Olli-Pekka Ojansivu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olli-Pekka "Lelu" Ojansivu

Olli-Pekka "Lelu" Ojansivu (s. 31. joulukuuta 1987) on suomalainen lentopalloilija, joka pelasi kauteen 2021-2022 päättyneellä urallaan Suomessa, Kreikassa, Ranskassa, Turkissa, Venäjällä, Romaniassa ja Iranissa.[1][2][3] Keväällä 2018 Ojansivu solmi viisivuotisen sopimuksen Savo Volleyhin, jonka riveissä hän päätti uransa vuonna 2022.[4][5] Lentopallon miesten maajoukkueessa Ojansivu pelasi vuosina 2007-2019 tasan 200 maaottelua.[6] Vuoden lentopalloilijaksi hänet valittiin kahdesti Urheilutoimittajain Liiton äänestämänä vuosina 2015 ja 2016. Vuonna 2015 Ojansivu palkittiin myös Matsudaira Cupilla eli kauden parhaan lentopalloilijan palkinnolla.[6] Ojansivu voitti kaikkiaan neljä kertaa Suomen mestaruutta, joista kolme viimeistä Kokkolan Tiikereissä vuosina 2013, 2015 ja 2016.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lelu Ojansivu aloitti lentopallon syntymäkaupungissaan Vammalassa. 14-vuotiaana hänet valittiin nuorten maajoukkueeseen, mutta muiden nuorten lupaavien lentopalloilijoiden tavoin Ojansivu ei siirtynyt Suomen Lentopalloliiton valmennuskeskuksen Kuortaneen urheilulukion alle opiskelemaan ja harjoittelemaan ikäluokkansa nuorten maajoukkueen kanssa, vaan hän päätti jäädä yläasteen jälkeen Vammalaan. Ojansivu opiskeli ammattikoulussa hitsaajan ammattitutkinnon ja pelasi samanaikaisesti VaLePan liigamiehistössä debytoiden lentopalloliigassa 16-vuotiaana.[7] Myöhemmin Ojansivu on kertonut, ettei koulu häntä nuorempana suuremmin kiinnostanut.[7]

"Mä olin ilmoittanut jo hyvin nuorena, että musta tulee urheilun ammattilainen tai Jehovan todistaja. Mä luulin silloin, että Jehovan todistajat eivät tee työtä, mutta onneks musta tuli sitten urheilija", hän muisteli nuoruusvuosiaan vuonna 2014.[8]

"Ei minulla ole mitään Jehovan todistajia vastaan. Luulin, että he saavat kantaa asetta. Oletin heidän olevan järjestysmiehiä tai agentteja. Urheilu pelasti elämäni, ettei minusta tullut huligaania", Ojansivu kommentoi vuonna 2015.[9]

Kotimaisessa lentopalloliigassa Ojansivu pelasi uransa ensimmäiset kaudet Vammalassa.[2] VaLePassa hän murtautui heti toisella kaudellaan lentopalloliigan tilastojen kärkisijoille ja hänet valittiin vuoden tulokkaaksi.[2] Ojansivu jätti kotikaupunkinsa taakseen vuonna 2006 ja allekirjoitti sopimuksen Pielaveden Sampoon. Siirto Sampoon oli pienimuotoinen yllätys, sillä Pielavedellä menestyksekkäästi edellisvuodet pelannut Salvis Cielavs jatkoi myös seurassa.[10] Ojansivun ensimmäinen kausi Pielavedellä toi hänelle lopulta Suomen Cupin mestaruuden. SM-finaaleissa Sampo hävisi Perungan Pojille otteluvoitoin 3-2. Seuraavalla kaudella hävitty hopea kirkastui kultaan.[11][12]

Euroopan kentät vetivät suomalaisen tehohyökkääjän mukanaan vuonna 2009, kun Ojansivu solmi kaudeksi 2009-2010 vuoden mittaisen sopimuksen kreikkalaisen PAOKin kanssa.[13] Ensimmäinen kausi kansainvälisillä kentillä onnistui, kun Ojansivu otti Kreikan liigassa pistepörssin kakkospaikan ja ässäsyöttötilastossa kolmannen tilan.[14] Kesällä 2010 solmittiin sopimus Ranskan liigan Toulouseen.[15] Kaudesta Ranskassa tuli Ojansivulle vaikea vuodenvaihdeessa alkaneiden selkäongelmien vuoksi, mikä esti pelaamisen.

Ranskasta tie vei Ojansivun hetkeksi aikaa Turkin liigaan.[2] Ojansivun uusi seura on Sivas 4 Eylul Belediye, jonka riveissä hän tosin pelasi vain tovin aikaa takunneen palkanmaksun vuoksi. Ojansivu palasi kesken kauden Suomeen ja solmi ottelukohtaisen sopimuksen Tampereen Isku-Volleyn (nykyinen Rantaperkiön Isku) kanssa. Iskussa "Lelu" ei kuitenkaan ehtinyt pelata ainoatakaan ottelua allekirjoitettuaan pian sopimuksen Venäjän Superliigaan Pietarin Avtomobilistin kanssa. Hänestä tuli näin historian neljäs suomalaispelaaja Venäjän Superliigassa.[16] Ojansivun pistekeskiarvo oli Venäjän Superliigan läntisen konferenssin korkein kaudella 2011-12.[14] Mahdollinen dopingrike sattui Pietarissa. Ojansivu kertoi vuonna 2014 saaneensa seuransa lääkäriltä seitsemän pilleriä päivässä selkävaivojensa hoitamiseen sekä pahimpana aikana selkään lyötiin kymmenessä päivässä 30 piikkiä.[17]

Venäjän Superliigasta Ojansivu siirtyi vuonna 2012 romanialaisen Tomis Constantan riveihin.[18] Suomalaishakkuri purki sopimuksensa kuitenkin nopeasti kauden alkumetreillä, koska seura ei ollut hoitanut hänelle sovittuja maksuja.[19] Ojansivu pelasi lopulta neljä ottelua ottelua romanialaisseuran väreissä Mestarien liigassa. Hän palasi Suomeen ja allekirjoitti tammikuussa 2013 sopimuksen Kokkolan Tiikereiden kanssa.[12] Paluu kotimaahan oli onnistunut. Ojansivu nautti lentopallosta ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Hän sai pelata yhdessä hyvän kaverinsa Urpo Sivulan kanssa ja Tiikereiden valmentajana oli tuttu Tommi Tiilikainen. "Lelu" sai osittain myös vapauksia joukkueessa, mikä tuotti myös tulosta erinomaisten pelisuoritusten ja Tiikereiden menestyksen muodossa. Kausi 2012-2013 päättyi Tiikereiden Suomen mestaruuteen.

Ojansivu sai runsaasti mediahuomiota osakseen värikkäällä esiintymisellään: esimerkiksi Ilta-Sanomien toimittaja Jari Perkiö intoutui Tiikereiden mestaruuden ratkettua nimittämään Kokkolan "Lelulandiaksi".[20] Kokkolan Tiikereiden kansanjuhlassa Ojansivu pyysi yleisöä vilkuttamaan, kun hän otti kuvan kameralla ja kertoi lähettävänsä terveisensä kuvan kautta Vammalaan ja Loimaalle. Juuri VaLePan ja Hurrikaanin Tiikerit kampesi mestaruutensa tieltä.[21]

Jatkosopimus Tiikereiden kanssa solmittiin vuoden mittaiseksi.[12] Ojansivu aloitti kautensa vahvasti, mutta olkapään rikkoutuminen kauden keskivaiheilla piti hänet sivussa pitkän aikaa ennen pudotuspelejä. Tästä huolimatta Ojansivu voitti liigan ässäsyöttötilaston ylivoimaisesti 67 ässäsyötöllään ennen 37 ässää syöttänyttä Olli Kunnaria. Ojansivun 19 pisteen ottelukohtainen keskiarvo oli myös lentopalloliigan korkein. Kausi päättyi Tiikereissä SM-hopeaan. Tiikerit saavutti myös Suomen Cupin mestaruuden.[12]

