Oiva Björkbacka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oiva Björkbacka (s. 24. maaliskuuta 1934 Kontupohja, Karjalan ASNT, Neuvostoliitto)[1] on entisen Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) pitkäaikainen järjestövaikuttaja.

Björkbacka syntyi Neuvosto-Karjalassa, johon hänen Reisjärveltä kotoisin olleet vanhempansa olivat muuttaneet Kanadasta vuonna 1931. Hänen isänsä oli kirvesmies. Perhe palasi Suomeen jo 1935 ja asettui Rajamäelle. Björkbacka ei päässyt käymään oppikoulua, mutta hän opiskeli Sirola-opistossa vuosina 1953–1954 ja 1956–1957 sekä Moskovan puoluekoulussa 1958–1961 ja Moskovan yhteiskuntatieteiden akatemiassa 1963–1967 pääaineenaan filosofia ja sen alle kuulunut sosiologia.[1][2] Hän opiskeli Mokovassa pidempään kuin kukaan muu SKP:n lähettämä. Hän valmistui Moskovassa maisteriksi ja valmisteli sosiologian väitöskirjaa, joka jäi kesken kun hänet kutsuttiin takaisin Suomeen vuonna 1967.[3][2] Björkbacka oli vuosina 1955–1963 opintojensa ohessa SDNL:n järjestöosaston toimitsijana, vuonna 1962 Suomen Festivaalitoimiston palveluksessa ja vuosina 1967–1991 SKP:n palkattuna työntekijänä eri tehtävissä.[1] Vuonna 1967 hänestä tuli puolueen ensimmäinen tutkimussihteeri, joka järjesti puolueen yhteiskunnallista tutkimustoimintaa ja seminaareja.[2][1]

SKP:n sisäisessä linjajaossa Björkbacka kuului enemmistöläisiin. Vähemmistön pää-äänenkannattaja Tiedonantaja julisti vuonna 1969 Björkbackan, Erkki Salomaan, Jorma Simpuran ja Pentti Kinhan puolueen pahimmaksi ”oikeistokoplaksi”.[3] Björkbacka oli SKP:n Helsingin-piirin piirisihteeri vuosina 1971–1976 ja varmisti piirin pysymisen enemmistöläisten käsissä. Vuonna 1977 hän siirtyi SKP:n tiedotuspäälliköksi.[2] Hän oli puolueen poliittisen toimikunnan (ns. politbyroon) jäsen vuosina 1972–1988.[3] Björkbacka oli myös Kansan Sivistystyön Liiton (KSL) pääsihteerinä 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa sekä myöhemmin Kommunisti-lehden päätoimittajana. Hän on ollut myös Otto Wille ja Hertta Kuusisen Säätiön hallituksen jäsen vuodesta 1967 ja sen puheenjohtaja vuosina 1985–2014.[1] Hän kuuluu myös UKK-Seuran hallitukseen.[4]

Björkbacka on kirjoittanut teoreettisia artikkeleita ja kääntänyt RIA Novosti -uutispalvelun venäjänkielisiä uutisia. Eläkepäivillään hän on kirjoittanut Luoteis-Helsingissä ilmestyvään paikallislehti Tanotorveen. Hän on myös julkaissut omakustanteina kirjoituskokoelman Mikä mättää maailmassa? Kolumneja, katsauksia, kirjallisuutta (2002), runokokoelman Raikuja, kaikuja, haikuja: Runoja pöytälaatikostani vuosilta 1953–2003 (2004) ja esseekokoelman Oivalluksia: Alku ja loppu, Minun mittani ja muita (2013).[1] Hänen venäläissyntyinen puolisonsa Angelina Kazmina-Björkbacka on julkaissut muistelmateoksen Venäläinen onni: Stalinin kauden perhekronikka (2010).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Oiva Björkbackan henkilöarkiston arkistoluettelo Kansan arkisto 20.11.2014. Viitattu 17.10.2018.
  2. a b c d Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu – Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964–1970, s. 182, 404. Edita, Helsinki 1999.
  3. a b c Veli-Pekka Leppänen: Kohtalona Neuvostoliitto: Oiva Björkbacka sai itänaapurista vaimon ja politrukin opit Helsingin Sanomat 24.3.2014. Viitattu 17.10.2018.
  4. UKK-Seura Urho Kekkosen arkisto. Viitattu 17.10.2018.