Olga Konstantinovna

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olga Konstantinovna
Kreikan kuningatar Olga.
Kreikan kuningatar Olga.
Kreikan kuningatar
27. lokakuuta 1867 – 18. maaliskuuta 1913
Kreikan sijaishallitsija
17. marraskuuta 1920 – 19. joulukuuta 1920
Pääministeri Dimítrios Rállis
Edeltäjä Pávlos Kountouriótis
Seuraaja Konstantin I
Henkilötiedot
Syntynyt 3. syyskuuta 1851
Pavlovsk, Venäjän keisarikunta
Kuollut 18. kesäkuuta 1926 (74 vuotta)
Rooma, Italia
Puoliso Kreikan kuningas Yrjö I
Lapset Konstantin I
Yrjö
Alexandra
Nikolaos
Maria
Olga
Andreas
Kristof
Vanhemmat Suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš Romanov ja
Saksi-Altenburgin prinsessa Alexandra
Tiedot
Uskonto ortodoksi
Allekirjoitus
Allekirjoitus

Olga Konstantinovna (3. syyskuuta 1851, Pavlovsk, Venäjän keisarikunta – 18. kesäkuuta 1926, Rooma, Italia) oli venäläinen suuriruhtinatar, josta tuli Yrjö I:n puolisona Kreikan kuningatar. Hän oli tsaari Nikolai I:n pojantytär. Hänen isänsä suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitš Romanov oli keisari Aleksanteri II:n veli. Olga toimi kuukauden verran marras-joulukuussa 1920 epävakaassa tilanteessa Kreikan sijaishallitsijana.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naimisiin Kreikan kuninkaan kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan kuninkaallinen perhe Venäjän suuriruhtinas Pavel Aleksandrovitšin matkan aikana Ateenassa 1880-luvun lopulla. Kuvassa prinssi Nikolaos, prinsessa Maria (istuu maassa), kuningatar Olga, kruununprinssi Konstantin (seisoo keskellä), Venäjän suurherttua Pavel Aleksandrovitš (pieni koira polvillaan), prinsessa Alexandra, kuningas Yrjö I ja prinssi Yrjö.

Kreikan vasta valittu kuningas, tanskalaissyntyinen prinssi Vilhelm, uutena hallitsijana Yrjö I vieraili 1863 Pietarissa tapaamassa keisari Aleksanteri II. Tällöin hän tapasi suuriruhtinatar Olgan, joka oli silloin vasta 12-vuotias.[2] Seuraavan kerran kuningas Yrjö vieraili Pietarissa huhtikuussa 1867, kun hänen sisarensa prinsessa Dagmar oli avioitunut tulevan keisarin Aleksanteri III:n kanssa. Tällöin kuningas Yrjö tapasi Olgan seuraavan kerran. Avioliitto Olgan ja kuningas Yrjön välillä toteutuikin pian sen jälkeen, vaikka morsian oli vasta 16-vuotias. Häät vietettiin Pietarin Talvipalatsissa lokakuussa 1867.[3]

Nuori kuningaspari muutti Ateenaan, ja he saivat ensimmäinen lapsensa kruunuprinssi Konstantinin kesällä 1868. Sittemmin perheeseen syntyi kahdeksan lasta. Kuningatar Olga osallistui aktiivisti kuningashuoneen jäsenenä hyväntekeväisyystoimintaan. Kreikan ja Balkanin alueen epävakaisuus ajoi Kreikan sotiin miehensä kuningas Yrjön valtakautena. Kuningatar Olga toimi tällöin aktiivisti sodassa haavoittuneiden hoidon parantamiseksi. Vaikka kuningatar Olga ei ollut poliittinen henkilö, hänen kerrotaan olleen mielipidevaikuttaja toiseksi vanhimman pojan prinssi Yrjön toimiessa Kreetan ylikomissaarina 1898-1906.[4] Epävakaa tilanne poliittinen tilanne Kreikassa johti siihen, että kuningas Yrjö sai surmansa anarkistin tekemän attentaatin seurauksena Thessalonikissa maaliskuussa 1913.[5]

Paluu Pietariin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudeksi kuninkaaksi nousi Yrjön ja Olgan vanhin poika Konstantin. Leskikuningatar Olga palasi pian miehensä kuoleman jälkeen takaisin synnyinseudulleen Pietariin ja asui veljensä Konstantin Konstantinovitš Romanovin perheen kanssa syntymäkodissaan Pavlovskin palatsissa. Aiemmin oli vuonna 1889 Olgan ja Konstantinin tytär prinsessa Alexandra eli Aleksandra Georgijevna avioitunut Olgan serkun Pavel Aleksandrovitš Romanovin kanssa, mutta kuollut lapsivuoteeseen 1891. Pavelille ja Alexandralle oli siihen mennessä syntynyt kaksi lasta, Maria Pavlovna ja Dmitri Pavlovitš, jotka kasvoivat äitinsä kuoleman jälkeen Romanov-sukulaisten hoidossa. Vuonna 1902 prinssi Nikolaos avioitui myös Romanovien suuriruhtinattaren Jelena Vladimirovna Romanovan kanssa. Jelena Vladimirovna oli keisari Aleksanteri II:n pojan suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitšin tytär eli Olgan serkun tytär.