Ojansivu viihtyi Kokkolassa, mikä sai hänet pysymään siellä myös seuraavat vuodet. Kauden 2014-15 alussa hän syötti yhdessä ottelussa peräti 12 ässää, mikä hakee vertaistaan lentopalloliigan historiassa.[22] Ojansivu valloitti kaudella 2014-15 Tiikereissä SM-kultaa ja Suomen Cupin mestaruuden. Hän oli totutusti Tiikereiden tehokkain pistemies ja finaalien tärkeimpiä pelaajia. Ojansivu valittiin myös kauden lentopalloilijaksi Suomessa 2014-15[23] sekämyös Mestaruusliigan vuoden parhaimmaksi pelaajaksi.[23]

Hyvät otteet EM-kisoissa syksyllä 2015 saivat saivat ulkomaiset seurat kiinnostumaan suomalaishakkurista. Ojansivu kertoi EM-kisojen aikana saaneensa yhteydenottoja sekä Venäjältä että Iranista. "Ongelmana" oli kuitenkin voimassa oleva sopimus Tiikereiden kanssa- EM-kisojen jälkeen Brasilian Superliigan seura Taubate kertoi haluavansa solmia Ojansivun kanssa sopimuksen, mikä olisi toteutuessaan tehnyt hänestä ensimmäisen suomalaispelaajan Brasiliassa. Taubate ja Tiikerit neuvottelivat siirrosta, mutta Tiikereiden korvauspyyntö oli liian suuri pala Taubetelle. Neuvottelut kariutuivat. Ojansivun olisi myös itse pitänyt maksaa korvauksia Tiikereille siirtonsa vuoksi.[24][25] [26] Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kuvasi, että siirto olisi ollut yksi kaikkien aikojen isoimmista Suomessa.[27]

Ovien kiinni meno oli lopulta onni pian diagnosoidun mykoplasman takia, mikä piti "Lelun" liki koko kauden 2015-16 sivussa lentopallokentiltä.[28] Haastatteluissa Ojansivu kertoi pelanneensa EM-kisoissa sairaana.[29] Syksyn lentopalloliigassa hän ei pelannut lopulta ainuttakaan täyttä ottelua. Myös harjoittelu oli vähäistä: Ojansivun omien sanojen mukaan EM-kisojen ja tammikuussa järjestettyjen olympiakarsintojen välillä hänen treenien määrän olisi pystynyt laskemaan kahden käden sormin.[30][31] Suomi ei voittanut olympiakarsinnoissa lopulta ainuttakaan erää, ja myöhemmin keväällä 2016 Ojansivu kommentoi, että olympiakarsintoihin lähtö ei ollut viisas ratkaisu.[32]

Kaiken kaikkiaan Ojansivu yritti lentopalloliigan runkosarjan aikana paluuta kentille mykoplasman jälkeen 4-5 kertaa. Jokaisella kerralla hänen oli pakko keskeyttää pelinsä ja levätä.

"Pahimpina hetkinä itkin koko matkan, kun ajoin salilta kotiin", hän myönsi lehtihaastattelussa kevään 2016 finaalipelien kynnyksellä.[32]

Vaikea kausi päättyi kuitenkin juhlaan, kun Tiikerit kruunattiin keväällä 2016 Suomen mestariksi. Ojansivu pystyi pelaamaan finaaleissa[33], ja hän oli kentän paras pistemies kahdessa finaaliottelussa kolmesta.[34][35][36] Myöhemmin Ojansivu kertoi, että mykoplasma ja muut vaikeudet meinasivat päättää hänen uransa kesken kauden 2015-16.[37] Hänen mukaansa Kokkolaan siirtyminen vuonna 2013, Tiikerit ja kaupunki olivat suurin syy, miksi hän pelasi edelleen lentopalloa.[37]

