Omisteinen ohjelmisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Omisteinen ohjelmisto tarkoittaa tietokoneohjelmistoa, jonka käyttöoikeuslisenssi sallii ohjelmiston käyttämisen tietyin ehdoin, mutta jota ei ilman erillistä lupaa saa muokata tai levittää edelleen. Näin ohjelmiston tekijänoikeuksien haltija pitää ohjelmiston kehitystyön ja mahdolliset myyntitulot omassa hallinnassaan. Omisteista ohjelmistoa voidaan pitää vapaan ohjelmiston tai avoimen lähdekoodin vastakohtana.

Tyypillisesti omisteinen ohjelmisto perustuu suljettuun lähdekoodiin, joka käsitetään ohjelmistoyrityksen liikesalaisuudeksi. Tällöin käyttäjälle luovutetaan ainoastaan ohjelmiston konekielinen eli binäärimuotoon käännetty versio, jonka toteutustapaan käyttäjä ei pääse tutustumaan ja jota siksi olisi käytännössä lähes mahdotonta muokata omien tarpeiden mukaiseksi, vaikka ohjelmiston lisenssi sen sallisikin. Jos joku ulkopuolinen haluaa tutustua ohjelmiston lähdekoodiin, hänen on yleensä allekirjoitettava salassapitosopimus.

Omisteisia ovat myös sellaiset ohjelmistot, joiden lähdekoodi on julkaistu, mutta joiden lisenssi ei salli ohjelmiston vapaata muokkaamista ja levittämistä. Tällaisia ovat esimerkiksi Microsoftin tarjoamat jaetun lähdekoodin ohjelmistot.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • MOT: Tietotekniikan liiton ATK-sanakirja 5.0 (Tietotekniikan liitto ry:n sanastotoimikunta)