Pian Pietariin muuton jälkeen käynnistyi I maailmansota.[6] Leskikuningatar Olga päätti pysyä Venäjällä ja avustaa sodassa haavoittuneiden venäläissotilaiden hoidossa. Hän perusti veljensä vaimon, suuriruhtinatar Elisabetin kanssa sotilaiden hoitoa varten Pavlovskin palatsiin sotilassairaalan.[7] Sodan ajan yhteydet läntisiin kuninkaallisiin sukulaisiinsa ja omiin lapsiinsa, Kreikan prinsseihin ja prinsessoihin, oli sodan aikana vaikea hoitaa. Reitti kulki junalla Ruotsin ja Suomen kautta länteen. Olgan kreikkalaiset lapset, prinssit Kristofer ja Nikolaos, kävivät vuonna 1916 Suomen kautta Pietarissa. Olga näki Venäjän poliittisen tilanteen yhteiskunnallisesti vaarallisena varoittaen vallankumouksen vaarasta ja otti yhteyttä asiassa mm. keisarinna Aleksandra Fjodorovnaan, joka ei kuitenkaan suostunut kuuntelemaan Olgaa. Vuoden 1916 lopulla tyttären poika, nuori suuriruhtinas Dmitri Pavlovitš oli mukana salaliitossa, joka surmasi keisariperhettä lähellä olevan munkki Grigori Rasputinin joulukuussa 1916.[8] Isoäiti Olga yhdessä Romanovin suvun jäsenten kanssa yritti auttaa Dmitri Pavlovitšia yhteydenotolla keisarinnaan saadakseen tyttärenpoikansa takaisin Pietariin, sillä hänet oli karkotettu surmatyön jälkeen maailmansodan Persian rintamalle.

Pakolaiseksi Sveitsiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuun 1917 vallankumous kaatoi Romanov-sukuisten keisarikunnan. Lokakuun 1917 bolševikivallankumous aiheutti Romanov-sukuisten pakenemisen Venäjälta tai pahimmassa tapauksessa teloituksen uusien vallanpitäjien toimesta. Niinpä hänen elossa olleet veljensä Nikolai Konstantinovitš ja Dmitri Konstantinovitš teloitettiin tammikuussa 1918. Leskikuningatar Olga olisi halunnut poistua maasta, mutta bolševikit eivät myöntäneet hänelle lupaa lähteä. Hän oli käytännössä kotiarestissa Pavlovskin palatsissa.

Olga pääsi maasta vasta maailmansodan päätyttyä vuoden 1919. Tanskan Venäjän lähettiläs myönsi hänelle passin, koska hänen edesmennyt kuningasmiehensä Yrjö oli syntyjään Tanskan prinssi Vilhelm. Tanskalaispassia hyväksikäyttäen hän siirtyi Sveitsiin, jonne hänen jälkeläisensä olivat siirtyneet, kun vanhin poika Konstantin oli joutunut eroamaan kesäkuussa 1917.[9] Kyseessä oli ollut poliittinen taistelu, jonka keskusvaltoihin, erityisesti keisarilliseen Saksaan suuntautunut kuningas Konstantin oli hävinnyt ympärysvaltoihin suuntautuneelle pääministeri Elefthérios Venizélokselle. Konstantin oli joutunut eroamaan, ja seuraajaksi oli tullut englantilaissympatioistaan tunnettu Konstantinin toinen poika Aleksanteri.[10] Tilanne oli maanpakoon joutuneelle Kreikan kuningashuoneen jäsenille taloudellisesti myös hankala.[11]

Sijaishallitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne muuttui kolme vuotta Aleksanterin kuninkaaksi nousun jälkeen, kun Aleksanteri kuoli 25. lokakuuta 1920 Ateenassa verenmyrkytykseen, jonka kerrottiin johtuneen lemmikkiapinan puremasta. Vallassa ollut pääministeri Venizélos ei päästänyt tilanteessa Kreikkaan muita Kreikan pakolaisuudessa olleita kuningashuoneen jäseniä kuin leskikuningatar Olgan. Kuningataräiti oli ainoa suvun jäsen kuningas Aleksanterin hautajaisissa.[12]

Kuninkaan kuoleman jälkeen tilanne muuttui nopeasti. Pääministeri Venizélos oli järjestänyt parlamenttivaalit marraskuun alkuun 1920, mutta yllättäen yhdistynyt oppositio saikin enemmistön vaaleissa. Venizelos luopui pääministeriydestä. Uudeksi pääministeriksi nousi Dimítrios Rállis, joka kutsui 17. marraskuuta 1920 sijaishallitsijaksi leskikunigatar Olgan. Tällöin kuningas Aleksanterin kuoleman jälkeen sijaishallitsijuutta hoitanut amiraali Pávlos Kountouriótis oli luopunut tehtävästä. Maassa suoritettiin 22. marraskuuta 1920 kansanäänestys entisen kuninkaan Konstantinin paluusta Kreikan kuninkaaksi. Vaalituloksen perusteella Konstantin palasi maahan kuninkaana 19. joulukuuta 1920.[13]

