Oltermannihallinto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oltermannihallinto eli oltermannilaitos syntyi Suomessa vuoden 1742 kyläjärjestysohjeen perusteella. Oltermanihallinnon valta-alueeksi muodostuivat Etelä- ja Keski-Pohjanmaan kylät, mutta kylähallintoa toteutettiin paikoin myös Hämeen, Satakunnan kylissä ja muuntuneessa muodossa Karjalankannaksella. Pohjois-Pohjanmaallekin oltermannihallintoa pyrittiin juurruttamaan 1700-luvun puolivälissä, mutta järjestelmä lienee jäänyt vähitellen pois käytöstä. Oulun ja Kajaanin läänin lääninkyläasetusehdotuksen laadinta sekä 1800-luvun paloapusäännöt toivat joksikin aikaa Pohjois-Pohjanmaan kyliin oltermannit tulisijojen tarkastajiksi.[1]

Oltermannihallinto tarkoitti organisoitua kyläkeskistä yhteistoimintajärjestelmää, jossa ylintä päätösvaltaa käytti kyläkokous, joka valitsi kylän johtoon oltermannin (ålderman) eli kylänvanhimman ja hänelle avuksi kaksi kylän lautamiestä (bisittare). Yhdessä nämä muodostivat kylänoikeuden, joka kyläjärjestys ohjenuoranaan ratkoi kyläläisten välisiä kiistoja ja jolla oli oikeus sakottaa kyläläisiä yhteisten päätösten laiminlyömisestä tai rikkomisesta. Kylänoikeuden määräämät sakot eteläpohjalaiskylissä olivat 1800-luvulla varsin yleisiä. Kylänoikeus muodosti tavallaan kylän yhteisissä asioissa alimman oikeusasteen, sillä 1757 annetun kuninkaallinen päätöksen mukaan kyläoikeuden ratkaisemasta asiasta sai valittaa kihlakunnanoikeuteen. [2]

Oltermannin velvollisuutena oli kutsua oltermanninsauvalla tai kylänkapulalla koolle kyläkokoukset, joissa päätettiin kylän yhteisistä asioista. Oltermannien johtaman kylähallinnon keskeisimpiä tehtäviä olivat peltoviljelyn ohjaaminen sarka- tai lohkojakoisissa kylissä, niittynautinnan ja laiduntamisen valvonta sekä huolehtiminen kylien paloturvallisuudesta, yhteisistä aidoista, veräjistä, ojista teistä ja silloista. Lisäksi varsinkin 1800-luvulla oltermannien oli yhä enenevässä määrin vastattava yleisestä järjestyksestä kylissä ja heidän oli ilmiannettava nimismiehelle kylässä tapahtuneet rikokset.[3]

Oltermannihallinto sai jonkin verran erilaisen luonteen Etelä-Pohjanmaan suurpitäjissä. Varsinkin Suur-Ilmajoen eteläosien kylissä järjestelmä sai kansanvaltaisen itsehallintojärjestelmän luonteen, samoin osaksi myös Kyrönmaan pitäjissä, joissa lisäksi järjestyskysymykset tulivat keskeisiksi. Suur-Lapualla kylähallintoon vaikutti taloudellisen yhteistoiminnan lisäksi kirkollisen esivallan ja pitäjälaitoksen merkittävä panos sekä järjestyksenpidon voimakas painottuminen. Maakunnan reuna-alueilla oltermannihallinnolla ei ollut kovin vahvaa kylähallinnollista merkitystä ja siellä oltermannit toimivat lähinnä paloturvallisuustehtävissä.

Vaikka oltermannilaitos pääsi alkuun jo 1700-luvun puolivälissä, järjestelmä varsinaisesti voimistui vasta 1800-luvulla Ilmajoen maamiesseuran ja sen esimerkin mukaan syntyneiden pitäjänkyläasetusten vaikutuksesta. Oltermannihallinto hiipui vähitellen 1800-luvun lopulta alkaen ja päättyi yleensä ensimmäiseen maailmansotaan mennessä. Silti joissakin Kyrönmaan kylissä järjestelmä toimi vielä 1960-luvulla lähinnä vanhan perinteen sekä joidenkin yhteisalueiden hallinnoinnin voimasta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Studia historica Jyväskyläensia 23. Jyväskylä 1982, s. 33–35, 268.
  2. Iso tietosanakirja, Otava 1931–1939.
  3. http://historiatieto.wordpress.com/tehokas-pitajalainsaadanto/ Kallio, Reino, Tehokas pitäjälainsäädäntö – eteläpohjalainen erikoisuus.] Eteläpohjalaiset Juuret 1 /2014, s. 65–71.
  4. Kallio 1982, s. 33–35, 162–184, 200–221, 265–269. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan pitäjänhistoriat.