisarjojen kronologista järjestystä on mahdotonta selvittää. Ensimmäisen ja neljännen sarjan epäillään kuitenkin olevan ajalta, jolloin Bach toimi Kapellmeisterina Köthenissä ja 2. ja 3. sarjan ajalta, joilloin Bach johti collegium musicumia Leipzigissä. On myös esitetty, että Bach sävelsi 2. orkesterisarjan ranskalaista huilistia Pierre-Gabriel Buffardia varten.

Teoksien rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orkesterisarjat alkavat kaikki "|: A1 :||: B- A2 :|"- rakenteisella alkusoitolla. Alkusoitot noudattavat ranskalaisen alkusoiton mallia niin tarkasti, ettei Bach ole katsonut tarpeelliseksi antaa nuoteissa edes tempomerkintöjä. Ensimmäinen osa on majesteetillinen ja sisältää kohotahtiasteikkoja ja pisteellisiä rytmejä. Nopean B-osan muodostaa fuugaa ja ritornelloa yhdistävä italialaissävytteinen konsertto-osa. Muut sarjojen osat, lukuun ottamatta 2. sarjan rondeauta, ovat normaaleja parillisia tansseja.

Orkesterisarja nro. 1, C-duuri, BWV 1066[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen sarja on kirjoitettu oboelle, fagotille, jousille ja basso continuolle. Se muistuttaa kantaattia Preise, Jerusalem, den Herrn (BWV 119), jonka Bach sävelsi 30. elokuuta 1723 pidettyjä Leipzigin kaupunginvaltuuston vaaleja varten. Molemmissa teoksissa ranskalaiset alkusoitot sisältävät sotilasmusiikkityylisiä motiiveja. Vaikka kuuluisat Badinerie ja Air osat ovat tehneet 2. ja 3. sarjasta suosituimmat, on ensimmäinen kaikista sarjoista monella tapaa mielenkiintoisin. Siihen kuuluu ainoa Bachin kirjoittama pohjoisitalialainen tanssi forlana. Sarjan seitsemästä osasta peräti neljä on esitettävä alternativement, eli kahden tanssin parista ensimmäinen kerrataan toisen esittämisen jälkeen.

Orkesterisarja nro. 2, h-molli, BWV 1067[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja on sävelletty poikkihuilulle, jousille ja basso continuolle. Sarjassa on paljon piirteitä soolo konsertosta, erityisesti viimeisessä virtuoosimaisessa huilulle sävelletyssä Badinerie (suom. "rupattelu") osassa, joka on yksi Bachin tunnetuimmista teoksista. Alkusoiton jälkeen seuraava Rondeau on tempoltaan ja tyyliltään gavotin kaltainen. Sarabanden (joka on sarjan ainoa tyypilliseen barokkisarjaan kuuluva osa) ja kahden bourréen jälkeen seuraa poloneesi ja sen variaatio double. Bachin aikalainen Johann Mattheson arvosti erityisesti tätä tanssia sen "avosydämisyyden ja ilmaisunvapauden" takia. Sarjan päättää jo aikaisemmin mainittu badinerie-osa.

Orkesterisarja nro. 3, D-duuri, BWV 1068[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Air-osan ensimmäiset tahdit

Sarja on sävelletty huilulle, oboelle, rummuille, jousille ja basso continuolle. Tämä on orkesterisarjoista suosituin, todennäköisesti kuuluisan Air-osan vuoksi (joka on saanut harhaanjohtavan lisänimen "Air g-kielelle"). Myös tässä sarjassa on soolokonserttomaisia piirteitä ja 2. sarjan huilun sijaan soolosoittimen virkaa toimittaa viulu erityisesti alkusoitossa, jossa se vuorottelee tutti-osien kanssa nopeassa, fuugamaisessa osiossa. Alkusoiton jälkinen Air on sävelletty vain jousisoittimille ja toimii rauhallisena vastapainona alkusoiton ja sitä seuraavien tanssiosien rytmikkyydelle.

Orkesterisarja nro. 4, D-duuri, BWV 1069[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja on sävelletty jousille ja puupuhaltimille ja sen arvellaan olevan vanhin Bachin orkesterisarjoista. Bach teki tämän sarjan alkusoitosta myöhemmin monimutkaisemman version kantaattiinsa Unser Mund sei voll Lachens (BWV 110), jonka ensiesitys oli Leipzigissä joulupäivänä vuonna 1725. Alkusoittoa seuraa joukko ranskalaisia tansseja: kaksi bourréeta, gavotti, menuetti ja sen trio. Sarjan päättää säkenöivä Réjouissance (iloitseminen) niminen osa.


Johann Sebastian Bachin teoksia
Klaveerimusiikki: Goldberg-muunnelmat | Das Wohltemperierte Klavier | Clavier-Übung | Koraalit Bachs1a.gif
Vokaalimusiikki: H-mollimessu | Passiot | Oratoriot | Magnificat | Motetit | Kantaatit
Barokkisarjat: Sellosarjat | Luuttumusiikki | Orkesterisarjat | Viulusarjat ja -sonaatit
Muut: Die Kunst der Fuge | Musikalisches Opfer | Brandenburgilaiset konsertot | Konsertot | Urkumusiikki