Lyhyt Kreikan aika ja loppuajan maanpakolaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olgan vanhimman pojan Konstantinin noustessa uudelleen kuninkaaksi Kreikka kävi toukokuussa 1919 alkanutta sotaa Turkkia vastaan. Kreikkalaisten eteneminen Vähä-Aasiassa alkoi kääntyä vuonna 1921 Kreikalle tappiolliseksi. Syyskuuhun 1922 mennessä kreikkalaiset olivat joutuneet vetäytymään Vähä-Aasiasta. Maassa tekivät tällöin Venizélosia kannattaneet upseerit vallankaappauksen, jonka seurauksena kuningas Konstantin joutui lähtemään jälleen maasta. Kuninkaaksi tuli hänen poikansa Yrjö II, jonka valtakausi päättyi relun vuoden kuluttua maaliskuussa 1924 Kreikan muututtua silloin tasavallaksi.[14]

Leskikuningatar Olga lähti poikansa Konstantinin läheisten kanssa jälleen maanpakoon Italiaan. Konstantin kuoli pian maanpakoon siirtymisensä jälkeen tammikuussa 1923. Olgaa itse arvostettiin tasavallaksi muuttuneessa Kreikassa niin paljon, että hänelle myönnettiin ainoana entisen kuningshuoneen jäsenenä pieni eläke. Italiassa oleskelun jälkeen Olga vietti aikaansa Britanniassa, jossa asui mm. hänen tyttärensä Maria Georgijevnan eli Kreikan prinsessa Marian luona sekä hänen kälynsä, Britannian leskikuningatar Alexandra. Elämänsä viimeiset vuodet, vuodesta 1923 alkaen, hän vietti nuorimman poikansa prinssi Kristofin luona Pariisissa. Leskikuningatar Olgan elämä sammui 18. kesäkuuta prinssi Kristofin kesäasunnolla Roomassa.[15]

Kuningatar Olgan hauta Tatóin alueella.

Muisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan tasavaltainen hallitus olisi ollut valmis hoitamaan hautajaiset Kreikassa, mutta suvun jäsenet kieltäytyivät tarjouksesta. Olga haudattiin Firenzeen. Kuningaskunnan palautumisen jälkeen vuonna 1935 kuningatar Olga haudattiin uudelleen Kreikkaan Tatóin palatsin alueelle lähelle Ateenaa marraskuussa 1936. Olgan toiveena oli ollut saada nuorena edesmennen tyttärensä suuriruhtinatar Alexandra Georgievnan prinsessa Alexandran maalliset jäännökset Leningradista Kreikkaan. Tämä onnistuikin vuonna 1940, kun neuvostohallitus antoi siirtoluvan. Tälöin tyttären maalliset jäännökset siirrettiin Tatóin palatsin alueelle.[16]

Syyskuussa 2016 venäläisjärjestöt lahjoittivat Olgan näköispatsaan Thessalonikiin osoituksena pitkään jatkuneesta venäläis-kreikkalaisesta yhteistyöstä, jota kuningatar Olga omalla toiminnallaan on ilmentänyt.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Édouard Driault et Michel Lhéritier: Histoire diplomatique de la Grèce de 1821 à nos jours. Paris: PUF, 1926. (ranskaksi)
  • Hugh Montgomery-Massingberd: Burke's Royal Families of the World. London: Burke's Peerage, 1977. ISBN 0-85011-023-8. (englanniksi)
  • John van der Kiste: The Romanovs 1818–1958. Stroud, Gloucestershire: Sutton Publishing, 1998. ISBN 0-7509-1631-1. (englanniksi)
  • John van der Kiste: Kings of the Hellenes: The Greek Kings 1863–1974. Stroud, Gloucestershire: Sutton Publishing, 1999. ISBN 0-7509-2147-1. (englanniksi)
  • Greg King, Penny Wilson: The Konstantinovichi Grand Dukes and the Last Years of the Romanov Dynasty. East Richmond Heights, California: Eurohistory, 2006. ISBN 0-9771961-4-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Montgomery-Massingberd 1977: 469-474.
  2. The Times (London), Monday 21 June 1926, p. 19.
  3. van der Kiste 1999: 24-25.
  4. Driault-Lhéritier 1926: 499-500.
  5. van der Kiste 1999: 72-75.
  6. van der Kiste 1999: 87.
  7. King-Wilson 2006: 155.
  8. van der Kiste 1998: 191.
  9. van der Kiste 1999: 116.
  10. van der Kiste 1999: 104-108.
  11. van der Kiste 1999: 147.
  12. van der Kiste 1998: 123-125.
  13. van der Kiste 1998: 126.
  14. van der Kiste 1998: 137.
  15. van der Kiste 1998: 147.
  16. Татой, усыпальница греческих королей livejournal.com. Viitattu 20.4.2019. (kreikaksi)
  17. The opening ceremony of the monument to Queen Olga took place in Thessaloniki 10.9.2016. rusgreek.ru. Viitattu 20.4.2019. (englanniksi)