Vuonna 2016 Ojansivun ja Tiikereiden tiet erkanivat. Ilta-Sanomat uutisoi kesäkuussa suomalaishakkurin solmineen "jättisopimuksen" iranilaiseen Shahrdari Urmiaan. Ojansivun mukaan Urmia löi pöytään hänelle kaikkien aikojen rahakkaimman sopimuksen, jonka arvo ylitti selvästi edellisvuonna Brasiliasta tulleet kosiskelut.[38]

Iranin lentopalloliigassa Ojansivu otti paikkansa Urmian tehohyökkääjänä kulttuurishokista huolimatta.[39][37] Hänen vahvasti startannut syyskausi keskeytyi kuitenkin marraskuun puolivälissä huimausoireisiin. Niiden aiheuttajaksi diagnosoitiin pian välikorvan tulehdus, joka piti poissa harjoitus- ja pelikentiltä.[40] Ojansivu palasi Suomeen ennen vuodenvaihdetta tarkempiin tutkimuksiin taudin selättämiseksi.[37][41] Sairastelu piti hänet levossa lähes seitsemän viikkoa[42]. Iraniin Ojansivu ei enää toivuttuaan palannut syyskaudelta osittain maksamattomien palkkojen vuoksi.[42] Sopimus purettiin ja Ojansivu teki pian loppukauden kestäneen sopimuksen Venäjän Superliigan Kemerovoon. Hän siirtyi näin Suomen maajoukkuevalmentaja Tuomas Sammelvuon alaisuuteen.[1] [43]

Keväällä 2018 Ojansivu solmi viisivuotisen sopimuksen Savo Volleyn kanssa, mitä ennen hän ehti pelata vielä kauden Turkissa.[3] Savo Volleyssa Ojansivu päätti uransa SM-hopeaan keväällä 2022. Aiemmin samalla kaudella hän juhli Savo Volleyn riveissä vielä Suomen Cupin mestaruutta, joka oli hänen uransa kuudes. Ojansivun viimeinen vuosi huipulla oli rikkoutuneen olkapään vuoksi katkonainen.[44]

”Ei ollut suuria haaveita ulkomaista, ei edes maajoukkueesta. Halusin edustaa Valepaa ja kun pääsin 16-vuotiaana mukaan silloiseen Liigaan, olin saatanan ylpeä itsestäni. Sen jälkeen kaikki muu on ollut plussaa", Ojansivu totesi ilmoitettuaan päättävänsä peliuransa kevään 2022 pudotuspeleihin.[45]

A-maajoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojansivu A-maajoukkueen paidassa Olympiakarsinnoissa 2008

Ojansivu valittiin miesten A-maajoukkueryhmään kesällä 2007 ja myöhemmin samana vuonna hän pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa Pekingin olympiakisojen karsintaturnauksessa. Vuosina 2007-2019 Ojansivu pelasi lopulta kaikkiaan 200 A-maaottelua.[46] Hänellä on takanaan yhdet MM-kisat (2014) ja kolmet EM-kisat (2009, 2011 ja 2015). Kenties lopullisen läpimurtonsa maajoukkuepaidassa Ojansivu teki syksyn 2014 MM-kisoissa Puolassa. Hän oli Suomen maajoukkueen paras pisteiden tekijä kisoissa.[47] Vastaavanlaista tahtipuikkoa Ojansivu heilutti myös syksyllä 2015 Italian EM-kisoissa, joissa hän oli kisojen lohkovaiheen paras syöttöjä ja parhaimpia pistemiehiä.[48] Viimeisen A-maaottelunsa Ojansivu pelasi vuonna 2019.[49]

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[50]

Henkilökohtaiset

  • Kauden 2014–2015 lentopalloilija Suomessa (Suomen lentopalloliiton valinta)
  • Vuoden lentopalloilija 2015, 2016 (Urheilutoimittajain liiton valinta)[51]
  • Mestaruusliigan kauden miesliigapelaaja 2014–2015
  • Mestaruusliigan tähdistökentässä 2013, 2014, 2015
  • Mestaruusliigan pistekeskiarvon ykkönen 2014
  • Mestaruusliigan ässäsyöttötilaston voitto 2014
  • SM-liigan tehotilaston voitto 2009
  • Urheilukanavan nuorten tähdistökentän hakkuri 2008
  • SM-liigan ässäsyöttötilaston 2. sija 2007
  • SM-liigan pistepörssin 5. sija 2007, 2009
  • SM-liigan ässäsyöttötilaston voitto 2006, 2014
  • SM-liigan pistepörssin toinen sija 2006
  • SM-liigan runkosarjan piste-ennätys 2006
  • Vuoden tulokas SM-liigassa 2006
Olli-Pekka Ojansivu

Joukkueessa

  • SM-kultaa 2009, 2013, 2015, 2016
  • Suomen cupin voitto 2007, 2008, 2013, 2014, 2015, 2021
  • SM-hopeaa 2008, 2014, 2022

Seurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lelu Ojansivu loppukaudeksi Venäjän Superliigaan lentopalloliitto.fi. Viitattu 19.2.2017.
  2. a b c d Olli-Pekka Ojansivu, Mestaruusliiga
  3. a b Transfers in season 2017/18 :: Volleyball-Movies.net volleyball-movies.net. Viitattu 24.5.2017. (englanniksi)
  4. Lelu Ojansivu ja Jukka Tuovinen Savo Volleyn ensimmäiset kiinnitykset savovolley.fi. Viitattu 6.5.2018.
  5. Vornanen, Ismo: Savo Volleyn hopeaa juhlitaan Kuopiossa yli lajirajojen – Uusi vireä seura yhdisti savolaiset lentopallopiirit Viikkosavo. 26.4.2022. Viitattu 27.5.2022.
  6. a b Faktapankki Lentopalloliitto. Viitattu 30.5.2022.
  7. a b Radio Yle Areena
  8. Lentopallo pelasti pankkiryöstöltä Yle.
  9. Iltasanomat.fi
  10. Ojansivu Pielaveden Sampoon 22.5.2007. Sampo. Viitattu 14.4.2008.
  11. HS-arkisto 30.9.2009
  12. a b c d Pelaajaesittely 2014
  13. Ojansivu vie suomalaista hakkuriosaamista Kreikkaan mtv3.fi. 24.6.2009. MTV3. Viitattu 10.7.2010.
  14. a b Olli-Pekka Ojansivu | NisseHuttunen nissehuttunen.com. Viitattu 26.11.2015.
  15. Suomen maajoukkuepelaaja siirtyy Ranskaan iltasanomat.fi. 10.6.2010. Ilta-Sanomat. Viitattu 10.7.2010.
  16. Lentopalloliitto
  17. ”Erityisvitamiineja” Venäjällä, lahjotut tuomarit Romaniassa, palkkarahat repussa Suomeen – lentopallosankari Ojansivun uskomattomat tarinat maailmalta Ilta Sanomat. 3.9.2014. Viitattu 3.5.2020.
  18. Ojansivu mestarien liigan romanialaisjoukkueeseen 7.7.2012. Lentopalloliitto. Viitattu 7.7.2012.
  19. Lentopalloliitto
  20. IS: Kokkolasta tuli Lelulandia KPK. 25.4.2013. Viitattu 3.5.2020.
  21. Rumpunen toi pojan torille. KP24.
  22. Ojansivu paukutti tusinan ässiä. Mestaruusliiga.
  23. a b Lentopalloliitto
  24. Tiikerien vaatimus oli liian kova Ojansivulle: "Paljon isompi kuin viikkoraha yleensä" Yle Urheilu. Viitattu 18.10.2015.
  25. Sammelvuo: "Olisi ollut yksi kaikkien aikojen suomalaisia siirtoja" Yle Urheilu. Yle.fi. Viitattu 18.10.2015.
  26. Tiikerit esti Ojansivun unelmasiirron Brasiliaan Yle Urheilu. Yle uutiset. Viitattu 18.10.2015.
  27. Sammelvuo: "Olisi ollut yksi kaikkien aikojen suomalaisia siirtoja" Yle Urheilu. Yle.fi. Viitattu 18.10.2015.
  28. Lentopallon maajoukkuemies Ojansivu potee mykoplasmaa Ilta-Sanomat. 31.10.2015. Viitattu 21.11.2015.
  29. Mykoplasma pitää Ojansivun kentän laidalla satakunnankansa.fi. Viitattu 21.11.2015.
  30. Tämä mies on Suomen kenttien kovakouraisin lentopalloilija Ilkka.fi. Viitattu 7.2.2016.
  31. Hakkuri Ojansivu toipunut huippuiskuun - Egypti nurin Kuortaneella Yle Urheilu. Yle uutiset. Viitattu 12.1.2016.
  32. a b Lentopalloliigan tähtipelaajan suunnitelmat: Kultaa ja ulkomaille Ilta-Sanomat. 13.4.2016. Viitattu 14.4.2016.
  33. Tiikereiden tähtipelaaja: "Ei kiinnosta mikään Mestarien liiga, sauna kiinnostaa" Yle Urheilu. Viitattu 17.4.2016.
  34. Tiikerit vei avausfinaalin Mestaruusliiga. Viitattu 17.4.2016.
  35. VaLePan taistelu kotipelissään ei riittänyt Tiikereille Mestaruusliiga. Viitattu 17.4.2016.
  36. Tiikereille kolmas kulta Mestaruusliiga. Viitattu 17.4.2016.
  37. a b c d Lelu Ojansivun tunteikas blogi: Näemmä tarvii mennä kauas, et tajuaa kaiken olleen hyvin Keskipohjanmaa+. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino. Viitattu 18.12.2016.
  38. Maajoukkuetähti Ojansivulle jättisopimus Iraniin: ”Puhutaan helkkarin isosta summasta” Ilta-Sanomat. 15.6.2016. Viitattu 17.6.2016.
  39. Ojansivun Urmialle voitto ”vierashärdellistä” lentopalloliitto.fi. Viitattu 11.12.2016.
  40. Ojansivu edelleen poissa pelikentiltä lentopalloliitto.fi. Viitattu 11.12.2016.
  41. Ajaccio vei suomalaiskohtaamisen Ranskassa lentopalloliitto.fi. Viitattu 19.12.2016.
  42. a b Maajoukkueen hakkuri Olli-Pekka Ojansivu treenaa Ettan mukana Oulussa Kaleva.fi. Viitattu 9.1.2017.
  43. Suomalaislentopalloilijoiden kausi päättyi Venäjällä Helsingin Sanomat. 27.4.2017. Viitattu 6.5.2017.
  44. Lentopallo | Lelu Ojansivu lopettaa uransa ja laati värikkään listan siitä, mitä hän on uraltaan saanut: ”Myös mestaruusjuhlista pystyy löytämään vaimon” Helsingin Sanomat. 25.3.2022. Viitattu 30.5.2022.
  45. Mika Moilanen: VaLePastakin tuttu Olli-Pekka Ojansivu lopettaa uransa – käteen jäi ”järkyttävä määrä tarinoita, ystäviä, sekoilua ja kaikkea tuolta väliltä” Aamulehti. 25.3.2022. Viitattu 30.5.2022.
  46. Suomen Lentopalloliitto: Miesten A-maaottelutilasto Lentopalloliitto. 13.1.3020. Suomen Lentopalloliitto. Viitattu 3.5.2020.
  47. Lähdettiin liikkeelle lasten painoilla hs.fi.
  48. Suomen tähti Lelu Ojansivu dominoi EM-pörssejä iltalehti.fi. Viitattu 14.10.2015.
  49. Faktapankki Lentopalloliitto. Viitattu 6.6.2022.
  50. Juha Savela: Persoona pelin. Keskisuomalainen, 5.3.2013. Keskisuomalainen.
  51. Lentopallokirja 2019–2020, s. 211, 220. Suomen Lentopalloliitto, 2019. ISSN 0786-5538. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]