Operaatio Hats

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Operaatio Hats oli peitenimi ensimmäiselle suurelle Maltan huoltosaattueelle, joilla Yhdistynyt kuningaskunta huolsi akselivaltojen saartamaa Maltaa sekä Egyptissä olevia joukkojaan toisessa maailmansodassa. Operaatio toteutettiin 29. elokuuta – 2. syyskuuta 1940 lähtösatamanaan Aleksandria.

Hats oli lyhenne sanonnasta Hands Across The Sea.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivaston komentaja oli Pohjois-Afrikan tilanteen kriittisyyden vuoksi valmistellut kaksi vaihtoehtoista suunnitelmaa materiaalin toimittamiseksi Länsiaavikon joukoille Egyptiin. Operaatio Hats oli perussuunnitelma, jossa Englannista lähtenyt saattue kiertäisi Hyväntoivonniemen Aleksandriaan, josta toimitettaisiin huoltomateriaalia Maltalle.[2]

Mikäli saataisiin tiedustelutiedoista vahvistus, että Italian Libyaan sijoitetut joukot olisivat valmiit hyökkäämään Egyptiin ja toisaalta Englannista lähtenyt huoltosaattue ei olisi vielä ohittanut Gibraltaria, niin saattue pysähtyisi Gibraltarille vaunumiehistöjen siirtämiseksi muista aluksista kahteen panssarivaunuja kuljettavaan alukseen, jotka menisivät Välimeren kautta kulkevaa reittiä Aleksandriaan. Loppuosa saattueesta kiertäisi edelleen Hyväntoivonniemen reittiä. Tämä variaatio oli operaatio Bonnet.[2]

Libyan joukkokeskityksiä selvittäneet tiedustelulennot eivät vahvistaneet nopeaa hyökkäystä, joten operaatio Bonnet hylättiin.[2]

Osaston kokoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välimeren laivaston komentaja lähetti sopimuksen mukaan neljä hävittäjää (Force A) Gibraltarille avustamaan saattueen osana Välimeren laivastoon siirrettävien alusten (Force F) suojaamisessa Sisilian kapeikossa. Hävittäjät lähtivät 22. elokuuta 1940 Maltalta, mutta HMS Hostile ajoi 23. elokuuta kello 03.17 miinaan ja upposi Bonin niemimaan edustalla. HMS Nubianiin tuli konevika ja se joutui palaamaan Maltalle korjattavaksi. HMS Mohawk ja HMS Hero palasivat myös Maltalle kuljettaen HMS Hostilen eloonjääneitä. HMS Janus määrättiin korvaamaan uponnut HMS Hostile. HMS Nubian, HMS Mohawk, HMS Janus ja HMS Hero saapuivat 29. elokuuta Gibraltarille.[3]

Operaation kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itäinen Välimeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saattue MF2, jossa olivat rahtialukset SS Cornwall, SS Volo ja RFA Plumleaf, lähti 29. elokuuta iltapäivällä saattajinaan neljä hävittäjää kohti Maltaa.[3]

Välimeren laivasto lähti 30. elokuuta kello 06.00 Aleksandriasta jaettuna kahteen erilliseen osastoon. Pääosastossa olivat taistelulaivat HMS Warspite ja HMS Malaya, lentotukialus HMS Eagle, risteilijät HMS Orion ja HMAS Sydney sekä kymmenen hävittäjää. Toinen osasto oli 3. Risteilijäviirikkö, jossa olivat risteilijät HMS Kent, HMS Gloucester ja HMS Liverpool sekä kolme hävittäjää. Pääosasto purjehti suoraan länteen 16 solmun nopeudella. Italialainen tiedustelukone havaitsi kello 15.30 laivasto-osaston. Risteilijäviirikkö purjehti Kason kapeikosta Aegean meren eteläosien kautta ja kohtasi pääosaston 31. elokuuta iltapäivällä 50 mailia etelään Matapanin niemimaasta.[3]

Italian ilmavoimien koneet aloittivat 31. elokuuta puolilta päivin hyökkäykset laivasto-osastoa vastaan sen ohitettua Kreetan lounaiskulman. Pian ilmahyökkäysten alettua 3. risteilijäviirikkö sai käskyn suojata rahtialuksia, kunnes palaisi pääosastoon kello 20.00. SS Cornwalliin osui kello 16.30 takakannelle pommi, joka tuhosi peräsimen, radioantennin sekä molemmat takakannen tykit. Alukseen syntyi vuoto ja tulipalo, joka räjäytti ammusvaraston. Aluksen kapteeni sai kuitenkin tulipalon hallintaan ja kykeni seuraamaan saattueen mukana ohjaten alusta potkureilla.[3]

HMS Eaglen lentokone ilmoitti 31. elokuuta kello 18.15 osaston ollessa 70 mailia lounaaseen Matapanin niemimaasta havainneensa vihollislaivaston, jossa oli kaksi taistelulaivaa, seitsemän risteilijää ja kahdeksan hävittäjää, 140 mailia luoteeseen laivasto-osastosta. Viholliset purjehtivat kaakkoon. Pääosasto otti ilmoituksen saatuaan kurssin kohti etelää lähemmäksi saattuetta ja sitten noin 50 mailia kaakkoon. Pääosaston ollessa noin 20 mailia saattueesta se kääntyi 260 astetta ja laski nopeuden 13 solmuun kyetäkseen torjumaan mahdollisen pinta-alushyökkäyksen.[3]

