Ondes Martenot
Ondes Martenot [õd martno] (ransk. ’Martenot’n aallot’) on koskettimistollinen sähkösoitin. Soittimen keksi ranskalainen Maurice Martenot (1898–1980) vuonna 1928 ja se on yksi varhaisimmista elektronisista soittimista. Ondes Martenot muistuttaa ulkoisesti sähköurkuja, mutta on teknisesti läheisempää sukua thereminille. Ondes Martenotin soittaja on ondisti.
Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ondes Martenot tuottaa äänen oskillaattoreilla joiden tuottama signaali ohjataan vahvistimille. Soittimen koskettimien edessä on lanka, johon kiinnitettyä rengasta liikuttamalla soittaja kontrolloi äänen taajuutta. Soittajan vasemmalla puolella on ulosvedettävä laatikko, jossa sijaitsee ondes Martenotin kontrollipaneeli: siinä on säätimet äänenvoimakkuudelle ja värille, joita soittaja käyttää vasemmalla kädellään. Thereminin tavoin ondes Martinet on monofoninen (yksiääninen) soitin. Ensimmäisissä soittimissa koskettimisto ei ollut toimiva vaan oli vain soittajan visuaalisena apuna. Myöhempiä malleja voitiin soittaa myös koskettimilla, ja koskettimistoa sivusuunnassa liikuttamalla voidaan tuottaa vibratoa: vastaavaa toimintoa on myöhemmin käytetty joissain syntetisaattoreissakin. Soittimeen oli saatavilla neljä erilaista kaiutinta (diffuseur). Ondes Martenotin ääntä on kuvattu 'eteeriseksi' tai 'aavemaiseksi valitukseksi'. [1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maurice Martenot kehitti soittimen 1920-luvulla perustuen sodanaikaisiin kokeiluihinsa radioiden oskillaattoreilla. Ensimmäinen soitin esiteltiin julkisesti huhtikuussa 1928. Siinä soittaja seisoi soittimen takana, kontrolloiden äänenkorkeutta pitkän langan avulla[2], mutta myöhempiä versioita soitettiin istualtaan.
Ranskassa ondes Martenot sai kohtuullisen suosion klassisessa musiikissa. Ensimmäinen soittimelle sävelletty teos oli Dimitrios Levidisin (1885–1951) Poème symphonique pour solo d’Ondes Musicales et Orchestre op. 43B samalta vuodelta. Sen jälkeen monet säveltäjät, kuten Olivier Messiaen, Giacinto Scelsi, Marcel Landowski, Tristan Murail ja Edgar Varèse, ovat käyttäneet sitä teoksissaan. Ensimmäisen tunnetun Ondes Martenot -konserton sävelsi André Jolivet vuonna 1947. Ondes Martenotia käytettiin myös elokuvamusiikissa, tunnetuimpia näistä ovat mm. Arabian Lawrence(1962)[3], Haamujengi(1984)[4] ja Hiidenpata(1985).[5] Populaarimusiikissa ondes Martenotia on käyttänyt mm. Radiohead.
Maailmanlaajuisesti ondes Martenot on jäänyt harvinaiseksi soittimeksi. Martenot ei koskaan lisensoinut sen tuotantoa, vaan valmisti ne tilaustöinä työpajassaan. Soitin oli kallis ja hankalasti siirrettävä, ja helposti särkyvä. [6][7] Alkuperäisten ondes Martenotien tuotanto loppui 1988 ja arvioitu valmistusmäärä on alle 300 soitinta. 2000-luvulla on kuitenkin valmistettu jonkun verran uusia soittimia [8], lisäksi on valmistettu syntetisaattoreita jotka jäljittelevät ondes Martenotin kontrolleja ja ääntä. [9]
Ondes Martenot’n soittajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Levyjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Naxos: Music for Ondes Martenot (8.555779), Thomas Bloch
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ https://www.nytimes.com/2001/08/19/arts/jeanne-loriod-who-transformed-electronic-wails-into-heartfelt-music-dies-at-73.html?exprod=permalink&partner=permalink
- ↑ http://peterpringle.com/ondes.html
- ↑ http://www.ondes-martenot.net/omdb/omdb_composition.php?composition=122
- ↑ GHOSTBUSTERS – Elmer Bernstein MOVIE MUSIC UK. 8.8.2014. Viitattu 10.10.2020. (englanniksi)
- ↑ https://www.filmtracks.com/titles/black_cauldron.html
- ↑ Ondes Martenot: An Introduction daily.redbullmusicacademy.com. ”...The innards get called “hyper-mega fragile” at one point in the film...” Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
- ↑ https://www.theglobeandmail.com/arts/like-a-theremin-but-more-sophisticated/article1054320/
- ↑ https://www.musicworks.ca/featured-article/featured-article/ondes-martenot-making-new-waves
- ↑ https://www.soundonsound.com/reviews/analogue-systems-french-connection