Oikeiston vastainen kampanja

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oikeiston vastainen kampanja (perint. 反右運動; yksink. 反右运动; pinyin fǎnyòu yùndòng) tarkoittaa kahta erillistä poliittista puhdistuskampanjaa Kiinassa vuosina 1957–1960.

Ensimmäinen oikeiston vastainen kampanja käynnistettiin 8. kesäkuuta 1957 heti sadan kukan kampanjan jälkeen, jonka aikana kansalaisten oli sallittu arvostella avoimesti kommunistista puoluetta. Aiempaa avoimuuskampanjaa seliteltiin jälkikäteen siten, että taantumuksellisten ”myrkylliset rikkaruohot ja myrkkyhöyryt” oli ensiksi päästettävä esiin, jotta ne oli mahdollista kitkeä. Oikeistonvastaista kampanjaa johti kommunistisen puolueen pääsihteeri Deng Xiaoping. Kampanja laajeni suureksi oikeistolaisten ja byrokraattisuuden vastaiseksi kampanjaksi, joka jatkui vuoteen 1958. Kampanjan kohteeksi valittiin ne, jotka olivat esittäneet kritiikkiä aiempien avoimuuskampanjoiden aikana. Arviolta 300 000 – 800 000 ihmistä joutui erilaisten rangaistusten kohteeksi, useimmiten karkotetuksi pois kaupungeista tai työleirivankeuteen. Kampanja kohdistui varsinkin älymystön edustajiin. Lisäksi byrokraattisuuden vastaisessa kampanjassa noin miljoona kommunistisen puolueen jäsentä joutui puolueen sisäisen rangaistuksen kohteeksi.[1]

Toinen, niin sanottu oikeisto-opportunismin vastainen kampanja käynnistettiin vuonna 1959 sen jälkeen, kun puolustusministeri Peng Dehuai oli arvostellut suurta harppausta ja Lushanin konferenssissa osa puoluejohdosta oli yhtynyt kritiikkiin. Mao Zedong katsoi asemansa olleen uhattuna ja käynnisti siksi puolueessa uuden puhdistuksen. Tämä kampanja jatkui vuoden 1960 puoliväliin saakka. Kohteina olivat varsinkin kommunistisen puolueen ja armeijan edustajat, joiden arveltiin vastustavan suurta harppausta. Virallisten tietojen mukaan oikeistolaisiksi leimattiin tällöin 3–10 prosenttia puolueen jäsenistä.[2]

Deng Xiaoping käynnisti oikeiston vastaisissa kampanjoissa tuomittujen rehabilitoinnit vuonna 1979. Noin 850 000 ihmisen maine puhdistettiin, ja lähes kaikki vanhat tuomiot kumottiin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lauri Paltemaa & Juha A. Vuori: Kiinan kansantasavallan historia, s. 84–86. Gaudeamus, Helsinki 2012.
  2. Paltemaa & Vuori 2012, s. 126.
  3. Paltemaa & Vuori 2012, s. 266.