Orbital

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Orbital on myös yhtyeen albumi.
Orbital live-keikalla Lontoon Brixton Academy -klubilla vuonna 2009.

Orbital on brittiläinen elektronisen musiikin yhtye, jonka muodostavat veljekset Paul ja Phil Hartnoll. Kaksikko aloitti elektronisen tanssimusiikin parissa, ja yhtyeen nimikin otettiin Lontoon kehätiestä M25 (engl. muun muassa orbital motorway M25), jota pitkin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa yleisesti matkattiin suuriin, usein luvattomiin acid house- ja ravetapahtumiin. Myöhemmin 1990-luvun kuluessa Orbitalin musiikki kehittyi vakavampaan suuntaan. He tekivät muun muassa elokuvamusiikkia.

Orbital perustettiin vuonna 1989. Sen ensimmäinen merkittävä julkaisu oli tanssimusiikkipitoinen single Chime, josta tuli myöhemmin jonkinlainen klassikko. Ensimmäiset kaksi studioalbumia julkaistiin nimettöminä vuosina 1991 ja 1993. Kolmas albumi Snivilisation nousi monien kriitikoiden listoilla yhdeksi vuoden 1994 parhaista teknolevyistä[1]. Tämän jälkeen Orbital julkaisi vielä neljä muuta studioalbumia ja muun muassa suurimmat hitit -tyylisen kokoelman. Live-keikkoja yhtye on tehnyt muun muassa Glastonburyn festivaaleilla, Tribal Gathering -tapahtumassa ja Woodstock 1994 -festivaaleilla.

Orbital lopetti toimintansa vuonna 2004, minkä jälkeen Hartnollin veljekset jatkoivat muiden musiikkihankkeiden parissa. Viisi vuotta myöhemmin he kuitenkin alkoivat jälleen esiintyä yhdessä myös Orbitalina.

Valikoitu diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soundtrackit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Event Horizon (Michael Kamenin kanssa) (1997)
  • Octane (2003)
  • Pusher (2012)

Singlejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mattila, Ilkka: Rockkriitikkojen vuotta hallitsivat Oasis, Suede ja CMX. Helsingin Sanomat, 28.12.1994, s. 46. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.