Operaatio Linebacker II
| Operaatio Linebacker II | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Vietnamin sotaa | |||||||
 Pommejaan pudottava Boeing B-52 Stratofortress.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Tappiot | |||||||
|
15 pommikonetta |
huomattavat materiaalitappiot | ||||||
Operaatio Linebacker II oli Yhdysvaltojen toteuttama operaatio Linebacker I:tä seurannut ilmapommitusoperaatio Pohjois-Vietnamissa Vietnamin sodan aikana 18.–29. joulukuuta 1972. Yhdysvaltain hallinto kertoi iskujen tarkoituksena olleen pohjoisen pakottaminen takaisin rauhanneuvotteluihin, mutta ne oli suunnattu myös viestiksi neuvotteluihin kielteisesti suhtautuneelle Etelä-Vietnamille, joka epäili suunnitellun tulitauon pitämistä. Yhdysvallat halusi osoittaa tekevänsä tarpeen vaatiessa edelleen laajoja iskuja pohjoista vastaan. Suuri osa iskuista tehtiin öisin Boeing B-52 Stratofortress -pommikoneilla. Joitakin koneita menetettiin esimerkiksi S-75-ilmatorjuntaohjuksille.
Operaatio päättyi, kun Pohjois-Vietnam taipui uusiin neuvotteluihin. Tulitauko solmittiin 23. tammikuuta 1973. Yhdysvalloissa laajempi yleisö suhtautui iskuihin kielteisesti, ja niihin viitattiin usein joulupommituksina. Operaatiota verrattiin esimerkiksi Dresdenin pommituksiin. Operaatio Linebacker II:n aikana sivulliset uhrit ja vahingot jäivät kuitenkin suhteellisen pieniksi.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pariisin rauhanneuvottelut vuonna 1972 olivat kariutuneet, kun Etelä-Vietnamin presidentti Nguyễn Văn Thiệu oli hylännyt rauhansopimuksen ehdot 13. joulukuuta ja Pohjois-Vietnam oli kieltäytynyt muuttamasta jo alustavasti sovittuja ehtoja. Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixon antoi Pohjois-Vietnamille uhkavaatimuksen neuvotteluihin palaamisesta ja kun tähän ei suostuttu, seurasi uusi Pohjois-Vietnamin pommitusaalto.[1]
Pohjois-Vietnamin pommitusta talvella oli suunniteltu alun perin itse asiassa jo aikaisemmin samana vuonna ensimmäisen operaatio Linebackerin aikana.[1] Nixonin virallisesti antama syy operaatiolle oli pohjoisen pakottaminen neuvotteluihin, mutta nauhoitetuista keskusteluista presidentin, varapresidentti Spiro Agnew’n ja ulkoministeri Henry Kissingerin välillä tiedetään, että todellinen syy oli osoittaa etelän presidentti Thiệulle, että Yhdysvallat oli edelleen tarvittaessa valmis laajoihin iskuihin pohjoista vastaan ja taivuttelemaan näin se suostumaan rauhansopimukseen. Thiệu oli ollut erityisesti sitä vastaan, että sopimus ei edellyttänyt pohjoisen asevoimien vetämistä etelästä.[2]
Sää Vietnamissa oli joulukuisin huono, joten operaatio edellytti elektro-optisesti ja laserilla ohjattujen pommien käyttöä. Yhdysvalloissa tätä kalustoa voitiin käyttää F-111 Aardvark- ja A-6 Intruder -hävittäjäpommittajilla sekä B-52 Stratofortress -pommikoneilla. Hävittäjäpommittajia oli kuitenkin suhteellisen vähän, joten operaation käyttöön jäi pääasiassa B-52-pommikoneet. Niiden käyttö taas edellytti suuria iskukohteita, joista oli tehty luettelo elokuussa 1972. Kohteet olivat esimerkiksi varastokomplekseja, lentokenttiä ja rautatievarikkoja.[1] Uusia ilmaiskuja osattiin odottaa pohjoisessa. Kenraali Văn Tiến Dũng oli määrännyt valmistelemaan maan puolustusta jo marraskuun lopulla.[2] 14. joulukuuta Hải Phòngin satamaan tiputettiin miinoja, mikä antoi myös viitteitä tulevista iskuista. Hải Phòng ja Hanoi evakuoitiin.[1]
Operaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset iskut B-52-koneilla tehtiin hämärän laskeuduttua 18. joulukuuta.[1] Pohjoinen oli erityisen haavoittuva öisille iskuille. Maan hävittäjillä ei yleensä ollut tutkia, ja sen ilmatorjuntakanuunat vaativat vihollisen torjuakseen näköyhteyden.[2] Kello 18.45 koneet iskivät varastokompleksiin Kinh Nossa, rautatieasemalle Yên Viênissä ja kolmelle lentokentälle Hanoin ympäristössä. Pohjoisvietnamilainen S-75-ilmatorjuntaohjus ampui alas yhden koneen. Myöhemmin keskiyöllä toinen aalto koneita iski Hanoin ympäristöön. Yksi koneista vaurioitui vihollisen tulessa, mutta se onnistui palaamaan Thaimaan puolelle ennen putoamistaan. Aamuyöllä kolmannen aallon mukana putosi jälleen yksi kone.[1]
Iskut jatkuivat 19. joulukuuta. Kohteena olivat Thái Nguyênin voimala ja Yên Viênin rautatieasema. Kaksi koneista vahingoittui, mutta ne onnistuivat palaamaan takaisin tukikohtiinsa. Uusissa iskuissa 21. joulukuuta putosi kuusi B-52-konetta. Koneita oli vielä tuolloin suhteellisen vähän, joten tappiot olivat sietämättömät. Iskujen kohteeksi otettiin nyt ilmatorjunta-asemat, mutta iskuissa menetettiin vielä kaksi muuta B-52-konetta. Lopulta iskuista Hanoin ympäristössä luovuttiin kokonaan. Joulupäivänä iskuissa pidettiin 36-tuntinen tauko. Aamulla 26. toukokuuta tehtävää varten erityisesti varustellut F-4 Phantom- ja F-105 Thunderchief -koneet iskivät ilmatorjuntaohjusten laukaisupaikkoja vastaan. Illemmalla F-111 Aardvark -koneet iskivät puolestaan kiitoratoja vastaan estääkseen vihollisen hävittäjien ilmaannousun. Seuaavana yönä tehtiin historian suurin keskitetty isku B-52-koneilla. Vain noin 15 minuutin sisällä 120 B-52-konetta iski kymmeneen eri kohteeseen Pohjois-Vietnamissa. Yhdysvallat menetti kaksi konetta. Pohjois-Vietnam ei pystynyt enää korvaamaan käyttämiään ilmatorjuntaohjuksia uusilla ohjuksilla.[1]
Joulupäivää seuranneena yönä Vietnamin politbyroo oli ehdottanut uusien neuvottelujen aloittamista 8. tammikuuta 1973. Nixon vaati kuitenkin neuvottelujen aloittamista viimeistään 2. tammikuuta ja mainitsi, että pommitukset jatkuisivat, jos ehtoihin ei suostuttaisi. 27. joulukuuta B-52-koneet iskivät lentokentille ja varastoihin Hanoissa, Vinhissä sekä rautatieasemalle lähellä Kiinan vastaista rajaa. Kaksi koneista ammuttiin jälleen alas, mutta kokonaisuudessaan pohjoisen ilmapuolustus oli nyt huomattavasti kaoottisempaa. Kahtena seuraavana yönä Yhdysvalloille ei tullut tappioita. Pohjois-Vietnam suostui viimein 28. joulukuuta Nixonin vaatimuksiin, ja operaatio Linebacker II päättyi.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Operaatio Linebacker II:n päätyttyä ilmaiskut jatkuivat vielä Etelä-Vietnamin puolella.[1] Operaation aikana Yhdysvallat menetti 795:llä lennolla 15 B-52-konetta ja yhdeksän konetta vaurioitui. 50 miehistön jäsentä jäi vangiksi.[2] Lisäksi Yhdysvallat menetti yhdeksän hävittäjäpommittajaa sekä tiedustelukoneen ja pelastushelikoperin. Pohjois-Vietnamiin pudotettiin B-52-koneista yhteensä 15 237 tonnia pommeja. Pohjois-Vietnamin mukaan Hanoissa pommituksissa sai surmansa 1 312 henkilöä ja Hải Phòngissa noin 300. Varsinaisten iskukohteiden ulkopuolella tuhot olivat jääneet verrattain pieniksi. Pohjois-Vietnamin ilmapuolustus oli pitkälti tuhottu, ja iskujen psykologinen vaikutus maan johtoon oli huomattava. Operaatiota seuranneiden rauhanneuvottelujen tuloksena oli tulitaukosopimus 23. tammikuuta 1973.[1]
Ilmaiskujen kannattajien mielestä pommitukset pakottivat pohjoisen takaisin neuvotteluihin. Sodan loppuminenkin olisi heidän mielestä voinut tulla aiemmin, jos yhtä suuria iskuja olisi tehty jo aiemmin. Toisaalta sotaa vastustaneissa piireissä pommituksia verrattiin esimerkiksi tuhoisaan Dresdenin pommitukseen toisessa maailmansodassa.[1] Yhdysvalloissa lehdistö uutisoi iskuista pääosin negatiivisesti, ja iskuihin viitattiin usein Joulupommituksina. Monissa kaupungeissa järjestettiin iskujen vastaisia mielenosoituksia.[2]