Siirry sisältöön

Olafur Eliasson

Wikipediasta
Olafur Eliasson vuonna 2015

Olafur Eliasson (isl. Ólafur Elíasson; s. 1967) on islantilais-tanskalainen kuvataiteilija. Hän on käyttänyt työnsä välineinä installaatiota, maalausta, kuvanveistoa, valokuvaa ja elokuvaa. Hän on pitänyt laajalti yksityisnäyttelyitä ja tehnyt julkisia taideteoksia eri puolille maailmaa.[1]

Olafur opiskeli Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa vuosina 1989–1995.[2] Hän perusti vuonna 1995 Berliiniin studionsa, jossa on työskennellyt muun muassa taiteilijoita, arkkitehteja ja teknikkoja.[3][1] Olafur edusti Tanskaa Venetsian biennaalissa vuonna 2003. Hän perusti vuonna 2014 Sebastian Behmannin kanssa Studio Other Spaces -nimisen taide- ja arkkitehtuuritoimiston. Olafur nimitettiin vuonna 2019 Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelman hyvän tahdon ilmastolähettilääksi.[1]

Olafur johti Universität der Künste Berlinissä kokeellista Institut für Raumexperimente -taidekoulutusohjelmaa vuosina 2009–2014.[2]

Kuvia teoksista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c Maailmankuulu islantilais-tanskalainen kuvataiteilija Olafur Eliasson näyttävästi esille Helsinkiin HAM Helsingin taidemuseo 20.5.2025, viitattu 15.6.2025
  2. a b Biography Studio Olafur Eliasson, viitattu 15.6.2025 (englanniksi)
  3. Olafur Eliasson: Pentagonal landscapes Espoon modernin taiteen museo, viitattu 15.6.2025