Aikaisemmin iltapäivällä sukellusvene HM Parthian oli hyökännyt neljän risteilijän ja viiden hävittäjän osastoa vastaan. Sukellusvene oli laukaissut kuusi torpedoa osumatta.[4]

Läntinen Välimeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Force H lähti 30. elokuuta kello 08.45 Gibraltarilta jaettuna kahteen erilliseen osastoon Force B:hen ja Force F:ään. Force B:ssä olivat taisteluristeilijä HMS Renown, lentotukialus HMS Ark Royal, risteilijä HMS Sheffield ja kaksitoista hävittäjää. Force F:ssä, joka oli saapunut Välimeren laivastosta vahvistukseksi, olivat taistelulaiva HMS Valiant, lentotukialus HMS Illustrious, ilmatorjuntaristeilijät HMS Coventry, HMS Calcutta sekä Välimeren laivaston lähettämät neljä hävittäjää.[5]

HMS Ark Royalin Blackburn Skuat ampuivat alas 31. elokuuta iltapäivällä kaksi tiedustelukonetta, jotka olivat varjostamassa laivasto-osastoa.[5]

Operaatio Squawk[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hävittäjät HMS Velox ja HMS Wishart erkanivat 31. elokuuta kello 22.00 osastosta luodakseen viestiliikennettä Baleaarien pohjoispuolella. Tämän tarkoituksena oli aiheuttaa mielikuva, että osasto olisi purjehtimassa 1. syyskuuta vastaisena yönä Genovan lahdelle. Samalla viestiliikenteellä oli tarkoitus peittää HMS Ark Royalin ja lentokoneiden välinen viestitys.[5]

Operaatio Smash[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hävittäjien poistumisen jälkeen kello 22.00 loppu osasto kääntyi sovitusti ilman viestiliikennettä kaakkoon. HMS Ark Royalilta nousi 1. syyskuuta kello 03.25 yhdeksän 800. ja 803. laivueiden Fairey Swordfishiä hyökätäkseen Elman lentokentälle laivasto-osaston saavuttua 150 mailin päähän Cagliarista. Lentokoneet pudottivat pomminsa kentälle 3000 jalasta osuen parakkeihin, kentän rakennuksiin ja kentällä olleisiin koneisiin. Kaikki koneet palasivat tukialukselle ja ilmoittivat palattuaan havainneensa sukellusveneen pinnalla kymmenen mailia osaston etupuolella. Palaavat koneet olivat havainneet myös seitsemän pommikoneen ryhmän 80 mailia laivasto-osastosta pohjoiseen.[5]

Suojauksen paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Force B erosi 1. syyskuuta kello 22.00 saattueesta 40 mailia pohjoiseen Keith Rocksista. Force F suuntasi Maltalle kohtaamaan Välimeren laivaston suojaaman Aleksandriasta saapuneen saattueen.[5]

Operaatio Grab[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Force B suuntasi länteen tehtävänään suorittaa toinen hyökkäys Cagliarille, mutta tämä epäonnistui tiheän sumun ja heikkotehoisten valaisurakettien vuoksi. Muutaman havaittuihin valoihin kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen koneet pudottivat pomminsa mereen ja palasivat 2. syyskuuta kello 08.00 HMS Ark Royalille. Force H (B) saapui 3. syyskuuta kello 11.00 Gibraltarille.[5]

Muut operaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tykkivene HMS Aphiksen oli tarkoitus purjehtia Maltalta Aleksandriaan, mutta purjehdus peruuntui korjauksissa tapahtuneiden viivytysten vuoksi.[5]

Puolalainen hävittäjä ORP Garland purjehti Maltalta Gibraltarin kautta Englantiin. ORP Garland lähti 2. syyskuuta Maltalta neljän 13. Hävittäjälaivueen hävittäjän kanssa kohti Gibraltaria. Osasto joutui ilmapommituksen kohteeksi 4. syyskuuta iltapäivällä Algerin edustalla, jolloin ORP Garland vaurioitui lähelle osuneesta pommista. HMS Griffin otti aluksen hinaukseen ja osasto saapui 5. syyskuuta Gibraltarille.[5]

Loppulause[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian hyökkäys Egyptiin alkoi 13. syyskuuta, jolloin Englannista lähtenyt saattue oli risteilijöiden HMS Ajax ja HMS York saattamina Durbanissa. Saattue saapui Aleksandriaan 24. syyskuuta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Page Christopher (toim.): The Royal Navy and the Mediterranean Volume I: September 1939-October 1940. Lontoo: Whitehall History Publishing, 2002. ISBN 0-7146-5179-6. (englanniksi)
  • Greene, Jack & Massignani, Alessandro: The Naval War in the Mediterranean 1940-1943. Lontoo: Chatham Publishing, 2002. ISBN 1-86176-190-2. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Greene & Massignani s. 93
  2. a b c Christopher Page (toim.) s. 54
  3. a b c d e Christopher Page (toim.) s. 55
  4. Christopher Page (Toim.) s. 55-56
  5. a b c d e f g h Christopher Page (toim.) s. 57