Opastejärjestelmä
Opastejärjestelmä on kilpien, näyttölaitteiden, tienviittojen, merkkivalojen, merkkiäänien, karttojen yms. muodostama kokonaisuus, jonka tarkoitus on neuvoa tietä tai antaa muita ohjeita rakennuksessa, laitoksessa tai alueella vierailijalle. Loogisiksi ja yhtenäisiksi suunniteltuja opastejärjestelmiä tarvitaan laajoissa kohteissa kuten lentoasemilla, suurissa sairaaloissa tai metroverkostoissa. Opastejärjestelmiä ovat myös muun muassa tienkäyttäjille tarkoitetut liikennemerkit, kaupunkien katukilvet ja kauppojen valomainokset, käytäväopasteet ja hyllyjen tuote- ja hintamerkinnät.
Opastejärjestelmän voidaan ajatella olevan eräänlainen ulko- tai sisätilan käyttöliittymä, jonka avulla tilan käyttäjä osaa liikkua alueella ja löytää etsimänsä. Opastejärjestelmä voi käyttää viestintämuotoinaan muun muassa tekstejä ja muita typografisia keinoja, piktogrammeja tai muita kuvia, värikoodeja, nuolia, eri tavoin vilkkuvia valoja, karttoja ja rakennusten pohjapiirroksia. Näkövammaisten opastamiseksi voidaan visuaalisten opasteiden lisäksi käyttää äänimerkkejä tai sokeainkirjoitusta.
Opastejärjestelmät voivat olla myös tilapäisiä, kuten rakennustyömailla tai yleisötapahtumissa.
Järjestelmään kuuluvat yksittäiset opasteet voidaan jakaa esimerkiksi
- ulko- ja sisäopasteisiin
- kiinteisiin (kilvet ym.) ja vaihtuviin (näyttötaulut) opasteisiin.
Yksi tapa jakaa opasteet ryhmiin on niiden antaman informaation pohjalta esimerkiksi seuraavasti:[1]
- tunnistamisopasteet (identification signs)
- WC-kilvet ovissa, katukilvet, metrolinjojen värikoodit, hissinovien kerrosnumerot yms.
- ohjaavat opasteet (directional signs)
- tienviitat, nuoliopasteet, lähtevien lentojen näyttötaulut yms.
- ohjeistavat opasteet (regulatory signs)
- kieltotaulut, varoituskilvet yms.
- orientoivat opasteet (orientation signs)
- kartat, pohjapiirrokset yms.
Opastejärjestelmien suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Opasteiden suunnittelu on yksi informaatiomuotoilun alalaji, johon liittyy sekä arkkitehtuurin että graafisen suunnittelun piirteitä. Opastejärjestelmien suunnittelu tapahtuu usein samassa arkkitehtitoimistossa, joka suunnittelee itse rakennuksen tai alueen johon järjestelmää tarvitaan. Eräät arkkitehdit ja graafiset suunnittelijat ovat kuitenkin erikoistuneet nimenomaan opastejärjestelmien suunnitteluun, jolloin he toimivat arkkitehtien tai rakennuttajien alihankkijoina.
Opastejärjestelmien suunnittelussa tärkeitä asioita ovat muun muassa
- järjestelmän loogisuus ja yhtenäisyys niin, että eri puolilla sijaitsevat ja eri asioista viestivät opasteet huomataan ja tunnistetaan samaan kokonaisuuteen kuuluviksi;
- kohderyhmän havaintokyky ja muut ominaisuudet. Esimerkiksi kansainvälisen lentoaseman opastejärjestelmän tulee olla ymmärrettävissä monella eri kielellä, hoivakodin opasteiden taas palvella etenkin vajaakuntoisia seniorikansalaisia.
- opasteiden erottuvuus ja luettavuus tarkoitetulta etäisyydeltä. Esimerkiksi typografian osalta on havaittu pienaakkosten (Ensiapu) olevan helpommin luettavia pitkältäkin etäisyydeltä kuin suuraakkosten (ENSIAPU).[2]
- opasteiden päivitettävyys. Uusia, entisen kaltaisia opasteita on voitava tehdä tai teettää nopeasti tiloissa tai kulkureiteissä tapahtuvien muutosten varalta.
Opasteiden valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kilpien ja muiden opastejärjestelmän osien valmistajat vaihtelevat eri tekniikkaa käyttävistä kilpiverstaista valomainos- ja audiovisuaalisen tekniikan yrityksiin. Kilvet voidaan valmistaa esimerkiksi kaivertamalla, tarramuoveista tai erilaisista materiaalilevyistä leikkaamalla, maalaamalla tai erilaisin tulostus- ja painotekniikoin, kuten silkkipainon avulla. Saatavilla on myös valmiita kilpijärjestelmiä materiaaleineen, kiinnitystarvikkeineen ja työvälineineen.[3] Kilpien valmistus on nykyisin pitkälle automatisoitua niin, että tietokoneet ohjaavat esimerkiksi kirjainmuotoja ja kuvioita leikkaavia laitteita vektorigrafiikkamuodossa laaditun tiedoston pohjalta.
_-_Flickr_-_James_E._Petts_(3).jpg)
Kuuluisia opastejärjestelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lontoon metron opastejärjestelmä mainitaan usein esimerkkinä yhdestä ensimmäisistä laajoista opastesuunnitteluhankkeista. Sen keskeisiä osia ovat Harry Beckin 1930-luvulla suunnittelema Lontoon metrokartta ja Edward Johnstonin opastekilpiä varten suunnittelema Johnston-kirjaintyyppi, josta Eric Gill kehitti suosituimpiin groteskifontteihin kuuluvan Gill Sansin.[4]
Münchenin vuoden 1972 kesäolympialaisiin eri urheilulajeja kuvaavan piktogrammijärjestelmän suunnitteli saksalainen graafinen suunnittelija Otl Aicher.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Gibson, D.: The Wayfinding Handbook; Information Design for Public Places, s. 47. New York: Princeton Architectural Press, 2009.
- ↑ Itkonen, Markus: Typografian käsikirja, 3. laajennettu painos, s. 70. Jyväskylä: Gummerus, 2007.
- ↑ Mollerup, Per: Coca-Kodak, Yrityksen graafinen ohjelma, s. 72. Helsinki: Alform Oy, 1985.
- ↑ A Graphic Design History of the London Underground 19.8.2013. Travels of Adam -blogi. Viitattu 29.9.2013.
- ↑ Pinja Nygren: Opastejärjestelmän visuaalisen ilmeen konseptointi Seinäjoen keskussairaalalle, s. 11. Seinäjoki: Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Muotoilun koulutusohjelma, 2012. Opinnäytetyö verkossa.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Münchenin olympiakisojen opasteista Saksan urheilumuseon sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive)