Olivia Schough

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olivia Schough

Olivia Schough (s. 11. maaliskuuta 1991) on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja.[1] Hän edustaa kotimaassaan Rosengårdia, johon hän siirtyi kaudeksi 2021 Djurgårdens IF:stä. Aiemmin hän edusti Kopparbergs/Göteborgia ja Eskilstuna Unitedia[2][3] sekä vuonna 2014 Saksassa Bayern Müncheniä ja Venäjällä Rossijankaa.[3]

Schough pelasi ensimmäisen ottelunsa Ruotsin naisten maajoukkueessa vuonna 2013. Kaikkiaan hän on pelannut kesäkuun 2022 loppuun mennessä 98 maaottelua ja tehnyt niissä 12 maalia.[2] Hän oli mukana muun muassa vuoden 2013 EM-kilpailuissa, joissa Ruotsi ylsi välieriin, ja saavuttamassa olympiahopeaa Rio de Janeiron kesäolympialaisissa 2016.[1] MM-kilpailuissa 2019 hän saavutti pronssia ja pelasi avauskokoonpanossa yhdessä ottelussa sekä tuli vaihtopelaajana kentälle yhdessä ottelussa.[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Olivia Schough FIFA. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  2. a b Olivia Schough Svenska Fotbollförbundet. Viitattu 9.7.2022. (ruotsiksi)
  3. a b O. Schough Soccerway. Viitattu 24.7.2021. (englanniksi)
  4. VM-trupp 2019 Svenska Fotbollförbundet. Viitattu 20.6.2019. (ruotsiksi)
  5. Sweden FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.