Ojitettu suo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ojitettu suo on suo, jota pyritään ojittamalla kuivattamaan ja muuttamaan metsäksi tai pelloksi. Ojituksen jälkeen suon vesitalous ja samalla kasvupaikkaolosuhteet alkavat muuttua, minkä vuoksi suo alkaa olla ojikkoa, sen jälkeen muuttumaa. Suomi on yksi maailman soisimmista maista: pinta-alasta noin kolmannes on suota, josta taas reilu puolet on ojitettu metsätalouskäyttöön.[1] Suon metsäksi muuttaminen on aiheuttanut sen, että turpeeseen sitoutunut hiilivarasto on alkanut vuotaa ilmakehän kasvihuonekaasuina.[1]

Historiaa Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa soiden ojitus aloitettiin Ruotsin vallan aikana, jotta halla pysyisi poissa viljelysmailta, vaikka todellisuudessa ojitus pikemminkin lisää hallanvaaraa.[1] Sotien jälkeen tarvittiin enemmän puuta, niin sitten keksittiin, että soita voi ojittaa enemmän, jotta saataisiin lisää metsäpinta-alaa.[1] 1950-luvulla työ koneellistui: ensin sitä tehtiin suoauroilla, sitten kaivinkoneilla.[1] Silloin ojituksella oli myös työllistävä vaikutus, kun sitä tekemässä oli veteraaneja, evakkoja ja niitä, jotka olisivat muuten lähteneet Ruotsiin töiden perässä.[1]

Ennallistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soiden ennallistaminen tarkoittaa ojien tukkimista, jolloin annetaan taas vedenpinnan nousta. Se aiheuttaa myös lisääntyvän määrän kasvihuonekaasupäästöjä, jotka kuitenkin laskevat vuosikymmenien kuluessa, kun ojitetulta suolta vuotaa hiiltä ilmakehään jatkuvasti.[1] Karummalla suolla lämmittävä vaikutus jatkuu pidempään.[1] Ennallistaminen ei ole tehokas keino hillitä ilmastonmuutosta niillä alueilla, jossa on hyvin kasvava metsä sitomassa hiiltä, kun taas pelloiksi muutetuilla soilla on niin suuret päästöt, että niitä kannattaisi ennallistaa heti.[1] Vuoteen 2019 mennessä Suomessa oli ennallistettu soita noin viisi promillea ojitetusta pinta-alasta eli noin 30 000 hehtaaria.[1] Tätä työtä on tehnyt esimerkiksi Metsähallitus.

Ojitetun suon tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ojikko on ojitettu suo, jonka vesitalous ja kasvupaikkatyyppi on alkanut muuttua ojituksen vuoksi. Entisen suon ojikkovaihe kestää noin viisi vuotta ennen kuin puustosta alkaa näkyä, millaiseksi kasvupaikka alkaa muodostua. Ojikot luokitellaan ojitusvaihetta edeltäneen suotyypin mukaan lisäämällä nimeen -ojikko ja lyhenteissä -oj.

Muuttuma on ojikkoa seuraava, noin 20–30 vuotta kestävä ojitetun suon kehitysvaihe ennen turvekangasvaihetta.

Turvekangas on vanha ojitusalue, jolla metsälajit ovat jo vallitsevia. Esimerkiksi mustikkakorpi muuttuu mustikkaturvekankaaksi onnistuneen ojituksen johdosta. Puusto muistuttaa jo tavallista talousmetsää, ja suokasvien osuus on alle 25 %. Turvekankaan alatyypit ovat puolukkaturvekangas (Ptkg), mustikkaturvekangas (Mtkg) ja ruohoturvekangas (Rhtkg).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]